Mansikkapilvi
Mansikkapilvi

KOULUKIUSAAMISEN SYVÄT ARVET

Nyt kun syksy koittaa, koulut avaavat jälleen ovensa. Suurin osa lapsista odottaa varmasti innolla koulun alkua. Ennen kuin koulu alkaa, käydään usein ostamassa uusi reppu, penaali ja mietitään tarkkaan mitä laitetaan ensimmäisenä koulupäivänä päälle. Vatsan pohjassa kutkuttaa kivasti. Kohta näkee niitä kavereita joita ei välttämättä ole kesän aikana nähnyt. Tai sitten aloitetaan ihan kokonaan uusi ajanjakso elämässä; koulutie ja eka luokka.

Kaikille tämä koulun alkaminen ei kuitenkaan tuo sinne vatsan pohjalle odottavan innostunutta kutkutusta. Joillakin ajatus koulujen alusta ahdistaa ja kuristaa kurkkua. Vatsaa kipristelee, mutta syy ei ole innostuksessa vaan siinä, että ahdistaa ja pelottaa.

Koulukiusaaminen on asia, josta ei koskaan puhuta liikaa. Se on asia, jossa yksikin tapaus on liikaa. Koulukiusaaminen jättää pahimmillaan vuosien mittaiset arvet. Joskus näitä jälkiä korjaillaan vielä aikuisenakin.

Koulun pitäisi olla paikka missä opitaan uutta, innostutaan ja leikitään hyvillä mielin porukassa välitunnilla. Kaikille se ei todellakaan ole tätä. Koulu voi olla paikka, joka on kuin sun pahin painajaisuni. Eikä sitä voi välttämättä uskoa ne ihmiset jotka ei sitä touhua ole itse kokeneet tai nähneet.

Ihminen voi olla toiselle ihmiselle peto. Tämä sanonta pätee myös lasten kohdalla. Jo päiväkoti-ikäiset lapset osaavat kiusata toisia ja käydä käsiksi, olen sen itse nähnyt. Ala-asteella kiusaaminen voi olla henkistä, porukasta sulkemista ja haukkumista. Voidaan arvostella toisen kenkiä tai reppua. Miksi sulla on tollaset kengät ja nauretaan räkäisesti päälle. Lapsi katsoo kenkiään ja miettii, että mikä näissä on vikana? Kun sama toistuu päivästä toiseen, alkaa se vaikuttamaan kiusatun lapsen mieleen ja käytökseen.

Kiusaaminen on yhä useammin myös pienten lasten joukossa fyysistä. Väkivaltaista käyttäytymistä toisia lapsia kohtaan. Lyödään, potkitaan ja kuristetaan. Käydään isommalla joukolla päälle. Miksi yksi aina valikoituu kohteeksi? Kuka sen päättää, että joku otetaan silmätikuksi? Ihmisiä on erilaisia, eri näköisiä ja eri kokoisia. Silti kaikki saman arvoisia ja yhtä arvokkaita.

On järkyttävää tietää miten ahdistavan turvatonta lapsella koulussa voi olla. Olen itse seurannut sivusta koulukiusaamista ala-asteella kuin myös ylä-asteellakin. Tiedän sen, että opettajat usein tietää, että jotakuta kiusataan. Sitä tapahtuu tunneilla ja sitä tapahtuu välitunneilla. Itse olen todistanut sen miten opettajat hyssyttelee kiusaamista. Tiedetään varsin hyvin kuka kiusaa ja ketä. Opettaja sanoo vain, että äläs nyt ja no niin, jatketaan tuntia.

Opettajat ovat mielestäni oppilaille auktoriteettihahmoja. Jos kotona ei luoda lapselle selkeästi rajoja sen suhteen, että mikä toiminta on oikein ja mikä väärin, pitää sen tapahtua mielestäni opettajien puolelta, ainakin silloin kun ollaan koulussa.

Vaikka kuinka kiusaaminen tapahtuisi vitsillä tai huumorin varjolla, sitä ei saisi tapahtua ollenkaan. Se jättää aina jäljet kiusattuun. Mä tiedän itse sen. Mua on kiusattu, mun pikkuveljeä on kiusattu. Olen myös itse kiusannut, mutta joutunut myös puhutteluun ja pyytänyt anteeksi. Pikkuveljeni kiusaamiseen ei kukaan puuttunut ja sitä tapahtui läpi ala-asteen ja myös yläasteella. Niitä arpia on korjailtu pitkään ja korjaillaan osittain edelleenkin vaikka kouluvuosista onkin aikaa.

Voitteko kuvitella, että vähän päälle 10 vuotiaat lapset voivat ajautua kiusaamisen vuoksi miettimään itsemurhaa? Joskus jopa yrittävät sitä.

Meidän luokalla ylä-asteella oli kauheita koulukiusaajia. Erästä oppilasta kiusattiin niin paljon, että hän sairastui syömishäiriöön. Useita muitakin kiusattiin rankasti. Kukaan ei saanut kuriin näitä kiusaajia, enkä oikeastaan tiedä, että yrittikö oikeasti edes kukaan. He olivat ne luokan ”coolit tyypit” eli pellet ja kova äänisimmät. Nämä tyypit kiusasivat myös joitain opettajia. Muistan kuinka eräskin vanhempi (nais)opettajamme lähti itkien pois kesken tunnin. Touhu jatkui koko yläasteen ajan, eikä mitään tehty, että näitä kiusaajia saataisiin kuriin. Monet luokkamme oppilaat kärsivät ja voivat pahoin koko tuon kolmen vuoden ajan ja varmasti myös sen jälkeenkin.

Mua ahdistaa ajatella sitä miten tänäkin syksynä joillakin on tosi paha olla koulussa. Miten yksinäisiä osa lapsista on. Toivoisin, että kaikissa perheissä puhuttaisiin kiusaamisesta lapsien kanssa, olivat he minkä ikäisiä tahansa. Vaikka oma lapsi vaikuttaisi omiin silmiin kilteimmälle ikinä, voi hän koululuokassa tai kavereiden kanssa olla aivan erilainen.

Aikuisten täytyy puuttua kiusaamisen. Aikuinen on se joka näyttää, että kiusaaminen on väärin eikä koskaan hyväksyttyä. Lapset eivät välttämättä ymmärrä tai tiedosta sitä mikä on oikein tai mikä väärin. Lapsia pitää rohkaista kertomaan aikuiselle jos tietää tai näkee kiusaamista. Lapsen itse siihen ei tarvitse välttämättä puuttua, mutta aikuisen siihen on puututtava, aina.

Kuvat: Unsplash.com

Kommentit (8)

  1. Nimetön

    Hyvä kirjoitus! Olen täysin samaa mieltä kanssasi, koulukiusaamisesta tulisi puhua enemmän julkisesti ja kiusaustapaukset tulisi nostaa pöydälle. Se todellakin jättää syvät arvet kiusattuun lapseen ja tulee näin ollen vaikuttamaan koko ihmisen tulevaisuuteen erittäin negatiivisesti.

    Olen myös itse joutunut ala-asteella kiusatuksi 1 ja 2 luokalla, onneksi äitini puuttui tilanteeseen ja vaati opettajia ja kiusaajien vanhempia puuttumaan asiaan niin kuin kunnes se loppuisi. Olin pienessä kyläkoulussa ja onnekseni kiusaaminen saatiin loppumaan ja nykyisin yksi kiusaajistani on ystäväni.

    Se kuitenkin jätti minuun jäljet, ja olenkin ollut pitkälle aikuisuuteen itsestäni epävarma enkä ole koskaan halunnut olla eri mieltä asioista sillä olen pelännyt joutuvani taas silmätikuksi.

    Oikein hirvittää mitä sitten kun oma lapsi menee kouluun ettei häntä aleta kiusaamaan, jos niin kävisi olisin valmis tekemään lähes mitä tahansa jotta lapsen kiusaaminen loppuisi, hui puistattaa oikein koko ajatus.

    • Noora

      Olisi kyllä ihan kauheaa jos olisi omia lapsia ja heitä kiusattaisiin. Järkyttävää. Joskus vanhemmatkin voivat olla voimattomia kiusaajien edessä, saati jos he ei tiedä asiasta mitään.

  2. Sussu

    Niin samaa mieltä kanssasi!

    Minua kiusattiin lähes koko ala-asteen ajan. Pääasiassa ulkonäköön liittyen (olin pyöreä). Yläasteella olinkin yhtäkkiä suosittu (olin myös paljon hoikempi), mutta kiusaaminen oli jo jättänyt arvet. Vaikka minulla oli yläasteella paljon kavereita ja seurustelin koulun ”cooleimman” jätkän kanssa, sairastuin heti seiskaluokalla anoreksiaan. Tiedän, että kiusaaminen on syömishäiriöni suurin syy, koska lopetin syömisen siksi, etten enää ikinä olisi pyöreä ja joutuisi kiusatuksi. Sairastin aluksi kolme vuotta anoreksiaa, joka muuttui enemmän bulimian kaltaiseksi lukiossa. Poikaystäväni tuella pääsin nomaaliin painoon ja kävin terapiassakin.

    Tänä päivänä olen 30v ja minulla on yksi lapsi. Yhä edelleen kärsin huonosta itsetunnosta ja ajoittain minulla on lyhyitä syömättömyyden kausia. Pyrin kuitenkin elämään terveellisesti, anorektiset oireet palaavat lähinnä kovan stressin alaisena. En halua, että lapseni saa huonoja vaikutteita minun ongelmistani. Hurjaa miten kauaskantoiset seuraamukset on koulukiusaamisella. Yritän kyllä kaikkeni, ettei oma lapseni ikinä kiusaisi ketään ja toisaalta suojelen kyllä kuin leijonaemo omaa lastani, ettei häntä kiusattaisi koskaan!

    Sanottakoon vielä, että olen edelleen yhdessä tuon koulun cooleimman jätkän kanssa, yhteistä elämää takana 15vuotta. Hän on minun kallioni 💕 Ilman häntä ja lastani tilanne voisi olla aivan eri.

    • Noora

      Voih, sinulla siis kiusaamisen jäljet kulkevat edelleen mukana. Ihanaa kun sinulla on kuitenkin kumppani rinnallasi, joka on paljon matkallasi auttanut sinua. Teillä on pitkä tarina takana <3

  3. Haitulan keinussa

    Kiitos Noora tästä hyvästä ja tärkeästä tekstistä! Voisit tehdä vielä kakkososan aikuisten kiusaamisesta.

    • Noora

      Kiitos, ja se on totta, että aikuisia kiusataan ihan samaan malliin vaikka ei voisi uskoa, että aikuiset ihmiset sellaiseen sortuisivat…

  4. Mummoilija

    Minua kiusattiin yläasteella melkein koko ajan oman luokkani poikien ansiosta, en toipunut siitä koskaan ja nyt tunnen jo nyt kovaa kipua kun koulut alkavat niiden lasten puolesta joita kiusataan ja jotka odottavat innolla koulun alkua mutta sitten alkaakin ujon lapsen kiusaaminen joka on aivan hirveää. Opettajat sen näkevät ja kuulevat mutteivat puutu, vain jos opettaja on kyllin vahva ihminen niin lopettaa kukkopoikien huutelut, muistan vieläkin kiusaajien nimet vaikka tapahtui 1980 luvun alussa. Jos nyt tyttäreni poikia alettaisiin kiusata niin puuttuisin siihen kovalla kädellä, se on varmin asia minkä voin sanoa.

    • Noora

      Niin, ei niitä kokemuksia varmasti koskaan unohda. Kiusaamiset voi olla tosi raadollisia. 🙁

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.