Millaista on olla eroperheen lapsi?

Tai millaista olisi jos vanhemmat eivät olisi eronneet?

Umppu pohtii blogissaan millaista olisi olla eroperheen lapsi. Itsehän olen eroperheestä. Minun vanhemmat erosi silloin kun minä olin esikoulussa tai ekalla luokalla, en ihan tarkkaan muista. Muistan tuon ajanjakson kuitenkin mielestäni hyvin, mutta kun alan tarkemmin miettimään eroaikaa, niin en kuitenkaan muista siitä niitä tärkeimpiä asioita, eli miten vanhemmat esimerkiksi ilmoitti meille erostaan. En saa sitä tilannetta mieleeni millään. Muistan kyllä ne vanhempien lukuisat riidat.

Minun vanhemmilla oli eron jälkeen yhteishuoltajuus ja oltiin mun veljen kanssa molempien vanhempien luona yhtälailla. En tavallaan koe jääneeni mistään paitsi, minulle tuo järjestely oli se normaali. Oli vaan kiva kun vanhemmat eivät riidelleet. Olen todellakin sitä mieltä, että vanhempien ei pidä olla väkisin yhdessä esimerkiksi lasten vuoksi. Lapsi kyllä aistii sen jos asiat eivät ole hyvin ja vanhemmilla ei ole hyvä olla keskenään. Tunnelma kotona osaa olla todella jännittynyt. Mieluummin taataan se hyvä lapsuus kahdessa eri kodissa kuin yhdessä riitaisassa perheessä. Siinä ei voita kukaan jos vanhemmat on väkisin yhdessä.

Muistan kyllä useinkin koulussa harmitelleeni mielessäni esimerkiksi jouluaikoja. Muut vietti onnellista yhden kodin joulua, kavereitten ei tarvinnut miettiä sitä, että missä on tänä jouluna, vaan he saivat olla siellä missä on molemmat vanhemmat, luonnollisesti. Meillä se meni niin, että usein oli olo, että olisi pitänyt olla just siellä toisen vanhemman luona, tai vähän tuli sellainen suru sen toisen vanhemman puolesta kun me lapset ei oltu siellä. Yleensä oltiin kuitenkin jouluaattoina molempien vanhempien luona ainakin jonkun aikaa, ettei tarvinnut olla kummastakaan erossa koko joulua. Onneksi vanhemmat asuivat lähellä toisiaan.

Muina aikoina en ainakaan itse osannut harmitella tuota eroa.

Umppu tosiaan miettii blogissaan sitä, mitä ero toisi perheelle tai miten se muuttaisi asioita. Itse olen joskus miettinyt sitä, että mitä JOS vanhemmat olisivat pysyneet yhdessä ja olisivat onnellisia. Millaista elämä olisi ollut jos ei olisi tullut eroa.

Tämän mun vanhempien eron myötä, olen miettinyt omaa elämääni ja tulevaa perhettä. En haluaisi joutua siihen tilanteeseen, että minulla olisi lapsia ja mies ja ero uhkaisi. Haluaisin pystyä tarjoamaan lapsilleni onnellisen, yhden kodin. Haluaisin, että voisin itsekin olla onnellinen yhden ihmisen kanssa ja selvitä ongelmista tavalla tai toisella, tietenkään kenenkään kärsimättä.

Vanhempien ero varmasti jättää jälkensä lapseen mutta väittäisin, että onneton tai jopa riitaisa vanhempien suhde jättää varmasti suuremmat jäljet.

Kommentit (6)
  1. Heippa Noora!

    Oon sun kanssa samoilla linjoilla, joskus se ero on vaan hyvä ratkaisu kaikkien kannalta. Mun vanhemmat on aina olleet riitaisia ja ovat sitä edelleen. He kuitenkin ovat yhdessä. Monta kertaa olen miettinyt, kuinka paljon helpompaa olisi ollut jos vanhemmat olisivat vain eronneet ja hoitaneet tilanteen järkevällä tavalla. Lapsi aistii sen riitaisen ilmapiirin paremmin kuin kuvitella voi ja se jättää jäljet.

    Eikä elämässä aina voi tietää, mitä vastaan tulee. En jaksa uskoa, että aiempien sukupolvien ensirakkaudesta kuolemaan -liitot ovat olleet sen parempia kuin nykyäänkään. Jos toteaa, että kaikki voitava on nyt tehty eikä parisuhde siitä näytä parantuvan niin miksi jäädä siihen. Vaikka niitä lapsia olisikin. Uskon siihen, että lapset on onnellisia kun vanhemmatkin ovat. 🙂

    1. Niin, sitten kun lapset lentävät pesästään ja vanhemmat jäävät kaksin, riitelevät edelleen ja pysyttelevät yhdessä niin tuleeko heistä sitten vanhempina katkeria. Elämä mennyt riidellessä kun muunkinlaisen elämän olisi voinut viettää.

  2. Itse olen eroperheestä myös ja jotain hyvää asiasta voin sanoa, että olen saanut ympärilleni suuremman ja rikkaamman läheispiirin. Olen äiti- ja isäpuolen ja heidän vanhempien kanssa hyvissä väleissä ja myös he tukevat ja auttavat elämässä. Myös uudet ”puoli”sisarukset ovat mielestäni vain rikkaus. 🙂

    1. Joo, tuo on kyllä totta 🙂 Rakastavia ihmisiä ei voi ympärillä koskaan olla liikaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *