Palanen minusta…

Hellouu. Miun blogi se ei hiljene näin juhannuksen aikaankaan 😀 Ei oo elämää, niin sama on tänne kirjoitella. 🙂 J:kin on töissä 🙁
Töistä kotiin lähdössä
Tasan viikon päästä olis ne mun ystävän häät. Sannan blogia voi käydä lueskelemassa, jos niin haluatte 🙂 Vähän kyllä alkaa kaasoakin jännittää. Vielä pitäis suunnitella hääpäivänohjelma ja harjoitella ehkä vähän tota puhetta jonka aion häissä pitää. Puheen oon siis saanut jo valmiiksi ajat sitten, nyt vaan tajusin tuossa pari päivää sitten, että haluankin muuttaa sitä. 😀 Just! Eli pitäis sitäkin tässä joku päivä katsella ja muutella. Bestman on antanut mulle vapaat kädet suunnitella ohjelma 🙂 Se sopii mulle! 🙂 Mulla onkin jo hyvät suunnitelmat ohjelmanumeroiksi.  Oottakaa vaan Sanna ja Marko 😉
Pitää olla silmälasit duunissa, että näyttäis edes vähän enemmän vakuuttavalle ;D

Tänään töissä oli kiva ilta. Tulin hymyssä suin kotiin. Kuinka kivaa. Joka päivä huomaa oppivansa uutta. Melkein joka päivä mietin sitä, että minusta oikeasti tulee sairaanhoitaja. Joka päivä saa huomata sen, että oikeasti jotain jo jostain tietääkin. Kuinka ihana tunne. 🙂
Kuvituksena toimii meidän pihan kukat sun muut
Minullahan on ollut jo pienestä tytöstä lähtien haave, että jollain tavalla pääsisin työskentelemään terveydenhuoltoalalle. Ala-asteella muistan kävelleeni terveydenhoitajan luokse kysyen häneltä: ”Mikä lääkäri tienaa eniten?” Terkka vastas, että sydän- tai aivokirurgi varmaan.. Mie sitten siihen tokaisin: ”No sitten minusta tulee sellainen”. 🙂
Muistan myös elävästi ne kerrat kun pienenä tyttönä yritin polkea pyörällä hälytysajossa olevien ambulanssien ja poliisiautojen perässä, että pääsisin näkemään edes vähän verta ja suolenpätkiä. Joskus jopa istuin serkkuni kanssa yhdessä risteyksessä odottaen kolaria tapahtuvaksi, sillä olihan tuossa samaisessa risteyksessä joskus kerran aiemminkin ollut kolari. No, eihän sitä kolaria silloin sattunut…..
Meidän pihan grillailunurkkaus 🙂
On myös yksi muisto joka mielessä on. Pikkuveljeni vuoksi sairaalassa tuli aika ajoin lapsena käytyä useinkin. Rakastin jo silloin sairaalan tuoksua ja sitä ilmapiiriä. Kunnioittavasti katsoin lääkäreitä ja hoitajia. Potilaita nähdessäni mietin vain, että minkähän takia tuokin on täällä ja miksi sillä on tuollainen tippa tippumassa tai laite mukana. Tuolloin ajattelin, että olisin aikuisena tyytyväinen jos vaikka vain pääsisin siivoojaksi sairaalaan, mutta sairaalassa haluaisin ehdottomasti aikuisena työskennellä.
Yläasteella kun tuli valinnan hetki, että mennäkkö lukioon vai toisen asteen ammatilliseen koulutukseen, ei mielessäni oikeastaan käynytkään lähihoitajan tutkinto tai muukaan vastaava. Hain amiskaan elintarvikealalle tuolloisen parhaan ystäväni kanssa. Perusteluna tälle oli, että leipurina päästäisiin syömään paljon suklaata. Fiksua, eikö totta?! No, kouluni kävin kuitenkin kunnolla ja tunnollisesti läpi. Ja ilmeisen hyvän keskiarvon kanssa sieltä pois lähdettiinkin. Sillä todistuksellahan ammattikorkeaan siis hain. Amiskasta päästyäni työskentelin puoli vuotta leipurina. Mutta ei se  työ ollu mua varten. Halusin enemmän tekemisiin ihmisten kanssa. No hakeuduin sitten myyjän työtehtäviin kaupanalalle ja siellä pysyinkin viisi vuotta. Lopulta työnteko rupesi tuntumaan puulle, kun ei ollut olo, että siitä työstä oikeasti mitään itselleni saisin. Sillä työllä ei itselleni ollut merkitystä. Tuolloin lapsuuden haaveeni nosti päätään. 
Olin tämän sairaanhoitajan haaveeni oikeastaan kuopannut jo vuosia sitten, kun ajattelin että eihän amiskan papereilla minnekkään ammattikorkeeseen mennä. Että ei minusta koskaan siis sairaanhoitajaa tulisi, saati sitten lääkäriä. Korkeintaan vaan lähihoitaja. Anoppini ja Lotan kannustuksesta laitoin sitten paperit kevään 2009 yhteishaussa menemään eri kouluihin, eri kaupunkeihin. Keväällä ei vielä tärpännyt, mutta syksyn haussa pääsin sitten pääsykokeisiin ja sieltä koulun penkille.
Muutto kuopiosta joensuuhun siis tuli. Nyt opiskelen kolmatta vuotta rakastamaani alaa ja päivä päivältä huomaan vaan enemmän, että olen tismalleen oikealla alalla. Nyt minä elän sitä omaa unelmaani, josta sillon pienenä tyttönä haaveilin. Uskomatonta. On ihana saada potilailta, omaisilta ja työkavereilta palautetta, että minusta tulee hyvä hoitaja ja että olen jo nyt hyvä hoitaja. Se lämmittää sydäntä niin paljon että ette uskokaan. 🙂
Hoitotyössä haluan työhöni laittaa oman itseni likoon. Haluan työskennellä omana persoonani, kohdata ihmiset kokonaisuutena. Ja hoitaa tietenkin kaikkia parhaalla mahdollisella tavalla. Minä rakastan työtäni. <3
Oho, tulipas avautuminen. Mut oli kiva kirjoittaa. Kirjoitanhan minä paljon muistakin itselle tärkeistä asioista täällä, niin miksen sitten rakastamastani työstä, siellähän sitä suurin osa ajasta vietetään, työpaikalla.
Mut mites teillä rakkaat lukijat, onko teillä jo tiedossa SE ala jolle haluatte suuntautua vai onko se oma ala vielä mietinnässä? Oletteko kenties jo työelämässä? Teettekö te työtä rahan takia vai antaako työ teille jotain enemmän?

Kommentit (6)
  1. Olipa hyvä teksti! 🙂 Siusta ihan varmasti tulee hyvä hoitaja, ja aivan mahtavaa, että oot löytänyt oman alasi! Miulla kyllä takkuaa nyt opintojen kanssa, kun en todellakaan tiedä mikä kiinnostais kaikista eniten. Oon kuitenkin päättänyt, että opiskelen nyt lopppun asti luokanopeks ja saan samalla myös kasvatustieteen maisterin paperit. Niillä on kuitenkin aika helppoa lähteä hakemaan töitä melko laajalta skaalalta… Luokanopettajana tuskin tulen työskentelemään, vaan miulla kytee unelma omasta yrityksestä, jossa voisin jollain tapaa hyödyntää opintojani 🙂 Mut let’s see, opinto-oikeus on voimassa heinäkuun 2016 loppuun ja jos siihen mennessä sitten vaikka olisikin jo valmistunut 😉

    1. :)Oon kanssas Anna samaa mieltä, että ehdottomasti kannattaa toi koulu loppuun nyt käydä ja hankkia ne paperit. Kuten sanoit, kasvatustieteen maisterin papereilla on melko helppo lähtee laajemmalle alueelle töitä ja jatkoa miettimään. Mutta jos on yhtään sellainen olo et tätä mä en todellakaan halua, tai et tietää että sillä alalla ei aio / halua koskaan työskennellä, niin sit on mun mielestä järkevintä lopettaa se koulu kesken ja hakeutuu paremmin sopivalle alalle. :)Anna, hyvinhän sulla on vielä aikaa koulusi loppuun käydä 😉

  2. Nätit lasit ja letti sulla 🙂 Olen muuten minäkin sairaanhoitaja, valmistunut kaksi vuotta sitten ja nyt kesällä jätin piiitkäaikaisen työpaikkani jossa keikkailin jo opiskeluaikoina, yhteensä siis monta vuotta kerennyt siellä viihtyä. Vanhustenhoidossa siis. Ens kuussa aloitan ihan uusissa ympyröissä kotisairaalassa, sieltä siis käydään potilaiden kotona antamassa esim. iv-antibiotteja ja verta ja otetaan verinäytteitä. Ihan kivaa vaihtaa tommoseen ei-osastotyöhön 🙂 Ja niin se vaan on että ei sitä vielä yläasteelta päästessä tiiä mitä haluaa tehdä, eikä ees välttämättä parikymppisenäkään. Ite hain sh-kouluun kun olin 22 ja meidän luokalla oli muutama 40-50v ikähaarukassakin oleva alanvaihtaja 🙂 Mut tsemppiä sulle, opiskelu on ihan älyttömän vaativaa ja saatikka ku teet vielä keikkaa ohella. 🙂

    1. Kiitos kehuista 🙂 Silmälaseista sain positiivista palautetta töissäkin!Vai että kolleega se siellä kirjoittelee 🙂 Meillä päin tuota teidän kotisairaalaa kutsutaan tehostetuksi kotihoidoksi. Itsehän olin kotihoidossa juurikin toukokuussa harjoittelussa. Tehostettu-kh käy laittamassa just tiputukset ym ym.. Varmasti tosi mielenkiintoinen ala työskennellä!Joo, meidänkin luokalla ikähaarukka on tällä hetkellä 20-35vuotta. Itse kuulun sinne välimaastoon siis. Kyllä meidän koulutuksessa saa töitä tehdä, kuten varmasti tiedät. Sairaanhoitajaks ei noin vaan papereita saakaan ja hyvä niin, tavallaan. :)Kiitos tsempeistä, niitä todella tarvitaan! 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *