Mansikkapilvi
Mansikkapilvi

Pientä esimakua meidän valinnoista…

No niin! En olekaan varmaan vielä laittanut tänne tarkempia kuvia meidän tulevan kodin tapettivalinnoista tai oikeastaan mistään muistakaan valinnoista. Nyt saatte kuitenkin jo hiukan esimakua tulevasta!

Käytiin yksi päivä jälleen raksalla ja siellähän oli hommat edenneet hurjan paljon. Kalusteet ovat tulleet viikon etuajassa, joten jos tätä rataa homma etenee, päästään muuttamaan jo viikkoa ennen alkuperäistä aikataulua! JEIJ!

Mitäs me sitten valitsimmekaan lattiaksi?

Lattiaksi me valittiin sellainen vaalean sävyinen laminaatti, sävy taittaa hiukan ehkä harmaaseen. Haluttiin molemmat ehdottomasti kylmän sävyinen laminaatti jossa puunsyyt saa näkyä melko selkeästi. Lattiavalinnan kanssa jouduimme hetken aikaa vertailemaan vaihtoehtoja mutta lopulta tähän valintaan päädyimme yksimielisesti. Laminaattia meillä tulee olemaan olohuone ja molemmat makuuhuoneet, sekä ruokailutilan lattia. Sen sijaan eteinen sekä keittiö päätettiin laatoittaa tummanharmaalla laatalla. Laatta on todennäköisesti noissa tiloissa erittäin kätevä, esimerkiksi puhtaanapidon kannalta. Kodinhoitohuoneen lattia on melko saman sävyistä tummanharmaata pikkulaattaa ja kylppäri samoin.

Entäs sitten seinät?

Jokaisen huoneen yksi seinä on tapetoitu, eli se toimii niinsanotusti tehosteseinänä. Huoneiden muut seinät on maalattu puhtaan valkoisella maalilla. Olohuoneeseen valitsimme hillityn mutta kuitenkin silmiin pistävän tapetin; pystyraitaa. Meillä tulee viisi himmennettävää valospottia tuolle raitaseinälle kattoon, joten ne valaisevat varmasti kivasti noita raitoja. Päämakkariin valitsin, kyllä, minä valitsin vähän elävämpää pintaa. Tällainen kohokuvioitu tapetti saa kivoja efektejä aikaan valaistuksen kanssa, spotit tulossa siis myös makkariin. Pienempään makkariin valittiin seinälle vaaleanharmaa tapetti. Mainittakoon vielä, että spottien lisäksi valaistukseksi tulee myös ihan tavalliset kattolamput.

Lattiasta en ole vielä saanut parempia kuvia, joten joudutte tyytymään noihin kaistaleisiin.

Olen koko ajan vaan enemmän ja enemmän innoissani tästä uudesta kodista. En voi edelleenkään käsittää, että päästään muuttamaan ihan uuteen kotiin, mihin me ollaan itse saatu päättää materiaalit ja valaistukset. Oon niin kiitollinen tästä!

Raksahömpsähtäneinä käytiin mun miehen kanssa tänään Jyväskylän Rakennusmessuilla, jotka ovat tämän viikonlopun, eli vielä sunnuntain ajan auki. Messut on kyllä rakentajalle ja remontoijalle varsinainen taivas. Me lähinnä katseltiin, josko olisi jotain mitä me vielä kotiimme voisimme tarvita ja kyllähän sieltä ideoita sai.

Jos sinulla on suunnitelmissa remontoida tai rakentaa omaa, niin suosittelen ehdottomasti noita messuja. Messut pursuaa messutarjouksia joten monet tuotteet saa huomattavasti halvempaan hintaan kuin normaalisti.

Mitäs mieltä valinnoista näin nopeasti vilautettuna? Joko olet käynyt, vai vieläkö meinasit käydä huomenna Jyväskylän rakennusmessuilla?

Kommentit (3)

  1. Johanna

    Tosi ihanalta vaikuttaa! Tuo oksatapetti on hieno. Valkoinen/harmaa on siitä hyvä yhdistelmä, että se taipuu moneksi, eikä heti kyllästy… joku pramea värikäs tapetti voisi alkaa aika pian ottaa päähän… Ihanaa kyllä olisi päästä itse valitsemaan rakennusvaiheessa matskuja!!! Kade vähän…mut silleen hyvästi 🙂

    1. noora

      Täällä lähes vastaavassa tilanteessa! Ainut että meillä ei vielä kattoakaan päällä eli tovin kauemmin joudutaan odottelemaan… Matskuja pitäs pikkuhiljaa alkaa päättämään, mutta kun on annettu niin maan kauhiasti vaihtoehtoja :O onneks ollaan tässä vuosien varrella huomattu, että meillä on hyvin samanlainen maku, joten luulen että (suht) kivuttomasti mennään. Päänvaivaa tuottanut viime aikoina keittiön välitila, mitäs ihmettä sen kanssa tekis?! Mitä teille on tulossa?

      1. Noora

        Siistiä! Oon niin innoissani toisten puolesta kun tietää itsekin miten jännän äärellä tässä ollaan 🙂

        Me otettiin keittiön välitilaan laminaattia, korkeakiiltoinen valkoinen laminaatti. Keittiön kaapistot on tummat joten ajateltiin sen tuovan valoisuutta ilmeeseen 🙂

      Vastaa

      Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *