Uutta ilmettä!

Uusi ilme blogissa!

cropped-Banneri1.jpgOlikin jo korkea aika vaihtaa se kulahtanut sekametelisoppa himpun verran yksinkertaisempaan. Mitäs olette mieltä? 🙂

Tänään tuntuu, ainakin facebookin perusteella olevan vuoden vilkkain pikkujouluaika. Joka toisella tilapäivityksenä jotain joka liittyy jollain tavalla pikkujouluihin. Itsellänikin olisi ollut tänään yhden työporukan kesken pikkujoulut, mutta säästän itseäni hiukan ja menen vasta ensi perjantaina pikkujouluilemaan. Ne ovatkin sitten ensimmäiset ja varmaankin viimeiset tälle vuodelle.

Tai no, oli mulla tänään kylässä Sanna ja me syötiin hyvää salaattia ja patonkia, sekä jälkkäriksi vähän suklaata ja joulutorttuja. Kynttilät loistivat kirkkaana ja taustamusiikkina meillä soi joululauluja, eli nämä oli varmasti oikein sellaiset pienet pikkujoulut. 🙂 Parannettiin maailmaa yhdessä, jutellen ihan kaikista mahdollisista asioista, esimerkkinä se miten ollaan molemmat kehitytty ihmisinä. Sitä on välillä hyvä pysähtyä miettimään omaa itseään ja sitä millainen on, ja millainen haluaa olla ihmisenä.

Ostin myös uuden kukan. Oikein blingbling-tyyliin kimalteet ja kaikki ;)
Ostin uuden kukan. Oikein blingbling-tyyliin kimalteet ja kaikki 😉 Se edellinen pinkkijoulutähti muuten paleltui ilmeisesti kotimatkalla ja kuoli myöhemmin. Surullista. :I

ruusu1Oon muuten ihan ihastunut noihin Skyr-rahkoihin. En niitä jatkuvasti syö, en todellakaan, mutta silloin tällöin herkkuna ne menevät. Nyt huomasin Prismassa käydessäni, että on tullut jälleen uusi maku Skyr-perheeseen; Banaani! Heti lähti pari purkkia kokeiluun ja hyväähän tämä on. Ja ei, tämä ei ole maksettu mainos 😉

skyrbansku

Eilen iltana mulla oli jääkaappi aivan tyhjä töistä tultua. Töissä vielä mietin nälissäni, että mitähän sitä syö kun kotiin saakka pääsee. Harkitsin jo puolitosissani käväisyä kotimatkani varrella sijaitsevaa Ramin Grilliä. No en kuitenkaan siinä pysähtynyt vaan rupesin kaivelemaan pakasteen kätköjä. Sieltä sitten löytyi katkarapuja ja pakastevihanneksia. Katkaravut päätyivät pannulle kananmunien kanssa ja kasvikset uuniin. Oli, yllättävää kyllä, ihan syömisen arvoinen annos (vai oisko johtunut kiljuvasta nälästä)!

Tässä vaiheessa epäilytti vielä, että mitähän tästä tulee...
Tässä vaiheessa epäilytti vielä, että mitähän tästä tulee…

munakas1
…eikä se nyt puoliksi syötynäkään kovin houkuttelevalle näytä, mutta makuhan se on pääasia! 😉

Nyt minä menen nukkumaan, että aamulla jaksaa lähtee boddailemaan ja illaksi taas töihin.

 

Ps. Katsokaa miten vaarallinen työ meillä sairaanhoitajilla on:

Verta ja melkein suolenpätkiä ;)
Verta ja melkein suolenpätkiä 😉

Heippa!

Kommentit (18)
  1. Tiina/Fit Fat Mama
    6.12.2013, 10:58

    Hieno kuva on, tulee asennosta mieleen jotenki Michael Jackson 😀 :). Siis ei pahalla :).

    1. Vai niin 😀 no viimeks eilen vetelin moonwalkia prisman käytävillä 😉

  2. Tosi kiva banneri! 🙂 Selkeämpi ja skarpimpi! Ja sinä tietty, huikeena!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *