Mansikkapilvi
Mansikkapilvi

SAAKO KUOLLEESTA PUHUA PAHAA?

Aika iso ja ajatuksia herättävä otsikko, vaikka itse sanonkin. Tuota kun alkaa miettimään niin vastausta ei ehkä ihan ensi kädeltä pysty sanomaan, vai pystyykö?

Viittaan otsikollani tämän viikon suru-uutiseen, urheilulegenda Matti Nykäsen äkilliseen poismenoon.

Sovitaanko että sinä oot vahtimestari ja minä oon maailmanmestari?

Nimenomaan legenda, se hän oli. Hän oli ylivoimaisen paras omassa lajissaan, eikä hänen tekemiään ennätyksiä rikottu ihan heti edes vielä 2000 luvulla. Tätä Mattia minä kävin muistelemassa täällä Jyväskylässä Matti Nykäsen hyppyrimäellä, kun veimme sinne mieheni kanssa kynttilän Matin muistolle 4.2.

Aina ku mä hyppään ja pääsen siihen hyppyrin nokalle, niin mulle tulee sellanen bon voyage -tunne, siis että mä oon kokenu tän joskus aikasemminkin.

Matti oli myös jotain muuta. Hän oli ihan tavallinen siviili-minä. Hänellä oli omat ongelmansa, josta me roskalehtien lukijat saimme ”nautiskella” vaikka kampaamon penkissä istuen: mitä se Matti nyt on tehnyt? Mikään ei oikeastaan tullut enää yllätyksensä. Eihän Matin asiat olisi meille enää edes kuulunut, vaikka hän olikin vielä esiintyvä artisti.

Jokainen tsäänssi on mahdollisuus.

Matilla oli myös sairaus. Hänellä oli selkeästi ongelma alkoholin kanssa, mitä hän ei ilmeisestikään ääneen myöntänyt koskaan. Hänen mielestään se ei ollut ongelma. Ehkä otin, ehkä en ottanut. Ihan normien rajoissa, sanoi Matti toimittajille, kun hänet lähetettiin kisamatkalta takaisin koti Suomeen.

Alkoholiongelma on se, että ei ole alkoholia. Alkoholiongelmaa ei ole, kun on alkoholia.

Matti oli omanlaisensa persoona, ihan kuten meistä jokainen. Matti olisi voinut olla kuka tahansa naapurin mies, sillä erolla, että Matti oli entinen huippu-urheilija. Suomen kaikkien aikojen menestynein mäkihyppääjä.

Kaiken kokeneena voin sanoa, että vielä on jotain kokematta.

Minua itseäni järkytti Matin äkillinen poislähtö. Jotenkin pidin häntä kuolemattomana. Matti teki sitä ja tätä, ja aina hän jatkoi vaan omalla linjallaan. Kun ihminen kuolee 55- vuotiaana, sitä voi sanoa, että ihminen kuoli nuorena ja liian varhain. En usko, että Matti itsekään piti omaa äkillistä kuolemaansa todennäköisenä.

Olen varautunut jokaiseen päivään. Huomiseenkin.

Mutta saako kuolleesta puhua pahaa?

Mun kanta on, että ei. Ei ainakaan heti kuoleman jälkeen, tai miksi pitäisi edes ajan päästä? Jotkut henkilöt ovat ottaneet Matin kuoleman jälkeen puheissaan esille vain Matin ikävät teot, joihin hän sortui humalapäissään. Meistä jokainen varmasti tietää ja muistaa myös ne hetket Matin julkisesta elämästä, kun asiat ei ihan menneet putkeen.

Elämässä on tullut takapakkia, joskus etupakkiakin.

Kaikki meistä muistaa Matin uudet uravalinnat urheilu-uran jälkeen erotiikan alalla. Kaikki meistä muistaa Matin viinan huuruiset touhuamiset siellä sun täällä. Kaikki muistaa myös ikuisen rakkaustarinan Matista ja Mervistä ja kuinka siinä sitten lopulta kävi. Ei niitä kuitenkaan tarvitse muistella silloin kun henkilö kuolee.

Meikäläinen on nykyään avioliittoneuvoja. Jos menee hyvin niin meikäläinen paikalle. Se on seittemän sekuntia ja kaikki on päin persettä.

Kihlat meni, mutta suhdetoiminta jatkuu.

Miksi siis pitäisi nostaa framille ne ihmisen epäonnistumiset? Tahtoisitko sinä, että kun sinä kuolet, esille nostettaisiin ne asiat missä sinä teit väärin tai epäonnistuit? Näitä hetkiä kun mahtuu ihan jokaisen meidän elämään. Ei kukaan kiellä, etteikö Matti olisi tehnyt eläessään paljon pahaa. Kuitenkin Matti oli legenda jo eläessään. Kun ihminen kuolee, silloin on tapana muistella niitä ihmisen hyviä hetkiä. Niitä nimittäin riitti Matin elämässä. Hän toi paljon hyvää Suomelle ja jokaiselle penkkiurheilijalle niinä vuosina kun Matti niitti menestystä.

Ehkä otin, ehkä en, so not, kunhan hyppy kulkee.

No pilluhan se on aina mielessä, mutta hypätään nyt ensin! (toimittajan kysyessä Matilta, mikä on miehellä mielessä)

Miksi ei siis muisteltaisi Mattia niistä saavutuksista, joita hän elämänsä aikana saavutti. Miksei keskityttäisi hyvään. Muisteltaisiin sitä parasta Mattia. Olihan Matti myös aika supliikki mies, kuten tässä postauksessa näkyvistä lainauksistakin voi todeta. Kaikki lainatut lausahdukset ovat tulleet aikoinaan suoraan Matin suusta.

Rauha Matin muistolle,

Ja Matin itsensä sanoin:

Elämä on ihmisen parasta aikaa.

Kommentit (2)

  1. Anni

    Tismalleen. Kiitos ❤

    1. Jonna

      Näin on. Ihmiset ovat jakaantuneet Matin haudalla kahteen ryhmään, niihin jotka heittävät hautaan kukkasen ja niihin jotka tyhjentävät sinne laskiämpärin. Annettaisiin ihmiselle rauha, edes nyt kun hän on kuollut.

      Vastaa

      Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *