Mansikkapilvi
Mansikkapilvi

Onko etäsuhteella tulevaisuutta?

Päätin nyt avata täällä blogissa asian mun henkilökohtaisesta elämästä. Niinku kaikki tän blogin lukijat jo varmaan tietääkin niin mähän oon löytänyt ihmisen mun rinnalle. Tyypin ketä rakastan tosi kovasti ja se rakastaa mua. Me ollaan onnellisia. On kuitenkin yksi asia mikä varjostaa tätä meidän onnea ja parisuhdetta. Se on ollut mukana tässä suhteessa alusta saakka ja se on et me eletään etäsuhteessa. Meidän välissä on 250km. Tiedän, että monet elää etäsuhteessa ihmisen kanssa joka asuu toisella puolen suomea tai jopa toisessa maassa ja meidän 250km etäisyys ei oo monelle mitään. Meille se kuitenkin on tosi paljon, siinä on 250km liikaa.

IMG_20160520_160142

Toi matka on sellainen, että sitä ei viitti ajaa joka päivä ees takaisin. Me tiedostettiin tää asia kun meidän suhde alkoi vakavoitua, että tosta välimatkasta voi huonolla lykyllä seurata paljon ongelmia meidän  suhteeseen. Ongelmia se välillä on tuonutkin. Ja otetaas hei muuten vielä huomioon se, että pelkästään se etäisyys ei oo se ongelma vaan sisällytä etäsuhteeseen kolmivuorotyö ja toisen arkityö. Se, että toisella viikonloput on aina vapaita ei tarkoita sitä, että me voitaisiin aina nähdä. Mä kun vietän viikonloppuvapaata keskimäärin kerran kolmessa viikossa. Mun vapaapäivät sijoittuu yleensä viikolle. Tässä on miettimistä aina kerrassaan.

Se ikävä kun et voi nähdä rakastas silloin kun haluat. Se on tyhmää ja se alkaa joskus kiukuttamaan. Mut tosiaan, me tiedostettiin onneks tää asia kun päätettiin jatkaa tätä meidän juttua eteenpäin sillon joskus. Me ollaan sumplittu ja mietitty, peruttu ja uudelleen suunniteltu meidän näkemisiä. Me vietetään aika paljon aikaa puhelimessa. Se ei kuitenkaan poista sitä fyysistä ikävää kun toista haluais halata oikein kovaa tai nuuskuttaa kaulalta. Sä voit vaan soittaa videopuhelun ja tyytyä siihen.

Eikä se parisuhde etenekään samaa tahtia etäsuhteessa kuin normaalissa suhteessa silloin kun kumppanit saa ja voi nähdä toisiaan tarvittaessa päivittäin. Meidän suhteessa jännitystä oli ainakin omalta puolelta vielä tosi pitkään kun toista aina näki pitkästä aikaa. Pitkällä ajalla tässä tarkoitan noin viikkoa. Me ollaan siitä onnekkaita kuitenkin, että ollaan saatu järkättyä toisillemme aikaa yleensä viikon välein. Joskus vieteteään useampia päiviä putkeen yhdessä ja joskus vaan yks päivä mut kaikki on kotia päin, näin sanotaan.

Mietin vain, että mitenkähän kauan tällaista jaksaa?

IMG_20160520_155946

Kommentit (23)

  1. Noora

    Täällä kans yks etäsuhteilija!

    Alettiin seurustelemaan kundikaverin kanssa 230km välimatkalla. Nähtiin 2-3 viikon välein, harvinaista herkkua oli jos nähtiin peräkkäisinä viikonloppuina. Juurikin tolla vuorotyö+arkityö/koulu-kombolla. Tätä jatku sellaset puoltoista vuotta kunnes mä päätin nostaa kytkintä ja muuttaa tyypin perässä tänne nykyiseen kuuseen, jossa asustelen vieläkin. Kihloihinkin mentiin tossa pari kuukautta sitten.

    Niin, tänne kuuseen missä MÄ asun nykyään. Kaks vuotta kerettiin asumaan yhessä, ennen ku tyyppi lähti meijän yhteiselle kotipaikkakunnalle töihin, sinne samaisen 230km päähän. Eli etäsuhde, osa 2. Mut tällä mennään ja ollaan todettu, että kun toisiamme rakastetaan ja halutaan yhdessä olla, niin ei auta kuin kestää ja keksiä keinot saada se toimimaan. Vaikka vaikeetahan se on, ihan pirun vaikeeta välillä. Mutta samat pohdinnat ja vatvonnat käytiin aikoinaan läpi ku tekin.

    Nyt yhteistä matkaa (välillä ihan konkreettisesti) on tallattu kohta 4v ja tällä hetkellä menee paremmin ku koskaan – 230 kilometristä huolimatta. Skype, Whatsapp ja Facebook on kovilla meijän käytössä, kun ei voi sitä toista nähdä.

    Tsempit ❤

  2. Susanna

    Olipa lohduttavaa luettavaa. Minäkin haluaisin tietää, miten kauan tätä jaksaa.. Meillä poikaystävän kanssa aivan sama tilanne, välimatkaa 260km kun minä lähdin opiskelemaan toiselle paikkakunnalle. Ollaan tammikuusta asti tässä tilanteessa oltu, ja joka viikko ollaan nähty kun minä olen torstaina tai perjantaina matkustanut julkisilla kotiin sen 5h ja sunnuntaina taas takaisin takaisin. Jo pelkkä tuo matkustaminen ja tavaroiden kuljettaminen laukussa edes takaisin yhdistettynä opiskeluun on todella rankkaa ja ahdistavaa. Vaikeammaksi asian tekee vielä se, että tässä saa oikeasti taistella aikaa vastaan. Poikaystävällä on epäsäännölliset työt ja ne sijoittuvat juurikin usein viikonlopulle, ja kyse on 12-14h vuoroista. Tämän lisäksi hän toimii erotuomarina, ja tottakai viikonlopulle sattuu sitten pelejäkin. Tuntuu, että tämä ei muuta olekaan kuin jatkuvaa ikävää ja pettymyksiä, heippojen sanomista.Turhauttaa se, että kun ei haluaisi mitään muuta kuin vain olla toisen kanssa, mutta juuri sitä ei saa. Ja minun koulunihan kestää 3v, josta vuosi työharjottelua ja sen suorittamispaikka on täysi mysteeri. Kolmen vuoden päästä siis ehkä mahdollisesti voitais aloittaa normaali, yhteinen elämä samassa paikassa.. 🙁 Rakkaus ja kiintymys on kova, mutta kyllä tämä asia on osoittautunut odotettuakin vaikeammaksi.

    Kiva blogi muuten sinulla, olen lukenut jo pitkään 🙂

  3. Pave

    Heips!

    Itsekin kaukosuhteessa olleena tiedän tuon turhautumisen tunteen. Asuttiin vielä eri maissa, mutta onneksi suht edullisten lentoyhteyksien päässä ja nähtiin n. kerran kuussa. Mutta sanoisin, että ainakin osittain välimatka vaikutti meidän eroon vaikka toki muitakin syitä oli. Tiedän kuitenkin pariskuntia, jotka olivat/ovat olleet vuosia kaukosuhteessa ja hienosti sujuu edelleen eli tietysti jokainen parisuhde on erilainen.

    Ehkä oman kokemuksen kautta voisin sanoa, että kannattaa hieman pohtia tulevaisuutta. Voiko/haluaako toinen muuttaa toisen paikkakunnalle? Milloin tämä olisi mahdollista? Kaukosuhdetta jaksaa huomattavasti paremmin, jos tietää, että se on väliaikaista. Mutta jos on löytänyt ihanan ihmisen elämään, niin kyllä sen takia kannattaa hieman vaivaa nähdä 🙂 tsemppiä teille!

  4. Talvi

    Hei,
    Elämäni ekaa kertaa kommentoin mihinkään, kenenkään postaukseen 🙂 Olen elänyt kaukosuhteessa (700 kilsaa) viime loppukesästä ja on keritty nähdä noin kahden viikon välein, pisimmillään melkein viis viikkoa ollu niin, ettei ole nähty. Me sovittiin jo hyvin aikasessa vaiheessa, että tänä keväänä mää muutan pohjoiseen, koska ihmistä ei oo luotu elämään kaukosuhteessa ja kaipaa sitä fyysistä puolta ja että saa mennä yhessä nukkuun. Välillä on ollut niin raivostuttavaa kun et nää toista, että ei melkein enää jaksa edes puhua puhelimessa. Mutta toisaalta tämä kaukana toisista eläminen on tehnyt meistä järjettömän vahvoja yhdessä, selvitään mistä vaan tän jälkeen. Ja rakkaus syvenee ja saa uusia ulottuvuuksia tällaisen jälkeen. Mutta ihana päästä muutaman päivän päästä rakkaan luo, yhteiseen kotiin ja saadaan elää hamaan elämän loppuun asti yhdessä 🙂 <3

    Tän viestin tarkotuksena on kertoa, että siitä selviää, mutta kannattaa miettiä jotakin ratkaisua. Kun toista rakastaa, sitä on valmis tekemään myös uhrauksia ja valmis tuleen vastaan joissakin asioissa. Meilläkin on ollut toisella vuorotyö ja toisella koulu ja treenit. Sama jatkuu edelleen ja mulle tulee pelimatkat lisäksi, mutta silti pääsee lähes joka ilta rakkaan viereen nukkuun, niin sitä ei voita mikään.

    Tsemppiä hurjasti teille <3 ja toivottavasti ei tarvii määrättömän kauaa elellä kaukosuhteessa 🙂

  5. Eepi

    Itse elin vähän alle kaksi vuotta etäsuhteessa avomieheni kanssa, kunnes muutettiin saman katon alle. Raskasta se oli kun vain nähtiin parin viikon välein, onneksi puhelinyhteydet toimivat. Välimatkaa oli reilu 600 km eli aika paljon. Nyt ollaan asuttu yhdessä yli seitsemän vuotta ja yhdessä kohta 9 vuotta. Välissä on ollut pitkiäkin aikoja kun ei olla toisiamme nähty eikä voitu edes puhelimessa puhua, mutta kaikki tämä on kestetty. Ja päivääkään en vaihtaisi pois! Rakkaus kantaa, jos vaan antaa sille mahdollisuuden ja uskaltaa hypätä mukaan. Jos teidän on toisillenne tarkoitettu, te löydätte keinot ylläpitää suhdetta. Ja toisaalta suhde pysyy myös pidempään tuoreena, kun ei näe joka päivä. Pitää tosin muistaa, että yhdessäasuminen etäsuhteen jälkeen vaatii myös työtä, kun on oppinut jo omat tavat ja siihen pitäisi sovittaa myös toinen osapuoli. Arki kun ei ole sitä juhlaa aina. Tsemppiä! 🙂

  6. H

    Me asuttiin seurustelun alussa reilun 200 km päässä toisistamme, mutta opiskellessa kalenterien yhteensovittaminen oli tosi helppoa. Muutaman kuukauden seurustelun jälkeen muutettiin yhteen minun asuinpaikkakunnalle, kun avomies sai sieltä töitä. Lähes viis vuotta saatiin asua saman katon alla, kunnes mun piti lähteä yli 200 km päähän töiden perässä. Mun työpaikkakunta on kerennyt vaihtuakin tässä muutamaan kertaan, mutta edelleen välimatkaa on reilu 200 km, pahimmillaan se oli lähes 300 km. Mä asun arkipäivät työpaikkakunnalla ja ajan aina viikonlopuiksi yhteiseen kotiimme. Tätä on jatkunut jo 3,5 vuotta eikä sille ole ainakaan tällä hetkellä loppua näkyvissä. Nykyisessä työllisyystilanteessa saamme kuitenkin olla tyytyväisiä, että olemme vakituisissa työsuhteissa koulutuksiamme vastaavissa tehtävissä, vaikka se viekin mut arkipäiviksi pois kotoa. Meidän onni tässä on se, että olemme molemmat vapaalla aina viikonloput. Ehdimme myös olla yhdessä viisi vuotta ennen tätä minun työn perässä liikkumista, joten olimme hitsautuneet tiiviisti yhteen ennen suurta muutosta. Alku ei luonnollisestikaan ollut helppo ja pelkäsin, että emme selviä siitä, mutta onneksi pelkoni ei toteutunut. Nykyään tähän on jo tottunut, mutta minun töihin lähtiminen on silti aina haikeaa.

    Tsemppiä teille etäsuhteeseen! Se vaatii oikeaa asennetta ja 100 % luottamusta.

  7. Emmi

    Meillä oli etäsuhdetta noin 6kk ennen kuin muutin töiden (ja toki miehen) perässä nykyiseen asuinkaupunkiini. Haasteita oli välimatka (250km), minun opiskelukiireet, miehen viikonlopputyöt (jolloin taas minulla vapaata), mutta noista kaikista selvittiin ja nyt yhteiseloa lähes kuusi vuotta täynnä <3 Ihan alkuvaiheessa oltiin molemmat lyömässä hanskat tiskiin turhautumisen vuoksi, mutta onneksi mieheni oli sitkeä ja teki tuolloin kovasti töitä meidän suhteen eteen. Arvostan häntä ikuisesti sen vuoksi ja nämä ovat kyllä olleet elämäni parhaat kuusi vuotta 🙂 Tsemppiä teille kovasti!

  8. Nimetön

    I feel you! Aloittaessamme seurustelun meillä oli välimatkaa semmoinen 230 km. Viikoittain nähtiin, autossa tuli istuttua siihen aikaan paljon! Siltä ajalta muistot ovat ihania, yhdessä vietetty aika oli hyvin erityistä kun se ei ollut itsestäänselvyys. Emme kuitenkaan olleet kaukosuhteessa kuin noin kaksi kuukautta, kun jo asiat järjestyivät ihmeellisesti niin, että tiemme veivät samaan kaupunkiin. Nyt vajaa pari vuotta on kulunut suhteemme alkuajasta ja olemme onnellisesti naimisissa <3 Edelleen yhdessä vietetty aika tuntuu hyvin erityiseltä, kun taipaleella on ollut pitkää välimatkaa sekä myös vuorotyön tuomia ajankäytöllisiä haasteita. Kaikesta kuitenkin selvitty tiiminä, ja haasteet ovat vain vahvistaneet tahtotilaa – tässä on hyvä, mieli on kiitollinen <3

  9. Riia

    Mä sanoisin omiin kokemuksiini pohjautuen, että se onnistuuko/epäonnistuuko kaukosuhde riippuu myös molempien suhteen osapuolien persoonasta. Mä itse tiedostan tavallaan, niin hullulta kuin se kuulostaakin, se että meidän suhde alkoi kaukosuhteena saattaa olla yksi iso syy siihen että olemme nyt tässä pisteessä, onnellisessa suhteessa saman katon alla suunnittelemassa perheenlisäystä.
    Meidän suhde siis alkoi myös 200 km välimatkalla. Mä olin ennen tätä suhdetta ollut yksin melkein viisi vuotta, vaikka pari pitempää seurustelua ja yhdessäasuminen historiastani löytyy. Sössin tuon viiden vuoden aikana itse alkavia juttuja, ja törmäsin tyyppeihin joiden jälkeen päätin että olkoon toistaiseksi. Olen luonteeltani muutenkin aina ollut todella itsenäinen ja omaa tilaa tarvitseva, ja olin siis tuossa vaiheessa jo rakentanut itselleni kivan elämän ja arjen rutiinit itsekseni. Jos olisin yhtäkkiä ”joutunut” tavalliseen parisuhteeseen, olisin saattanut ajaa toisen pois ihan vain sillä tahattomalla ”mun oma tila” -ajattelullani. Vaikka kuinka tykkäsin toisesta, halusin välillä vain olla yksin, koska olin siihen tottunut ja mun oli tosi vaikea saada itseäni siihen ”parisuhdemoodiin” , ilman että sille oli mitään varsinaista syytä. Kaukosuhteessa ehti tulla ikävä toista, ehti ajatella että olisipa kiva kun se olisi nyt täällä, eikä tarvinnut selitellä että miksi haluan nyt vain välillä nukkua yksin kotona. En ole myös ikinä ollut tippaakaan mustasukkainen tästä miehestä, olen tiennyt alusta asti että voin luottaa täysin kaikkeen mitä hän sanoo ja tekee.
    Käsitän että todellakaan kaikki eivät voi samaistua tähän eivätkä edes ymmärrä mun ajatusmaailmaani, mutta mun persoona vain on tällainen jolle kaukosuhde tavallaan sopi kuin nenä päähän. Mun piti tosi tarkkaan miettiä tänne miehen kotipaikkakunnalle ja saman katon alle muuttoa että olo on varmasti suhteesta sellainen ettei ala ahdistaa kun joku onkin joka ilta kotona. Melko kauan sitä piti prosessoida, ja toistaiseksi niin ei ole käynyt 🙂
    En tiedä oliko tästä sulle apua, mutta yritän kai sanoa että ei kaukosuhde välttämättä ole aina pelkästään huono asia. Osaa arvostaa toista ihan eri lailla, ja oikeasti nauttia niistä yhdessäolon hetkistä. Ja ehtii myös viettää aikaa niiden omien ajatustensa kanssa mitä sulla suhteesta on 🙂

  10. Nimetön

    Tuttuja fiiliksiä 🙂 Seurustelimme puolisoni kanssa 6 vuotta etäsuhteessa opiskellessamme eri paikkakunnilla, välimatkaa oli vaiheesta riippuen 300/400km. Eihän se nyt ruusuilla tanssimista ollut, mutta pakotti luottamaan ja sitoutumaan toiseen vahvasti, koska muuten koko homma ei olisi toiminut.

    Meitä helpotti se, että tiedettiin aina, että kunhan ensimmäinen meistä valmistuu, voimme hakeutua samaan kaupunkiin / saman katon alle. Vaikka tiedettiin, että odotusaika oli pitkä, sille ajalle oli kuitenkin tiedossa päätös ja ”ongelmatilanteelle” ratkaisu. Ja tietysti pyrittiin etsimään kesätöitä tms pätkiä siihen toisen kaupunkiin, jotta välillä sai vähän pidempään viettää sellaista arkisempaa eloa.

    Ei se helpoin tie ollut, mutta kun rinnalla oli tarpeeksi ihana tapaus, sen etäilyajan kyllä jaksoi. Ja olihan se sen arvoista, nykyään ollaan naimisissa ja osataan ehkä arvostaa sitä arkea tavallista paremmin.

  11. Maarit

    Mä tutustuin mun suomalaiseen puolisooni hieman ennenkuin hän lähti ulkomaille vakituisesti töihin. 9kk matkusteltiin kahden maan väliä n. kerran kuussa vuorotellen ja sitten mä pakkasin kamani ja muutin hänen perässään Keski-Eurooppaan, vaikken osannu kuin muutaman sanan saksaa. Mä lähdin sillä ajatuksella liikenteeseen, että aina mä pääsen takas Suomeen ja kotiin, jos siltä tuntuu ja homma ei toimi. Täällä sitä ollaan oltu nyt yhteensä n. 7 vuotta. Kielen opin nopeasti ja kaikki muutkin kuvioni (työt, ystäväpiiri yms.) ovat järjestyneet ajan kanssa. Tällä siis rohkaisen tekemään radikaalejakin päätöksiä, koska elämä vaan kantaa niin kliseiseltä kuin se kuullostaakin 🙂

  12. suzu

    Kun tavattiin miehen kanssa, asuttiin vierekkäisissä kunnissa ja vajaan 20km matkanhan hurautti aina kun mieli teki. Vuoden seurustelun jälkeen mies sai opiskelupaikan 400km päästä. Näkemiset vähenivät vain joka toiseen viikonloppuun ja se oli kyllä aika surkeaa aikaa kun ikävä oli kokoajan niin kova. Onneksi opinnot kestivät vain 1,5v ja harjoittelunkin mies suoritti mun asuinkunnassa. Tuo tieto, että erossa olo on vain väliaikaista oli kyllä se oleellisin, että jaksoi. Miehen opintojen jälkeen muutettiin yhteen ja reilu 1,5v ehdittiinkin niin asua, kunnes mä sain opiskelupaikan toiselta paikkakunnalta.😃 Nyt välimatkaa on onneksi vain 130km, joten joka viikonloppu nähdään, eikä matkustamiseen kulu aivan hulluna aikaa. Tätä on tosin tiedossa vielä lähemmäs 3 vuotta, mutta ainakin ensimmäinen vuosi sujui sen verran kivuttomasti, että eiköhän tästä selvitä. Arkipäivät menee kuitenkin aika nopeaan toisen ollessa töissä ja mulla koulussa ja molemmilla omissa harrastuksissaan. Viikonloppu onkin ihana panostaa sitten vain yhteiseen aikaan.😊 Ehkä ikäväkään ei ole niin valtava kuin ekan kaukosuhdepätkän aikana kun pahimmat alkuhuumat on ohitettu.😂 Ikävä toki tulee vieläkin.

    Kuten joku sanoikin, niin varmaan se tulevaisuuden suunnittelu on aika oleellinen asia. Välimatkaa jaksaa paremmin kun tietää sen olevan väliaikaista. Onko kumpikaan valmis luopumaan omasta työstään, asuinpaikastaan ym. Ja jos ei ole, niin voi alkaa miettimään, jaksaako sellaista elämää pidemmän päälle.

  13. Viuhti

    Mies on ollu reissuhommissa (lähtee sunnuntaina ja tulee kotiin torstaina) koko meidän suhteen ajan eli 10 vuotta. Lapsiakin on tullut kaksi. Hyvin on pärjätty. Jostain on tingittävä. Välillä tein vielä itse vuorotyötä, se yhteinen aika on joskus kiven alla.

  14. laauur

    Täälläkin yksi entinen etäsuhteilija! Minä ja J tutustuttiin aiemmin jo yhteisessä työpaikassa ja oltiin pelkästään työkavereita. 2013 molemmat sitten pääsi opiskelemaan: minä Keski-Suomeen ja J napapiirille. 2013 jouluna sitten löydettiin toisemme uudessa valossa ja alettiin tapailemaan. Kun ensimmäistä kertaa matkustin helmikuussa 2014 napapiirille, aloimme seurustelemaan. Edessä oli 600km ja 1.5 vuotta kaukoilua.

    En koskaan enää lähtisi kaukosuhteeseen. Olen myös jälkikäteen pohtinut, että onneksi kaukoilu alkoi suhteen alusta eikä niin, että olisimme seurustelleet jo jonkun aikaa ennen tätä. Tapasimme 3-4 viikon välein pidemmän aikaa, yleensä pidennetyn viikonlopun verran. 12 tunnin junamatkaa kun ei millään viitsinyt matkustaa vain viikonlopun vuoksi.
    Kaukosuhde oli ihanaa ja kamalaa. Miten pienistä asioista voikaan saada riitoja? PIENISTÄ. Se kun whatsappaat ja toinen ymmärtää viestisi väärin ja usein puhelimessa tai skypessä homma sitten kärjistyi riitelyksi. Oli ikävä ja sitä piti purkaa toiseen.
    Jaksettiin kaukosuhteilla 1.5 vuoden verran, kunnes viime syksynä minä sitten pakkasin kimpsut ja kampsut ja muutin J:n perässä napapiirille. Pelotti ja ahdisti, eikä uusi alku ollut helppo uudessa kauoungissa, kun alkuun ei ollut töitäkään. Mutta pikkuhiljaa asiat järjestyi. En henkilökohtaisesti usko, että suhteemme olisi enää kestänyt kaukoilua yhtään viikkoa pidempään. Nyt olemme onnellisia ja muuttamassa yhdessä kohti etelää viikon kuluttua. Kaukosuhde ottaa ja antaa, mutta ainakin olemme vahvempia kuin monet muut.

  15. Susanna

    Ehdimme olla aviomieheni kanssa yhdessä lähes kymmenen vuotta, kun muutin toiselle paikkakunnalle 250km päähän töiden perässä. Nyt on asusteltu yli vuosi eri osoitteessa ja tätä tulee jatkumaan vielä noin vuosi. Olemme oikeastaan olleet aika tyytyväisiä tilanteeseen: Ei ole itsestäänselvyys, että molemmilla on mahtavat vakaat työpaikat. Lisäksi on ollut mahtava tuntea ikävää ja kaipausta toista kohtaan. Suhde on kaikin puolin herännyt taas vielä suurempaan kukoistukseen, vaikka kaikki oli hyvin ennenkin. Olemme nähneet joka viikonloppu, mikä on kyllä helpottanut paljon asiaa. Sanoisin samaa kuin muutkin, että tällaista tilannetta jaksaa vaikka vuosia, jos vaan tietää, että joskus se loppuu. Täytyy olla jonkinlainen suunnitelma ja päämäärä. Ja on pakko olla valmis tekemään uhrauksia. Jos haluaa asua yhdessä, homman kumman on muutettava toisen asuinpaikkakunnalle. Itseäni hieman jännittää muuttaa takaisin saman katon alle, koska tässä on ehtinyt jo tottua niin hyvin tähän omaan tilaan. Mutta toimi se yhdessä asuminen ennenkin, niin tuskin asia on mihinkään muuttunut 😊 tsemppiä teille!

  16. Kohta yhdessä/jaksaa jaksaa!

    Hei,

    Tuttu tunne tuo etäsuhteessa oleminen. Etäisyyttä välillämme on noin 100 kilometriä ja monet sanovat, että se on vähän, mutta meille se on aivan liikaa. Koulu, työt ja aikaa vievät harrastukset eivät anna sijaa nähdä, kuin kahden-kolmen viikon välein. Tätä on jatkunut nyt kolme vuotta ja se on ollut välillä niin raskasta, että kyyneliä on täytynyt päästää. Kaksi viikkoakin tuntuu ikuisuudelta kun ei saa olla rakastamansa ihmisen kanssa. Kolme vuotta on tuntunut pitkältä ajalta ja välillä on tuntunut, ettemme koskaan pääse saman katon alle. Etäsuhde on silti paras vaihtoehto, koska tiedämme, että parempaa kumppania emme itsellemme löydä, kuin toisemme. Rakkaus on saanut meidät kestämään nämä kolme vuotta. Nyt näemme jo valoa tunnelin päässä. Saan opintoni syksyn alussa siihen pisteeseen, että pystyn muuttamaan rakkaani luokse. Haluan kannustaa kaikkia ”kuinka kauan tätä jaksaa”-kysymyksen äärellä olevia pareja…Kyllä te jaksatte! Elämäntilanteet muuttuvat ja vielä jonain päivänä saatte olla yhdessä niin, ettei tarvitse lähteä rakkaansa luota. Tutkimukset ovat osoittaneet, että etäsuhteessa eläneen parin suhde on usein paljon vahvempi, kuin lähisuhteessa, ammentakaa siitä voimaa. Meillä enää 4 ja puoli kk jäljellä odotusta. 🙂 <3

  17. :)

    Hei ! Itse en ole elänyt etäsuhteessa, mutta haluaisin kertoa toivottavasti helpottavan esimerkin 🙂
    Tuttuni oli Australiassa matkuatelemassa ja tapasi siellä nykyisen poikaystävänsä. He elivät etäsuhteessa lähemmäs puolitoista vuotta, kunnes tyttö muutti Ausseihin. Alku oli varmasti todellatodella rankkaa, mutta nykyisin heillä on kaikki hyvin ja ovat onnellisia yhdessä 🙂

  18. Meri

    Itse vietin etäsuhteessa 1,5 vuotta, Tampereen ja Kuopion välissä on n. 300 km. Nähtiin tuona aikana keskimäärin 2 viikon välein viikonlopun verran, välissä oli tietysti joitakin pidempiä pätkiä lomien muodossa. Aika meni itse asiassa ihmeen helposti, mutta siihen vaikutti varmasti molempien osapuolien hektinen elämänvaihe ja tieto siitä, että tämä on vain väliaikaista. Oikeastaan teimme tietoisen päätöksen jäädä etäsuhteeseen ja panostaa sinä aikana molempien keskeneräisten, paljon aikaa ja huomiota vaativien asioiden loppuunsaattamiseen. Oli mukavaa, kun arkena sai painaa rauhassa omia hommia ja pitkää päivää ilman että tarvitsi yrittää jaksaa hoitaa vielä parisuhdettakin, vaikka tietysti ikävä oli usein. Viikonloppuisin vietettiin sitten laatuaikaa.

    Omasta mielestä etäsuhteessa jaksamiseen tärkein tekijä on konkreettinen tieto siitä, että tämä loppuu ”silloin”. Se täytyy tietää, että jaksaa. Päänmäärättömyys on raastavaa.

    Tsemppiä!

  19. mjai

    Missä ootte tavanneet? 🙂

  20. Vilma

    Hei!
    Täällä yksi entinen kaukosuhteessa elänyt. Välimatkaa oli 350km ja vuosi oltiin kaukosuhteessa. Nähtiin kahden viikon välein ja lomilla pitempiä aikoja. Se oli todella rankkaa aikaa ja ihmeen kaupalla siitä selvisi. Nyt ollaan melkein 2 vuotta asuttu yhdessä, avomies muutti minun perässäni Pohjoiseen. Rakkaus on se joka kantaa, jos on ihana ihminen vierellä niin kyllä sen kaukosuhteen kestää! 🙂 Ja tottakai se helpottaa, että alkaa jossain vaiheessa suunnittelemaan yhteenmuuttoa ja elämää toisella paikkakunnalla, kumpi sitten muuttaakaan.
    Muistan itse vain tuon ajan kuin eilisen päivän, ikävä oli valtava ja kehoni reagoi ikävään paljon. Ainahan se itketti kun piti lähteä tai päästää rakas menemään, ei se hauskaa ollut. Mutta aika kun siitä pääsi yli niin sitten taas odotti seuraava kertaa kun nähtiin.
    Tsemppiä teille kovasti! 🙂

  21. Etäsuhteelleeinäyloppua..

    Kolmatta vuotta ns. etäsuhteessa! Ja neljä vuotta oltu yhdessä. Tokana vuonna muutin reilu 300 km päähän opiskelemaan vuodeksi. Kun tulin takaisin, mies kävi pyörähtämässä vuoden verran armeijassa. Sen jälkeen asuttiin 3 kk yhdessä, jonka jälkeen mies lähti n. 300 km päähän töihin kesäksi. Ja lähtee taas loka-tammikuuksi samaiseen kaupunkiin töihin!

    Mutta kuten aina kaikki sanoo, niin myös meidän kohdalla suhde on vahvempi kuin ekana vuonna, jolloin asuttiin vuosi yhdessä:) hyvin vielä jaksetaan porskuttaa ja tsemppiä teidän suhteelle!

  22. Peikkorukka

    Itse elettiin miehen kanssa etäsuhteessa viisi vuotta (välimatka n. 8300km, onnistuttiin siis olemaan ihan eri mantereilla). Nähtiin ehkä pari kertaa vuodessa, aina parista viikosta pariin kuukauteen. Paljon etäsuhteessa ottaa mutta mielestäni paljon se myös antaa. Uskon että meillä mieheni kanssa on huomattavan paljon läheisemmät ja avoimemmat välit kuin joillakin muilla pareilla koska ”yhdessä olo” oli keskustelua. Nyt ollaan asuttu samassa paikassa kolme vuotta, sama aika naimisissa ja esikoinen tulossa. Jos se toinen on ”se oikea” niin kyllä välimatkan kestää.

  23. Noora

    Etäsuhteessa täälläkin, välissä 660 kilometriä. Juuri oltiin ”yhdessäolon ennätys” saman katon alla, kun rakkaani tuli joulukuun puolivälistä maaliskuun alkuun minun luokseni. Ihanaa oli yhdessä. Nyt sain järjestettyä sillä tavalla että minä taas vuorostani lähden parin viikon päästä hänen luokseen. (kyllä, olimme juuri monta kuukautta yhdessä, erossa ollaan oltu pari viikkoa, ja nyt jo on niin kovat vieroitusoireet että pakko on päästä hänen syliin :D)

    Hyvä postaus, itsellä kans tulossa ajatuksia etäsuhteilusta blogiini piakkoin 🙂

    Noora
    https://korpikuusessa.blogspot.fi/

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.