Maria is Strong
Maria is Strong

5 asuntoa 4 vuodessa eli blast from the blast vol.2

Tässä jatkoa eiliseen postaukseen
 
Olin asunut puolitoista vuotta Englannissa ja pitänyt melkein saman verran yhtä mieheni kanssa, kun ostimme ensimmäisen yhteisen asunnon keväällä 2005. Päätös tähän tuli edellisen vuodenjouluaattona kun meidän vuokra-asunnon boilerista sammui liekki, ei saatu sitäsyttymään moneen tuntiin ja kukapa sitä tuli korjaamaan jouluaattona. Vuokraan laitettu raha alkoi tuntua hukkaan heitetyltä. Meillä ei ollut säästöjä muutamatuhatta puntaa enemmän, mutta saimme niin sanotun 100% lainan. Se oli sitähyvää aikaa vielä maan talouden kannalta.

Etsimme kämppää kohtalaisen hyvältäasuinalueelta, koska halusimme pysyä pois ”ghettoista” (sinnehänme kyllä päädyttiin sitte pari vuotta myöhemmin). Rahamme riittivät talostatehdyn kahden asunnon kompleksin alakertaan. Makuuhuone, olohuone,keittiö, kylpyhuone ja mukavan kokoinen takapiha.

 
Staffimme kanssa ensimmäisessä omistusasunnossamme. Taitaa olla kevät 2006.
 

Home sweet home – eli homeinen koti

Asunnossa ei ollut keskuslämmitystä vaan sähköpatterit, jotka ymmärsimme vasta asunnossa jonkin aikaa asuttuamme olevan varsin kehno lämmityssysteemi. Lainaselvityksessä kävi
ilmi, että asunnossa oli aika paljon kostetutta (siis hometta, hometta,hometta), jonka aiheuttamien rakenteellisten vahinkojen korjaamínen (seinienlaastin poistaminen jne.) olisi tullut maksamaan yli 1000 euroa. Koska meilläei ollut sellaista summaa ylimääräisenä, teetimme homman tutulla. Hyvää jälkeä tuli, mutta ei kovin kestävää.
 
Nyt kun ajattelee, niin asunto oli Suomen standardilla aikamoinen läävä. Suihkuun ei menty aivan niin vaan – vesilämmitys täytyi laittaa päälle ainakin puoli tuntia aikaisemmin. Astioiden pesuun otin lämpimän veden yleensä vedenkeittimestä. Todella modernia. Säilytystilaakini
todella vähän, mikä on varsin tyypillistä englantilaiselle asunnolle. Mutta se oli meidän ensimmäinen yhteinen oikea koti. Siellä meidän joukkoon liittyi ensimmäinen koiramme ja asunto oli kaikessa kauheudessaan paikka, jossa loimme paljon muistoja. 
  
Staffipentumme makuuhuoneessa. Mielenkiintoista, kuinka elämässä moni asia menee ympyrässä takaisin lähtöpisteeseen. Meille on jälleen violetit seinät makuuhuoneessamme.
 

”Susi” paransi silmäoireet

Asunto oli muuten kaikin puolin susi. Homepilkkuja ilmestyi tuon tuostajohonkin nurkkaa ja meidän siirtäessä makuuhuoneen vaatekaappia, koko takaseinäoli musta. Ai ihastusta. Jännä, että minun ihottumat ja silmäongelmat paranivatjuuri tuon asunnon aikana. Asuimme asunnossa 1,5 ennen kuin laitoimme asunnon myyntiin. Myynnissä kesti puoli vuotta, mutta mukavaksi yllätykseksi teimmevoittoa sillä 10,000 puntaa. Sen verran hinnat olivat nousseet meidän sielläasumisen aikana. Mukava juttu meille silloin. Saimme tarpeeksi lainaa, että
pystyimme ostamaan talon. Valitettavasti seuraavien kuukausien sisällä siitäpankkikriisin myötä talojen hinnat romahtivat parikymmenta tuhatta puntaa. Enää ei ollut niin kiva. 
 
Susikämpän ollessa myynnissä majailimme mieheni isovanhempien talossa, jonne veimme suurimman osan tavaroistamme, että pieni kaksiomme olisi näyttänyt mahdollisimman isolta.
 

Upea koti, upeampi nainen

Muistan kun menin ensimmäistä kertaaierailulle ehkä ihastuttavimpaan kotiin ikinä. Se tapahtui maaliskuussa 2004kun mieheni vei minut ensimmäistä kertaa tapaamaan isovanhempiaan.Isovanhemmille, varsinkaan ”nan”ille (eli isoäidille) ei nimittäin aivan ketä tahansa esiteltykään. Isovanhempien talo oli Bristolissa todellaihanalla asuialueella suuren puistoalueen vieressä. Sisäänastuessa taloon,olisi voinut kuvitella astuvansa aivan toiselle vuosikymmenelle. Talo olinimittäin ollut melkein muuttumattomana sitten 50-60 luvun. Talo oli aivan hyvässä kunnossa, mutta ei minkään mittakaavan mukaan moderni, mikä
olikin todella viehättävää. Talossa oli kaksi olohuonetta. Etuhuone ”frontroom” talon etuseinällä, jonne mentiin vain juhlapyhinä jaerikoistilanteissa. Tälläinen oli esimerkiksi kun isovanhemmat tapasivat minunvanhempani ensimmäistä kertaa. Minun ensitapaamiseen riitti pienempi olohuone.
Muistan vielä niin elävästi kun istuin mieheni vieressä ensimmäistä kertaa tuolla ruskealla 50-luvun sohvalla,siemailemassa sitä oikeaa englantilaista teetä hennosta posliinikupista,kaasutakan lämmittäessä pientä ”middle room”ia. Se ei tietenkään jäänyt viimeiseksi kerraksi vaan meillä oli tapana käydä kylässä vähintäänkerran viikossa. Mieheni ”nan” oli upea, vahva nainen, jota myös minulla tuli suuri ikävä hänen kuoltuaan.
 
Staffimme kanssa lämmittelemässä viltin alla kylmänä talvipäivänä.

 Vintage ihastus karisee

Asuimme tuossa talossa mieheni isoisän kanssa 6 kuukautta. Siellä asuessa ihastus oikeaan ”vintage” taloon kariutui. Talossa oli kylmä ilman keskuslämmitystä. Suihkua oli ikävä. Sitä ei edes korjannut se sadevesisuihku, jonka saimme kasvoilemme keskellä yötä kattolampun vierestä. Ullakon ikkuna oli jäänyt auki ja kova vesisade tulvi sisään.

Tuosta asunnosta muutimme melkein kuudeksi vuodeksi viimeisen kotiimme Englannissa. Ihastuttava kolmen makuuhuoneen talo asuinalueella, jonka tiesimme maineelta aika…eloisaksi. Jälleen kerran home tervehti talon kylmemmistä nurkista keskuslämmityksestä huolimatta ja huumekaupan käynti tien toisella puolella toi mielenkiintoista seurattavaa elämään. Mutta that’s England in all it’s beauty. 

 
 
Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *