Mansikkapilvi
Mansikkapilvi

Avainsana: Sisustus

KOLMAS KOKOELMA

Kaupallinen yhteistyö: Desenio.fi

Ihan alkuun haluan kertoa, että suureksi yllätykseksi, täällä ruudun tällä puolen juttuja kirjoittelee nykyään 32 vuotias nainen. Ikä alkaa siis reilusti olemaan jo kolmenkymmenen paremmalla puolella. Tai no paremmalla ja paremmalla, mutta joka tapauksessa. Eilen…

  • 1

VÄRIEN LEIKKIÄ OLOHUONEESSA

Vaikka edessä päin on talvi, ei mielestäni tarvitse vaipua synkkyyteen. Omaa arkea ja mieltä voi ilostuttaa esimerkiksi sisustamalla. Meidän kodin sisustus on aika vaalea. Tapetti olohuoneessa on pystyraitaista, mutta melkein valkoista. Pystypalkit pystyy juuri ja…

  • 2

MAKUUHUONEEN MUUTOS

Meidän kompakti makuuhuoneemme on kooltaan noin 12 neliötä. Tila on siis melko rajallinen ja sinne menee juuri ja juuri vaatekaapin lisäksi meidän sänky ja yöpöydät. Kun muutimme tähän kotiimme reilu vuosi sitten, päätin, että laitan…

  • 4

IHANAN VIIHTYISÄ KESÄTERASSI

Rivitaloasumisen suuria plussia on se, että asuntoihin yleensä kuuluu oma piha ja terassi. Meidän asuntoon kuuluu todella suuri, koko asunnon levyinen terassi. Terassi on suunnattu siten, että aurinko alkaa paistamaan takapihallemme noin puolenpäivän jälkeen ja…

  • 2

IHANA OLLA KOTONA

Näköjään lomalla ehtii haaveilemaan vaikka mistä. Seuraavasta lomasta, kesästä, kesälomasta, sisustuksesta ja ihan kaikesta. On ainakin ajatukset ihan muualla kuin töissä ja mikäs sen rentouttavampaa! Mistäs mä tällä kertaa haaveilen? Mä haaveilen ihanan pehmeistä, uusista…

  • 0

Sisustustauluilla helposti ilmettä kotiin + Alekoodi!

Olemme pikku hiljaa saaneet laitettua ja sisustettua kotiamme oman näköiseksi. Vähän kerrassaan kotiin tulee tehtyä hankintoja, joilla kodin ilmeen saa juuri meidän näköiseksi. Itse en ole onneksi sellainen ihminen, että paniikissa ostan ihan mitä vaan,…

  • 0

Pientä esimakua meidän valinnoista…

No niin! En olekaan varmaan vielä laittanut tänne tarkempia kuvia meidän tulevan kodin tapettivalinnoista tai oikeastaan mistään muistakaan valinnoista. Nyt saatte kuitenkin jo hiukan esimakua tulevasta! Käytiin yksi päivä jälleen raksalla ja siellähän oli hommat…

  • 3