OSAAKO AIKUISET KÄYTTÄÄ VIINAA?

Usein kuulee puhuttavan, että nuoriso ei osaa käyttää alkoholia. Tulee tappeluita ja muita lieveilmiöitä silloin kun nuoriso kokoontuu juhlimaan, ihmiset herkästi paheksuu. Olen kuitenkin omin silmin  nähnyt sen miten ne on ennemminkin aikuiset jotka ei osaa käyttää viinaa. Sanoisin, että etenkin nykyajan nuoret osaa käyttäytyä paljon siivommin ja rauhallisemmin kuin aikuiset ja ns. vanhempi väestö, kun otetaan alkoholia. Nuorten raittius on lisääntynyt ja humalajuominen vähentynyt viimeisten viidentoista vuoden aikana. Lisäksi alkoholinkäytön aloitus on siirtynyt myöhemmäksi kuin ennen, se jos mikä on mahtava juttu. Humalakulttuurissa varmaan tapahtuu muutenkin jonkinlaista elämistä. Enää ei ole niin siistiä lähteä juomaan. Ennemminkin arvostetaan terveellisiä elämäntapoja ja raittiutta. Entisajan nuoret eli nykypäivän keski-ikäiset ja tätä vanhemmat juo itsensä enemmän räkäkänniin ja he sitten herkemmin sikailee turuilla ja toreilla ja erilaisissa tapahtumissa. Toki, nuoretkin tämän osaa edelleen.

Luin tilastoja eri tapahtumista. Tangomarkkinat ja Iskelmä Festivaalit ovat varmasti yleisöltään sellaisia tapahtumia, että eniten siellä on +30 vuotiaita ihmisiä. Nämä tapahtumat ovat korkeilla sijoilla, jossa mitataan esimerkiksi väkivaltatilastoja erilaisista tapahtumista ympäri suomea. Toki, en osaa sanoa minkä ikäisiä nämä rähinöitsijät ovat olleet, mutta yllättävä sattuma kuitenkin. Esimerkiksi Weekend Festival, jossa ikäraja tapahtumaan taitaa olla 15 vuotta, poliisitehtäviä ja väkivaltatehtäviä oli todella vähän. On Weekendeillä toki vanhempaakin väestöä.

Itse olen päässyt sivusta seuraamaan opiskeluaikoina tätä aikuisten ihmisten juomiskulttuuria. Olin töissä ravintolan narikassa reilun vuoden varmaan. Urpoimmat tyypit oli ne iäkkäämmät juhlijat. Ja kyllä, en häpeile sanoa urpot. Jos aikuinen ihminen vetää hirveet liiskat, hävittää itse narikkalappunsa ja tulee ravintolaillan jälkeen haukkumaan ravintolan työntekijöitä, eli esimerkiksi minut sinne narikkaan, niin tyyppi on urpo. Näitä tällaisia tyyppejä oli kaiken lisäksi useita. Ne ei siis rajoittuneet muutamaan esimerkkiin. Tyypillisin vuodenaika tavata näitä tyyppejä oli pikkujoulukausi tai joku muu pyhä. Kielenkäyttö osasi olla todella törkeää ja tietenkään takaisin et voi sanoa samalla mitalla, koska olet asiakaspalvelutehtävissä ja sun pitää vaan niellä kaikki.

Monissa perheissä käytetään viinaa surutta, vaikka perheen lapset olisivat kotona. On eri asia nauttia lasi viiniä ruoan kanssa, kuin käydä Alkossa ostamassa perjantaipullo kotiin ja tintata se kerralla. Lapsia yleensä hyvitellään ostamalla isot säkit karkkia tai antamalla rahaa. Ulkonakin saa olla hiukan pidempään kuin normaalisti. Varmasti aika tuttu juttu monessa perheessä. Seuraavana päivänä kotona vanhemmat makaa krapulassa ja sitten syödään pitsaa ja katsellaan televisiota. Tiedätte varmaan sanonnan ”sivistyneesti viiniä”. Onko se enää sivistynyttä jos viiniä menee arki-iltaisinkin lasi tai kolme? Monet naiset ottaa sivistyneesti viiniä. Sivistynyt annos saattaa olla yhtäkkiä jopa useampi pullo viikossa.

Mitä mieltä te olette aikuisten alkoholin käytöstä?

Kuva: Unsplash.com

Kommentit (3)
  1. Moikka! Koen yhä enemmän jonkinlaista inhoa tälläisten rähinöisijöiden ja muka-hauskojen alkoholinkäyttäjiä kohtaan.
    Vaikka itsekkin käytän alkoholia, pidän mielessä hyvät tavat ja muut ihmiset.
    Eilen kaupassa asioidessani, joku hauska tyyppi koki hyväksyttäväksi yrittää lyödä kaljapahvilla minua päähän. Kiellosta huolimatta.

  2. Näin entisenä ovipumppuna olleena voin sanoa että pahimmat asiakkaat on juuri olleet +40v miehet jotka yrittävät juoda vissiin koko baarin tyhjäksi illassa siitä viinan määrästä päätellen ja vettähän ei voi juoda, koska se on ”nössöille”.

    Sit juomisissa vanhemmat ihmiset vetävät illan kirkkaita kun taas nuoret juovat enemmän mietoja ja ehkä sen yks kaks shottia iltaan (vettä kanssa osataan juoda ja tahti on rauhallinen). Sit alkoholittomien tuotteiden menekki on huomattavasti isompaa nykyään eikä enää porukka tule niin änkyräkännissä baariin eli ns”pohjat ottaneena”.

    Toki nuorillakin joskus menee juominen ylitse mutta yleensä heillä on joku kaveri auttamassa kotio (ei tarvitse puuttua kun juhlija lähtee kotiin itse) tai sitten jos joutui lähettämään juhlijan kotiin nii yksi sanominen riitti ja lähdettiin kiltisti kotiin ilman mitään nujakointia. Nuoret kuuntelevat festareillakin järjestysmiesten ohjeistuksia hyvin eikä ole mitään kärhämiä.

    En kokonaan lyttää vanhempia juhlijoita kun sopii jokasee ikäryhmään näitä ”rähinäviinan” ottajii. On tässä myös huomannut vanhemmissa juhlijoissa pientä muutosta parempaan päin mikä on musta erittäin mukavaa vaikka en enää teekään portsarin hommia aktiivisesti.

    On se kävijänäkin kivempi kuin ei oo mikään hirveä örvellys meininki.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *