HOITOALAN IMAGO JA VETOVOIMAISUUS

Tiedetään, että hoitoala kärsii, jollei jo ihan nyt, mutta tulevaisuudessa ainakin työvoimapulasta. Oletteko miettineet, mitä tämä nykypäivän uutisointi tekee meidän alalle?

Alalle hakeudutaan vähemmän, koska ihmiset tiedostaa työn vaativuuden suhteessa palkkaukseen. Puhutaan myös paljon eettisestä kuormasta, jota tämä työ tuo väistämättä ja mitä sairaanhoitajat kantaa. Omaa työtään ei ehdi tekemään eettisesti kunnolla. Usean työvuoron jälkeen mietit, että voi kun olisi ollut enemmän aikaa, niin olisin ehtinyt käyttämään sen yhdenkin mummon suihkussa, kun hän sitä pyysi. Noh, ehkä iltavuoro ehtii, tai viimeistään huomenna. Niin, aina ei ole aikaa käyttää potilasta edes suihkussa.

Hoitoalan houkuttelevuutta ei lisää se, että uutisista saadaan lukea siitä, miten taistellaan minimaalisista hoitajamitoituksista. Miksi ihmisen terveydellä yritetään tehdä voittoa? Minun mielestä se on eettisesti väärin. Ei kukaan päätä sitä, että sairastuu esimerkiksi muistisairauteen ja joutuu muuttamaan hoitokotiin, että pärjää arjessa. Jokainen meistä myös vanhenee. Jokainen meistä ansaitsisi tulla kohdelluksi tasa-arvoisesti eikä sen mukaan, kuinka paljon sinulla tai sinun sukulaisilla on rahaa käytettävänä sinun hoitoosi.

Hoitoalan imago

Hoitoalan imago on kokenut järkyttäviä kolahduksia tässä lähiaikoina. Jokainen hoitaja voi allekirjoittaa sen, että tämä oli vain ajan kysymys, että milloin nämä tällaiset tilanteet päätyvät uutisotsikoihin ja kuten olen sanonut, nämä ovat vain jäävuoren huippu. Tällaisia paikkoja on Suomen maa varmasti pullollaan. Surullista sinänsä.

Nuoret todennäköisesti hakeutuvat tälle alalle entiseen malliin, mutta kuinka valmiit ja ammattitaitoiset hoitajat saadaan pysymään alalla? Muutama vuosi tätä työtä ja moni miettii, että minne suuntaisi seuraavaksi opiskelemaan. Samaa olen miettinyt itsekin. Jos mietitään, että minullakin on noin 40 vuotta (!!!!!!!!) vielä työuraa jäljellä, niin mitä minusta on henkisesti tai fyysisesti enää jäljellä siinä vaiheessa, kun jään itse eläkkeelle? Eikä sairaanhoitajat halua siihen tilanteeseen, että he joutuvat jatkuvasti tekemään työnsä puolivillaisesti, koska parempaan ei ole aikaa. Potilasmäärät ei varmasti tule myöskään vähenemään. Ihmiset tulevat olemaan koko ajan entistä sairaampia ja moniongelmaisempia. Tämän lisäksi tehtäviensiirrot tuntuvat lisääntyvän jatkuvasti.

Sairaanhoitajat tekevät jo nyt valtavasti heille kuulumatonta työtä. Me jaetaan ruokaa, kerätään astioita potilailta, pedataan petejä, huolehditaan roskista, pyykeistä, postista, tilataan kyytejä ja niin edelleen. Hommaa eri ammattiryhmiltä meille hoitajille siirtyy koko ajan enemmän ja enemmän. Siinä ohessa pitäisi kuitenkin ehtiä tekemään myös ne omat hommat, eli mitkä kuuluu sairaanhoitajille. Tämä osaltaan luo sitä kiirettä, mitä me koetaan työssämme. Jos saisimme keskittyä vain siihen, mihin meidät on koulutettu ja mitä sairaanhoitajan työnkuvaan oikeasti pitäisi kuulua, sitä aikaa olisi tehdä työt huolella ja kunnolla.

Milloin viimeksi olet käynyt lukemassa sairaanhoitajien eettiset ohjeet? Toteutuuko nämä omassa työssäsi?

Näistä asioista ei pidä vaieta. Näitä pitäisi miettiä vielä enemmän ja ääneen. Mitä asialle voitaisiin tehdä?

unsplash.com
Kommentit (1)
  1. Tämähän on juuri hoitoalan ongelma, että sysätään muiden töitä jollekin ammattiryhmälle. Sehän kertoo toisen ammatin aliarvioimisesta; sulla on niin helppo työ, että voit hoitaa samalla nämä ruoat, tiskit ja siivoukset siinä samalla.
    Ja se kun niiden töiden tehokkuutta miettii joku, jolla ei ole sama ammatti tai edes ymmärrys mitä työhön kuuluu ja mitä oikeuksia ja velvollisuuksia mihinkin ammattiin kuuluu. Se on niin turhauttavaa, että joku tarkkailee ja miettii, että miksi tuo hoitaja ei tehnyt tuossa tilanteessa sitä ja tätä. No, esimerkiksi siksi, että olen röntgenhoitaja ja minulla ei ole mitään asiaa laittaa noita lääkkeitä tuolle potilaalle vaan se on tuon anestesiahoitajan tehtävä tässä moniammatillisessa tiimissä.. huoh. Loputon suo.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *