Nyt on aika vastata kutsumukselleni ”Kyllä”

Minä tiedän, mikä minun kutsumukseni on. Tiedän, mikä minun paikkani on tässä elämässä. Olen tiennyt sen viimeisen viiden vuoden ajan. 2014 vuoden lokakuussa, tunsin kutsumukseni, kun se ilmestyi minulle…noh, yliluonnollisella tavalla. Vaikka pyrin löytämään asiaan kuin asiaan aina mahdollisimman järkiperäisen selityksen, jotkut asiat eivät järjellä selity. Ne selittyvät selittämättömällä tavalla.

Kutsumukseni on egoni mielestä hölmöä

Vaikka tiedän kutsumukseni, en ole kulkenut sitä kohti näiden 5 vuoden aikana. Olen ehkä ottanut sitä kohti alussa muutamia haparoivia askelia, mutta se on jäänyt siihen. Miksi? Syynä on minun egoni, joka ei millään hyväksy kutsumustani. Egon mielestä se on vähäpätöinen ja silmä kiinni vasemalla kädellä tehtävää. Ego nimittäin vaatii suurta ja merkittävää. Mainetta ja huomiota. Kutsumus puolestaan tarjoaa nöyryyttä, hiljaisuutta, hitautta ja se kasvattaa kärsivällisyyttä. Egoni mielestä se on ihan hölmöä.

Olen taipunut nämä viisi vuotta egoni puolelle. Välillä muistanut tuon kutsumuksen tunteen ja tehnyt hätäisiä liikkeitä sen puoleen. Ehkä juuri tästä jääräpäisyydestäni onkin johtunut pitkään jatkunut sisäinen ristiriita. MS-tautiin sairastuminen sekoitti pakkaa entisestään.

Miten sairastuminen vaikutti kutsumukseeni?

MS-diagnoosistani on kulunut melkein kaksi ja puoli vuotta. Pelkäsin, että elämäni tulisi muuttumaan valtavasti diagnoosin myötä. Toiveenani oli, että kaikki jatkuisi kuten aiemmin. Mukana matkassa olisi vain se diagnoosi ja sairaus ei ilmoittelisi itsestään, kuin silloin tällöin pienenä sormien puutuumisena. Niin ei käynyt. Sairaus tuli ryminällä päälle ja ei ole jättänyt rauhaan. Elämä on muuttunut täysin. En keksi mitään elämän osa-aluetta, mihin MS-tauti oireineen ei olisi asettunut asumaan.

Elämän täydellinen muutos on tuonut myös paljon hyvää. Sieltä muutoksen kipujen keskeltä on löytynyt viimein ratkaisuja ja ahaa-elämyksiä moniin elämän perustavanlaatuisiin kysymyksiin. Sairaus on laittanut elämän prioriteetit uuteen järjestykseen. Tiedän, että ne ovat oikeassa järjestyksessä juuri tuota kutsumustani ajatellen. Ne ovat oikeastaan nyt erittäin edullisessa asemassa. Sen vuoksi olen usein ajatellut sairastumisenkin olevan ” blessing in disguise” (onni onnettomuudessa, mutta onni ei ole yhtä osuva sana kuin tuo blessing eli siunaus)

Egoni kapinoi vieläkin sitä järjestystä vastaan. Se jarruttelee minua. Minun ei oikeastaan tarvitsisi ottaa kuin yksi harppaus. Jättää paljon egon pitämistä toimista taakse ja kävellä kohti kutsumuksen viitoittamaa tietä. Joskus se selvät ja helpot asiat ovatkin yllättävän haastavia toteuttaa.

Kutsumus vaatii muutosta

Aion rauhoittaa seuraavat kuukaudet muutokselle. Aion alkaa tehdä määrätietoisia askeleita kohti kutsumustani ja katsoa, mitä tapahtuu. Käynnissä on jo muutama muutoksen askel, mutta tiedän, että on paljon tehtävää. Tai oikeastaan ei ole tehtävää. Minun täytyy päästä irti vain monesta asiasta, että pääseen kulkemaan vapaasti kohti kutsumustani. Muutos pelottaa monella tapaa, mutta jatkuva sisäinen ristiriita ja rauhattomuus ovat käyneet sietämättömäksi.

Palaan kertomaan tarkemmin kaikesta, kun sen aika on. Nyt on kuitenkin aika vastata kyllä ja alkaa elää juuri sitä elämää, mihin minut on kutsuttu.

Rauhallista syksyn jatkoa juuri sinulle ♥

Elämää MS-taudin kanssa

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *