Mansikkapilvi
Mansikkapilvi

YAMK – JOKO OON PÄÄSSYT VAUHTIIN?

Koulua on ollut nyt jo muutaman viikon ajan. Tänä syksynä mulla on neljä eri kurssia jotka jatkuu aina sinne joulukuulle saakka. Ensimmäiset viikot on menneet suoraan sanottuna kauhistellessa sitä työtaakkaa mitä tää koulu tuo mukanaan.  Mulla on tälläkin hetkellä varmaan jotain 6-7 tehtävää odottamassa tekemistään. Osa tehdään yksin ja osa pareittain. Olen kuitenkin motivoitunut ja ymmärrän, että jos haluan edetä urallani, on tämä se ponnistelu jonka se vaatii.

Olen minä jo muutaman tehtävän saanut palautettua! Et ei täällä ihan vaan keskitytä kauhistelemaan tehtävien määrää. Mut tiedättekö, eka tehtävä jonka palautin tuli kyllä takaisin korjattavaksi 😀 Hahahah, vitsi mä nauroin, että tästä tää ura aukeaa! Sain onneksi korjattua tuon tehtävän ja lopulta se hyväksyttiin. Tehtävät mitä ollaan saatu tähän mennessä tehtäväksi on hyvin erilaisia kuin amk:ssa. Tässä keskitytään paljon siihen tiedonhankintaan ja sen kerätyn tiedon käsittelyyn. Puretaan auki tutkimuksia erilaisilla menetelmillä ja muodostetaan omia kliinisiä kysymyksiä. Toisella kurssilla perehdytään taas hoidontarpeen arviointiin. Käydään potilascaseja läpi ja mietitään erotusdiagnostiikkaa ja mahdollisia potilaalle tehtäviä tutkimuksia. Eräällä kurssilla taas mietitään kansansairauksia ja niiden ennaltaehkäisyä. Mikä merkitys on liikunnalla ja terveysvalmennuksella. Tämä onkin itseäni lähellä oleva aihe ja siksi hyvin mielenkiintoinen.

Enää pitäisi miettiä opinnäytetyön aihetta. Siihenkin löytyisi niin hirveästi erilaisia itseä kiinnostavia aiheita, että on hankala lähteä rajaamaan niitä. Haluaisin, että opinnäytetyöni kehittäisi hoitotyötä konkreettisesti jossakin paikassa. Tai sitten haluaisin, että helpottaisin vaikka potilaan valmistautumista tutkimukseen tai toimenpiteeseen tai toimenpiteen jälkeiseen aikaan. Sen mä olen jo päättänyt, että haluaisin tehdä opparin jonkun toisen kanssa. Kuten tekin sanoitte, niin toisen kanssa tehdessä, saa enemmän itsestäkin irti. Silloin kun omat aivot on solmussa, voi toinen olla vireessä ja saan sitten itsestänikin irti enemmän ja sitten tietty myös päinvastoin. Plus ne keskustelut mitä opinnäytetyön aiheesta voi käydä tulisi varmasti jälleen olemaan todella mielenkiintoisia.

Hei, jos sulla on jotain kysyttävää YAMK:sta tai mistä vaan mikä liittyy nyt tähän työn ohella opiskeluun, niin pistä kysymyksiä tulemaan. Voin kasata niistä vaikka erillisen postauksen tarvittaessa.

Kuvat: Unsplash.com

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.