Voisit hiukan skarpata liikunnan suhteen…

Mulla on ollut vähän hukassa treenirytmi tässä, no oikeestaan keväästä saakka. Mulla oli todella henkisesti raskas vuosi ja etenkin talvi ja se sitten näkyi treeneissä ja yleisessä jaksamisessa. Nyt kuitenkin pikkuhiljaa, oon saanut taas juonen päästä kiinni. Jotenkin koko homma oli täysin kadoksissa ja aikaa ei tuntunut riittävän. Sitten hommaan tuli muutos kun mieskin tarttui aiheeseen, että voisin hiukan skarpata liikunnan suhteen.

Ensiksi otin asian loukkauksena, mutta ymmärsin kyllä sen mitä hän sillä tarkoitti. Mä olin ennen aktiivinen ja treenasin tosi säännöllisesti. Nyt vaan masentelin kotona ja liikuin epäsäännöllisesti ja se varmasti näkyi kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa. Asiaan oli tultava muutos ja se kuka sen muutoksen voi tehdä on minä itse. Joten, ei auta kuin ottaa itseään niskasta kiinni ja palata kiinni oikeaan rytmiin. Sellaiseen rytmiin joka tukee mun jaksamista.

 

Nämä huikean ihanan väriset ja tuntuiset Better Bodiesin uutuus trikoot täältä!

Nytkin, vaikka kotona on pieni koiranpentu ja yöunet ovat olleet todella huonoja, olen käynyt liikkumassa. Töitten jälkeen olen ollut ihan todella väsynyt ja olenkin torkkunut ja ottanut pikaisia powernappeja. Sitten olen pakottanut itseni liikkeelle. Salilla olen jo ihan energiaa täynnä ja olen tullut tosi hyväntuulisena ja energisenä salilta pois. Tiedän sen, että aina itseään ei kannata pakottaa väsyneenä liikkumaan. Joskus on parempi oikeasti jäädä kotiin ja levätä, mutta nyt pakotusmentaliteetti on toiminut.

Suorinjaloin maastavetoa, ai että tuntui!

Salitreenien lisäksi mä olen käynyt siellä yleisurheilussa. Me ollaan nyt saatu pakettiin jo neljä viikkoa kestänyt heittokoulu ja tällä viikolla meillä starttasi juoksukoulu. Juoksukoulu aloitettiin pikajuoksutekniikalla. Kyllä ne jotkin jutut yleisurheiluajoilta on tuolla lihasmuistissa, mutta huomaa kyllä myös sen ettei ole juossut pitkään aikaan. Juoksusta aiheutuva tärähdys alkoi treenien loppupuolella tuntumaan sääressä ikävästi. Kaiken lisäksi olin tehnyt jalkatreeniä pari päivää ennen yleisurheilua, joten voitte kuvitella sen jumin mun jaloissa ja sit niillä piti yrittää juosta 😀 Ehkä ensi viikolla sujuu paremmin.

Reversehackia, eli Hack-kyykky nurinpäin, yllättävän hyvillä painoilla – 90kg 🙂

Mutta tosiaan, ihanaa kun oon käynyt nyt taas säännöllisesti liikkumassa. Alkuun treenit oli ihan kauheita, kaikki liikkeet sai lähinnä vaan oksennusrefleksin aikaiseksi. Mitään treenieuforiaa ei todellakaan tullut. Yllättävän nopeasti se kuitenkin kääntyi siihen, että salilla on jälleen kivaa. Laitoinkin tuossa eräs kerta miehelle viestiä kesken treenin, että salilla on kivaa! Oli hyvä tunne lihaksissa, kropassa ja mielessä vetää treeniä. Nyt se on jo kääntynyt siihen, että haluaa sinne salille, eikä se lähteminen tunnu enää pakkopullalle.

Mut mitä mieltä te olette siitä, että puoliso kommentoi liikkumista / liikkumattomuutta? Olisko se sulle ok vai tulisiko riitaa?

Kommentit (8)
  1. Puoliso laittaa kans liikkeelle koska se huomaa miten pinna kiristyy helpommin kun ei pääse liikkumaan eli tosi ok!!

  2. Moikka 🙂 Itse olen urheilullinen tyyppi ja toivoisin, että mieheni huomauttaisi nätisti, mikäli
    rupeasin vain rötväilemään. Voi aluksi tuntua, että loukkaa, mutta uskoisin niin, että hän tarkoittaa hyvää.
    Tosi ihanat housut 🙂 Hyvää viikonloppua ja touhuilua pikku riiviön kanssa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *