Mansikkapilvi
Mansikkapilvi

Vuorotyö todellakin vaikuttaa treeneihin

Onpa ollut kiva päivä.

moti4Näin voisin aloittaa. Mutta naah. Jotenkin oon jo lamaantunut pelkästä ajatuksesta, että yöksi joudun menemään töihin.

Vaikka oonkin lamaantunut, niin oon silti käynyt tänään treenaamassa. Se pikkuinen ärsyttävä ääni tuolla päässä sanoi, että  mitäs jos skippaisit treenit ja menist nukkumaan. Mutta olin kaukaa viisas, ja kun kävin tänään ripsihuollossa niin olin pakannut mukaan jo salikamat. Voisin olla melko varma, että treenit ois jääny pitkien päiväunien toivossa kakkoseksi. Mutta, siis kävin treenamassa olkapäät ja ojentajat. Kerkeen mä siltikin nukkua vielä!

Salikamat mukana, se o sillo mentävä myös salille. Ei niitä turhaan mukana kanneta!
Salikamat mukana, se o sillo mentävä myös salille. Ei niitä turhaan mukana kanneta!
Ripset huollettu
Ripset huollettu
Kiitos vaan BeautyBox!
Kiitos vaan BeautyBox!

Olikin jotenkin tosi huonosti kulkeva treeni. Tiiättekö sen tunteen, kun tavallaan treeni kulkee, mutta sitten siitä puuttuu se joku juttu? Valmentaja oli tänään itse samaan aikaan treenaamassa ja pari sanaa siinä vaihdettiin. Hän toi esille sen, että kolmivuorotyön vaikutus on varmasti melkoinen treeneihin. Jäin miettimään tuota. Tottahan se on, että joka treeni ei voi olla super yber mega paras, mutta välillä tää nihkeys treeneissä pistää miettimään, että mistä kiikastaa. Tänäänkin oli hyvät unet alla, olin syönyt hyvin, lämmittelin ennen treeniä kunnolla mutta silti. Ei jotenkin päässy antamaan sitä mitä joskus oon esim. tuossakin treenissä antanut. Joo, toki tein täysillä, tai niin täysillä kuin tänään vaan irtos, itteni loppuun saakka, mutta se oli eri tavalla täysiä kuin silloin kun kaikki natsais joka osa-alueella.

Ei auttanu eilen syödyt subit ja pusut tän päivän treeneissä :(
Ei auttanu eilen syödyt subit ja pusut tän päivän treeneissä 🙁

Tajusinkin tässä miettiessäni, että mulla on tällä viikolla ollut tasan yksi vapaa ja se oli maanantai. Seuraava vapaa on ensiviikon tiistai. Maanantaiaamuna loppuu valvomiset ja se päivä menee aika sumussa. Eli kuusi työpäivää peräjälkeen joka huipentuu kolmeen yli 10 tunnin työvuoroon. Sitten kun siihen lisätään se unenlaatu, mitä se aina on kun päiväsaikaan koittaa nukkua. Joo, saan kyllä unen, mutta se ei todellakaan ole yhtä palauttavaa unta kuin jos vertaa nukkumista yöaikaan.

Saas nähdä kuin viikonlopun aikana treenit rullaa. Ja treeneistä puheenollen, huomenna ois posetreenit mun valmentajan johdolla. Hanna-Leenalla, eli mun valmentajalla on nyt useampia kisavalmennettavia, joten päästään ihan kunnon porukalla treenailemaan poseerauksia ja kävelyjä. Osa toki kilpailee eri sarjassa, mutta silti! Hiton hienoo!

tääpäivä6 tääpäivä5Eilen kävin treenailemassa jalat ja voi hitto sitä yhtä supersarjaa mikä mun treenissä on. Koitan olla ajattelematta treeniä ja niitä liikkeitä etukäteen ettei tulis stressiä kun tietää miten paskalle se tuntuu siinä hetkessä kun teet niitä liikkeitä. Mut silti, voittajan on helppo hymyillä ja voitin itseni jälleen kerran. Treeni tehty ja olotila treenin jälkeen antoi kiitoksen. 🙂

Vähän niinku tolleen jotenkin :D
Vähän niinku tolleen jotenkin 😀

Kävin eilen vielä jalkajumpan jälkeen vähän hillumassa meidän salin jumppasalissa. Tulin siihen tulokseen, että joskus varmaan saan vielä videoitua mun niskoilleen tippumisen kun koitan tehdä kaikenlaista älytöntä. Eilen opettelin mm. seisomaan käsillä. Hankalin osuus oli se, kun sieltä käsilläseisonnasta piti tulla pois. 😀 Mie sitten silleen tulin sieltä sulavasti seinää pitkin sivuluisua jotenkin päin alas. Mietin, että pitäiskö siinä oikeaoppisesti kävellä käsillä seinästä vähän kaueammaksi ja sitten tuoda ne jalat vasta alas sieltä seinältä? Pitänee kokeilla ens kerralla 😀

Kyllä tää tästä!
Kyllä tää tästä!

Ihanaa viikonloppua! Pusss moiiii! <3

Kommentit (7)

  1. sanni

    Mä oon kans huomannut vuorotyötä tehdessäni, että vaikka treeneistä saakin paljon energiaa omaan jaksamiseen niin ei silti pysty antaan itestään yleensä sitä 100% salilla.

    • Noora

      Niinpä. Ja kuten valmentajani sanoi, niin sitä ei edes itse välttämättä tiedostakaan kun se olotila on tavallaan itselle normaali. :/

  2. Punttimimmi

    Jep, sama homma! Tuttua juuri tuo ettei tiedosta itse miten paljon vaikuttaa treeneihin. Nykyään kun valvon vain viikonloppuyöt huomaan selkeästi että varsinkin lauantai on tosi huono treenipäivä kun valvonug yön ja yöksi taas töihin. Ennen sitä en huomannutkaan kun olin joka yö töissä niin se nihkeys ja päoväunien laatu ei ollut mitenkään poikkeavaa!

    • Noora

      Niinpä! Ei sitä ite vaan huomaa eikä tajua. Itselle kun se epänormaaliolo on se ns. normaaliolo. Vasta kun joku ulkopuolinen sen sanoo ääneen niin sitä tajuaa pysähtyä miettimään. Hassua!

  3. Satu

    Vuorotyön yhdistäminen treeneihin ei oo helppo juttu. Pitää vaan hyväksyä, että aina ei treeni kulje kuin unelma. =/ Yövuorojen välissä ei ainakaan miula oo mitään asiaa salille. Öiden lopetus päiväkin voi olla vähän kyseenalainen. Olot on ainakin aika kaameet, jos silloin käy jalkatreenin tekemässä. 😀 😀 Saapi puhallella normaaliakin enemmän!

    Aika mahtista, et teil on poseeraustreenit! Onko se vaan teiän ”tiimille” vai saako sinne tulla ulkopuolisiakin? Miulakin tulee nuo posehommat ajankohtaisiksi pikkuhiljaa, joten ois kiva saada ohjausta siihenkin hommaan heti alusta alkaen. 🙂

  4. hp

    puspus, ihanat käsilläseisonta kuvat

    • Noora

      Kiitti hp 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.