Onko väärin välittää?

Sieppas tänään pitkästä aikaa vatsanpohjasta. Silleen huonolla tavalla. Oon tosi herkkävatsainen ja reagoin kaikkeen vatsalla, etenkin stressiin ja kaikkeen negatiiviseen. Mulle tulee tosi herkästi fyysistä pahoinvointia jos elämässä tulee jotain ikävää vastaan.

Tänään tosiaan kouras vatsasta sillä huonolla tavalla. Olin keskustassa kaupassa. Ei sitä oikein voinu olla huomaamattakaan kun se käveli ohi. Se oli syömishäiriö. Voin sanoa, että en ole niin sairaan näköistä ihmistä nähnyt aikoihin. Kyllä, käännyin vielä katsomaan perään. Mittailin ihmistä varpaista päälakeen. Tarkastelin ja arvioin. Tuntui, että pitäisi kääntää pää pois, mutta en voinut.

Kapoiset housut sillä oli jalassa, siltikin ne oli löysät. Niistä näki ettei siellä housun lahkeissa ollut muuta kuin ne luut. Tumma takki roikkui päällä. Entäs ne kasvot. Kasvoilla ei ollut merkkiäkään elämästä, iho kalpea ja sairaan näköinen. Posket aivan lommoilla. Silmät syvällä päässä. Tukka lyhyt ja todella hentoinen.

ana1Tuli fyysisesti pahaolo sen ihmisen puolesta. Ei sen takia, että minkälainen tai minkä näköinen hän oli, vaan sen takia, että miten joku ihminen voikin olla niin sairas. Miten jonkun ajatukset voi ollakaan niin vääristyneet ja miten ihminen voi ollakaan heikko taistellakseen noita ajatuksia vastaan.

Missä vaiheessa se ajatus pyörähtää siellä päässä niin yli, että viaton laihduttaminen saa tuollaiset piirteet saatikka, että se menee tuohon pisteeseen. Kroonistuu. Ei tuokaan tällä ihmisellä ollut tämän kevään juttu. Se on monen vuoden, voiko sanoa työn tulos. Tulos olla luuranko. Eloton. Sydän lyö mutta ihminen on ihan tyhjä. Täysin väsynyt. Haamu.

Anoreksiahan on sekä somaattinen sairaus, mutta yhtälailla se on psyykkinen sairaus. Kumpaako se sitten on enemmän? Ajatuksen voimallahan se kroppakin saadaan sairastumaan. Mitä se vaatii, että ehkä alkuun oikeasti viaton tarkoitus aloittaa terveellinen elämä ja liikunta, tai muutaman kilon painonpudostus muuttuukin pakkomielteiseksi ajatuskehäksi kaloreista ja omasta painolukemasta. Onko se raja häilyvä, että sinne toiselle puolelle tipahtaa ihan sattumalla, vai onko meillä mahdollisesti jo sisään rakennettu se ominaisuus, että jotkut siihen sairastuu ja toiset ei, ihan kuten mihin tahansa sairauteen. Tarvitseeko syömishäiriön puhkeaminen aina jonkin laukaisevan tekijän, tai traumaattisen kokemuksen. Onko kaikki syömishäiriöiset koulukiusattuja?

Hetken kävi tänään mielessä ajatus, että tekisi mieli juosta tuon nääntyneen ihmisen luokse, ravistella häntä ja sitten halata. Sanoa, että älä tee tuota itsellesi. Olet tärkeä! Mutta mitä se minulle kuuluu? Miksi minä koen surua tai pahaamieltä siitä, että joku on sairaalloisen laiha tai toinen on sairaalloisen ylipainoinen? Miks en vaan voi jatkaa päivääni, ilman että tuo ihminen jää hetkeksi päähän pyörimään. Onko se väärin? Onko tämä lähimmäisen rakkautta vai onko tämä liioittelua? Mietinkö liikaa? Miksen vaan voisi keskittyä itseeni? Eihän se mitään kuitenkaan muuta, että jään miettimään noita ihmiskohtaloita.

care

Kommentit (23)
  1. Onneksi et mennyt sanomaan sille ihmiselle mitään! Itse olen sairastanut anoreksiaa nyt 18 vuotta, ja jos joku vento vieras tulisi sanomaan minulle jotain ulkonäöstäni, niin iskisin kyllä nyrkillä, ja kovaa! Ethän mene sanomaan mitään sairaalloisesti ylipainoisillekaan, vaikka hekin saattavat olla todella sairaita, ja kärsiä vaikkapa BED:istä. Onko mielestäsi jotenkin ”enemmän oikein” kommentoida tuntemattoman laihan ulkonäköä kuin tuntemattoman, hyvin ylipainoisen?

    Ja ei, minun sairauteni ei lähtenyt liikkeelle laihdutuskuurista, ei yrityksestä syödä terveellisemmin tai liikkua enemmän, se lähti ihan muista syistä ja tekijöistä liikkeelle. Enkä ole mitenkään tätä sairauttani itse ”päättänyt sairastaa”. En ole kokenut myöskään mitään traumaattista, enkä ole ollut koulukiusattu, vaan hyvin suosittu oppilas kavereiden keskuudessa. Eli ei vaadi tuo sairastuminen mitään noista tekijöistä.

    En usko, että tästä enää paranen, vaan meinaan kulkea tämän näköisenä loppuelämäni, ja anna olla jos tulet minulle jotain ulkonäöstäni kommentoimaan 😉

    1. En mennyt en. Ja tuo asia kävi siis vain ajatuksen tasolla mielessä. En tohtisi sitä toteuttaa. Mut pakko sanoa, että oon mä etenkin nuorten sairaalloisten ylipainoisten kohdalla miettiny, et ku vois sanoa että voi kun liikkuisitte edes, söitte sitten miten vaan mut liikunta!

      Oon varmaan tosi tosi ärsyttävä monen mielestä 😀

  2. Oon kans joskus kadulla nähdessäni tuntenut suurta surua nähdessäni syömishäiriöisen! 🙁 Saa olla kyllä kiitollinen, ettei itsellä lähtenyt jossain vaiheessa juuri noista muutaman kilon pudotuksesta syömishäiriö. Liika laihuuden ihannointi on varmasti yks syy syömishäiriöön. Ja toki siihen on miljoona muutakin syytä.. Huh. Kumpa kaikki parantuis siitä, mutta se on varmaan toiveajattelua, koska jotkut eivät haluakaan parantua mikä on surullista.

    1. Ja sellanen vielä, että kyllä munki tekis mieli joskus sanoa jollekin teinille tai jo pienille lapsille että haloo!! Älkää juoko niitä limsoja, energiajuomia tai mehuja PÄIVITTÄIN!! Ehkä enemminkin tekisi mieli sanoa heidän vanhemmilleen, että kattokaa vähän noiden lastenne perään!! Peräänkuuluttaisin luottamusta lasten ja vanhempien välille.. Kun jotkut sanoo, että en voi sille mitään et eka tai tokaluokkalainen ostaa limsaa ja karkkia kaupasta koulumatkalla.. nii hei haloo 😀 Sen verran vois kasvatuksessa petrata.

    2. Onneksi nykyään se laihuuden ihannointi on enemmän ehkä kääntymässä tuohon lihaksikkaampaan malliin, siis naisten keskuudessa. Tietysti ne on makuasioita minkälaista vartaloa pitää kauniina mutta nykyään on myös kovassa huudossa se, että on vahva ja se saa myös näkyä ulospäin. Onneksi näin. Saa nähdä kääntyykö tämä taas jossain vaiheessa siihen, että ihannoidaan enemmän niitä hoikkia. Paljonhan on edelleen niitä tyttöjä, jotka ehdottomasti haluavat reisien väliin näkyvän raon. Kuinka monella normaalipainoisella sellainen on… ei kovinkaan monella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *