Vaikka olen ylipainoinen, päätin etten aloita enää koskaan laihdutuskuuria

Uusi vuosi lähestyy. Maanantaiden lisäksi 1. tammikuuta on laihduttajien luvattu maa. Vuoden ensimmäisenä päivänä alkaa laihdutus- ja kuntoilukuurit. Minä en aio lähteä enää tuohon hullutukseen mukaan. Vaikka olen kaikilla mahdollisilla mittareilla reilusti ylipainoinen, päätin tänä syksynä, että en koskaan enää aloita yhtään laihdutus- tai kuntoilukuuria.

2003-2004

Olen laihduttanut vuosikymmeniä

Olen tänä vuonna ”saavuttanut” suurimman vaa’an lukeman, kuin koskaan aiemmin. Painon lisäksi minulla on mukana matkassa vuosikymmenin taakka painoon liittyvää itseinhoa, ilkeitä kommentteja. Olen laiska ja jotenkin viallinen, koska en pysy laihana. Minun päähäni on hyvin saatu uskoteltua, että olen jotenkin kakkosluokan kansalainen ylipainoni vuoksi. Olenhan minä sentään saanut useammankin kerran saavutettua asia, joka on ihmiselämän suurimpia saavutuksia (jos mediaan on uskominen) eli olen pudottanut painoani huomattavan paljon. Koskaan en ole kiloja kuitenkaan saanut pysymään kuitenkaan poissa.

Olen jojo-laihduttanut teini-ikäisestä saakka. Yläasteella kokeilin ruokahalua hillitseviä luontaistuotteita. Olen kokeillut veriryhmädieettiä, painonvahtaajia, kalorilaskentaa, pistelaskentaa, karppausta, detox-kuureja ja makealakkoja noin muutamia mainitakseni.

Kiloja pois lääkkeiden avulla

Ensimmäisen kerran paisuin kunnolla muutettuani Englantiin. Laitoin ruokaa harvoin hoitajien asuntolan pikkuruisessa keittiössä. Sen sijaan söin take-awayna sitä uppopaistettua ruokaa, millaiseksi englantilaisen keittiön tarjonta usein kuvitellaankin. Nautiskelin olutta aivan liian usein ja koska työpaikkani oli kolmensadan metrin päässä, ei hyötyliikuntaakaan tullut juuri päiviin. Kilot kerääntyivät kerääntymistään. Aloitin useampia eri laihdutuskuureja, kaalikeittodieettejä ja lupasin liikkua enemmän. Ostin jopa kuukausikortin kuntosalille, kun muutimme alueelle, jossa kuntosali oli kahdensadan metrin päässä kotoa. Kävin salilla kaksi kertaa (ja maksoin siitä ilosta 6 kuukautta paikan minimisitoutumismaksua).

Vuosi 2006-2007

Kävin vuoden 2007 lopussa muutaman kerran Painonvahtaajien ryhmässä ja laskin pisteitä pari viikkoa. Sekin laihdutuskuuri jäi siihen. Sain ensimmäisen kerran pudotettua useita kymmeniä kiloja vuonna 2008. En muista tarkalleen, kuinka paljon painoa tippui, mutta sitä tippui paljon. Syy? Olin aloittanut lapsettomuushoitoihin Metformin- nimisen lääkkeen, jota käytetään diabeteksen hoitoon. ( lapsettomuushoitojen syynä oli PCOS ja keskenmenot). Se, mitä tuon monen kymmenen kilon laihtumisen aikana söin ja join, oli kaukana terveellisestä.

On jännää, että kunhan paino putoaa, siihen johtaneita keinoja ei juurikaan kysellä.

Vuonna 2009 saimme esikoisemme ja raskauden aikana tulleet raskauskilot sain pois aloittamalla seuraavan vuoden lopussa Metform-lääkityksen uudestaan, jonka lopetin kohdunulkoiseen raskauteen. Siitä aiheutunut suru ja myöhästynyt synnytyksen jälkeinen masennus saivat kyllä kilot karisemaan. Muistan erään suorasanaisen työkaverini kommentin kun aloin taas lihomaan. ” You had such a nice figure. What happened?” (sinulla oli niin kiva kroppa. Mitä tapahtui?) Jaa-a. Aloin elää normaalia elämää.,

Vuodesta 2010 lähtien painoni oli taas noususuunnassa pikkuhiljaa vuoteen 2013 saakka, jolloin koko kuopuksen odotuksen kestänyt raskauspahoinvointi oli varsin tehokas laihdutuskuuri. Kaikki raskauskilot jäivät synnytysosastolle ja olin muutamia kiloja laihempi, mitä raskauden alussa. Kuopuksen synnyttyä painoni lähti taas nousuun.

Painoni on jojoillut hurjasti melkein kahdenkymmenen vuoden ajan ylös ja alas, kunnes se pysähtyi ylös. Todella ylös.

Mielenkiintoista, että me tunnistamme painon toisen ääripään mielen sairaudeksi, mutta lihavuus mielletään vain itsekurin puutteeksi.

Vuosi 2010-2011

Lihavuus ei ole vain itsekurin puutetta

Lihavuuteni syyt ovat monen yhtälön summa. Usein kuultu kehoitus ” Syö vähemmän ja liiku enemmän” on sama, kuin joku esittäisi minulle pitkän matemaattisen yhtälön ratkaistavaksi. Syö vähemmän. Paastoan usein muutaman hedelmän voimin yhden päivän. Seuraavana päivänä ahmin. Itse valmistamani ruoat yleensä etovat minua. En osaa enää syödä oikein.

Olin monia, monia vuosia jatkuvassa univajeessa töistä johtuen ja samasta syystä myös kroonisessa stressissä. Nekin ovat tunnettuja syitä ylipainoon. Stressin kanssa minä kamppailen yhä. Ruoka tuo lohtua ja MS-taudin mukaan tultua elämään, ruoka on tuonut lohtua vieläkin enemmän. PCOS tekee laihtumisesta haastavaa, mutta pahenee kilojen kanssa. MS-tauti ei pidä epäterveellisistä elämäntavoista ja pahetessaan aiheuttaa lohtusyömistä. Noidankehä ja toinen vielä sen päälle.

Perimmäisenä ongelmanani on, että minulla on vuosikymmenien kasa ongelmallista suhtautumista ruokaan. Vaikka ruoka on lohtu, on se myös vihollinen. 

On mielenkiintoista, että me tunnistamme painon toisen ääripään mielen sairaudeksi, mutta lihavuus mielletään vain ja ainoastaan itsekurin puutteeksi. Ylipaino on usein monen yhtälön summa. Omaa ongelmaani ei mikään kuuri tai dieetti paranna.

En aloita enää yhtäkään laihdutuskuuria

Ylipainostani huolimatta olen päättänyt tänä syksynä, etten en koskaan aloita laihdutus- tai kuntoilukuuria. Jos en ole onnistunut niissä viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana, miksi onnistuisin niissä nytkään? Nopeista laihdutuskuureista tiedetään yleisesti muutenkin, että nopeasti pudotettu paino palaa yleensä takaisin muutamien ylimääräisten kilojen kera.

Itse en pysty siihen ajatusmalliin, että uusi elämä alkaa huomenna. Yhdessä päivässä täytyy ruokalistalta kieltää kaikki epäterveellinen ja yhdessä päivässä täytyy opetella syömään terveellisesti ja aloittaa liikunta. – ehei. Onnittelen niitä, jotka siinä onnistuvat ja vielä enemmän niitä, jotka pystyvat säilyttämään sellaisen elintavan lopunelämäänsä ja pitämään painon tasaisena. Minä en pysty. En lainkaan.

Ruoasta on tullut vihollinen

Päätin tänä syksynä alkaa pitämään itsestäni kaikkine kiloineni. Parikymmentä vuotta itseinhoa lihavuuden takia riitti. Päätin, että olen juuri ihana tälläisenä. En olisi sen parempi, vaikka laihtuisin normaalipainoiseksi. En ota koskaan enää päämääräkseni painon pudottamista. Jos se putoaa jonkin sivuvaikutukseni, niin hyvä. Jos se ei putoa, niin sekin on ihan ok.

Itseni hyväksymisen myötä näin yhä selkeämmin suurimman ongelmakohtani, joka ei ollut paino, vaan ruokavalioni ja ruokailutapani. Se mitä söin, mitä määriä ja kuinka usein. Lapsillemme tarjoan terveellistä ja monipuolista ruokaa, mutta niin hullulta kun se kuulostaa, en itse osaa noudattaa terveellistä ruokavaliota.

Ruoka ällöttää monella tapaa. Ruoasta on niin monien vuosien aikana tullut vihollinen. Toisaalta lohtu, toisaalta suuri paha. Mikä siis neuvoksi? Yksin en pystyisi matkaan. En pystyisi itsekseni aloittamaan yhtäkään muutosta, vaikka tiesin, mitä ruokavaliossani tarvitsee korjata. Mistä siis matkalle apua?

Apu nimittäin löytyi ja olen ollut mielenkiintoisella matkalla jo useamman kuukauden. Jätän teidät kunnon jännitykseen ensi maanantaihin saakka, jolloin aiheesta lisää…

Seuraatko blogia jo somessa?

Instagramissa @mariaisstrongblog

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *