Mansikkapilvi
Mansikkapilvi

Loikkatreeni ulkona

Nyt kun kesä tuntuu käynnistyneen jopa täällä susirajalla on ihana mennä ulos treenaamaan. Porrastreenit, pyöräily ja loikat, hypyt sun muut on aina parasta kesätreeneissä.

IMG_20160516_212535

Olin menossa vetämään porrastreenin urheilukentän katsomoon mutta siellä oli jotkut kunnostustyöt käynnissä joten päädyin sit tekemään extemporetreenin urheilukentän puolella. Pyörällä kun suhauttaa ajaa treenipaikalle saa jo pientä lämpöä kroppaan. Kuitenkin jalkoja ja lonkkia on hyvä hiukan avata ennen kuin alkaa hyppimään ja loikkimaan. Hypytkin lähtee ihan eri tavalla kun jalat on kunnolla lämmenneet.

IMG_20160516_212038

Itse lämmittelin alkuun juoksemalla polvennostojuoksua muutaman kerran muutamien kymppimetrien matkan. Sitten kävelin matalahkoja aitoja yli avaten samalla lonkkaa kunnolla. Sitten muutamat rauhalliset askelkyykkykävelyt ja venyttelyt reisille.

Tällä kertaa sävelsin treeniä koko ajan lennosta. Tein aitahyppyjä kyykystä ja sitten ihan seisaltaan. Tein askelkyykkyhyppyjä, sammakkoloikkia, askelnäpyhyppelyä penkille, tavallista askelkyykkykävelyä, sumokyykkyhyppyjä ja mitä lie kaikkea. Etureidet oli ainakin ihan hapoilla treenin jälkeen. Loppuun yritin tehdä vielä maaten lantionnostoja mutta takareidet kramppasi heti ekalla supistuksella niin niihin en enää kyennyt.

IMG_20160517_011517IMG_20160517_011437

Vaikka treenaan yksin, niin silti vedän aina ihan kunnon tehoilla. Jotenkin kun joutuu itse motivoimaan itseään treeniin, niin tulee tehtyä vielä ehkä himpan verran muutama toisto enemmän ettei vaan käy niin, että yksinään toteutettu treeni olis jotenkin löysä kun siinä ei oo vieressä ketään vahtimassa.

Ja se tunne treenin jälkeen. Ehkä parhaat fiilikset ikinä saa kesäiltoina ulkona treenatessa ja etenkin just kun isot lihakset työskentelee niin endorfiinitkin on potenssiin sata kuin mitä  normaalisti salitreenin jälkeen. Ihan huikeeta poljeskella treenin jälkeen vielä kotiin ja katsella auringonlaskua ja fiilistellä.

Tuleeko sun treenattua ulkona? Tarviitko treeneihin mukaan aina kaverin vai saatko tehoja irti ihan yksinään treenatessakin?

IMG_20160517_011621

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.