Miten arvioida omaa edistymistä?

Tänään starttasi dieettiviikko neljä! Uskomatonta, että olen selvinnyt jo tänne saakka ilman mitään repsahtamisia. Olen oikeasti ylpeä itsestäni ja minun ystävästäni Vilmasta, joka myös on ollut saman homman ääressä. Meillä on töissä yhdessä niin tuskaa, koska ollaan tajuttu miten paljon täällä meidän töissä on tarjolla aina kaikkea herkkua. On munkkia, kakkua, suklaata, keksiä ja karkkia. Aina ja joka päivä. Ei auta se, että et osta kotiisi mitään herkkua koska töissä ollaan yltäkylläisyyden äärellä. Miettikääpä, jos otatte joka päivä yhden tai kaksi keksiä (harvoinhan se siihen edes jää), että mitä se tekee viikkotasolla kokonaisuudessaan. Se tekee aika monta keksiä.

Jos ottaa vaan vähän mutta joka päivä?

Kuinka monella työpaikan kahvihuoneen tarjottavat maistuu aina kun jotain vaan on tarjolla? No minulle itselle ainakin maistui tässä talven aikana erittäin hyvin. Jos kasaisin kaiken mitä olisin syönyt töissä vaikka viikon aikana ja laittaisin syömäni herkut esille yhdelle pöydälle, olisi edessäni aikamoinen kasa herkkuja ja kaikki tuo tavallaan ihan huomaamatta. Helppo pitää kropassa yllä pientä pöhöä kun aina nappaa suuhunsa jotain hyvää, ihan huomaamatta.

Mistä tiedän miten dieetti etenee?

Kun aloitin dieetin kolme viikkoa sitten en ottanut mitään lähtökuvia, en myöskään ottanut mittoja. Niillä kun ei ole minulle mitään merkitystä. Merkitystä on sillä miltä minusta itsestä tuntuu omassa kropassa, sehän oli se alkuperäinen syy miksi edes tälle dieettijaksolle lähdin; huono olo omassa kropassa. Voin toki jossain vaiheessa käydä vaa’alla ja katsoa painon ja verrata sitä suurin piirtein tietämääni lähtöpainoon mutta se paino ei oikeasti merkitse minulle mitään.

Ensimmäisen viikon jälkeen olen tosiaan huomannut jo suuren eron olossani ja keskikehon turvotuksessa. Se on riittänyt motivoimaan minua tällä tiellä kohti kymmentä viikkoa. On ihanaa kun vatsaan ei koske ja vatsaan ei kerry ilmaa ja muutenkin olo on vain selittämättömällä tavalla kevyempi. En silti voi kieltää etteikö sipsit ja dippi tai pitsa (tai oikeastaan mikä vain herkku) ole mielessä käynyt useastikin. Suurin sokerinhimo on kyllä talttunut. Karkkia ei enää tee mieli mutta kaikkea suolaista kyllä. Taidankin olla enemmän suolakoukussa kuin sokerikoukussa 😀

Melkein niin kuin pekonia 😀 Paistettu leikkele 😀

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *