Kun kaikki muuttui

Muistan sen tunteen aina. Edellisenä päivänä pystyin tekemään töitä ilman suurempia stressejä. Aina oli joku joka vastasi ja tarkisti sen mitä minä teen, etenkin lääkehoidon kanssa. Yksi päivä muutti tuon kaiken. Valmistuminen ja lääkeluvat. Valmistumisen jälkeen minä olin vastuussa siitä mitä potilaalle annoin. Toki, lääkäri sen määräyksen tekee, että anna vaikka nyt esimerkiksi Selokenia 5mg iv., mutta minä olen se henkilö joka ottaa sen, toivottavasti oikean lääkkeen sieltä hyllystä, vedän sen ruiskuun ja annan potilaalleni.

Valmistumisen jälkeen sitä tunsi olevansa vielä niin keskeneräinen. Taakka harteilla oli niin iso ja painava. Nykyään itselleen osaa olla jo armollisempi. Koskaan et voi kaikesta tietää kaikkea. Sun ympärillä on yleensä aina ihmisiä joilta voit kysyä neuvoa tai varmistusta miten jokin asia tehdään tai varmistaa lääkkeen oikeellisuuden. Sitäpaitsi menetelmät, tekniikat ja välineet päivittyy koko ajan, niin ei niissä pysy kärryillä kokeneemmatkaan!

Vastavalmistuneena sitä oli vaan olo, että pitäisi tietää niin paljon enemmän. Sitä vertasi itseään muihin kokeneisiin hoitajiin ja tuli useinkin mietittyä sitä, että miten ne tietää niin paljon ja minä en tiedä juuri mitään, tai siltä se ainakin tuntui. Sitähän se on. Koulu valmistaa sut tähän ammattiin mutta sitten sinä lähdet syventämään sun osaamista. Valmistumisen jälkeen sinulla on valmiudet tehdä tätä työtä mutta valmistumisen jälkeen sinä tulet oppimaan valtavasti tekemällä tätä työtä.

Joka päivä tulee opittua jotain uutta, edelleenkin

Osastoilla on harjoitteluissa melkein koko ajan opiskelijoita. Samat ajatukset tuntuu monella opiskelijalla pyörivän mielessä. Olen useammalle sanonut, että ei kannata stressata. Ei tarvitse osata kaikkea. Kokeneemmatkin hoitajat joutuvat kysymään neuvoa ja apua. Epävarmuus kuuluu osaltaan tähän ammattiin, mutta sen takia tätä tehdään porukalla. Sen takia meillä on työyhteisöt, aina voi ja pitää kysyä jos jokin mietityttää. Eikä ole olemassa tyhmiä kysymyksiä.

Tänä keväänä mulla tulee täyteen neljä vuotta valmistumisesta. Olen tehnyt tuosta lähtien koko ajan töitä. Tein töitä jo opiskeluaikoina. Sitä suosittelen myös muille. Opiskeluaikoina työskennellessä oppii tosi paljon perushoidosta ja siinä sivussa kaikesta muustakin. Jos olisin mennyt suoraan valmistuttuani töihin ja en olisi tehnyt hoitoalan töitä koulun ohella, olisi minua jännittänyt valmistumisen kynnyksellä vieläkin enemmän. Eli jos vaan on mahdollisuus niin todellakin suosittelen menemään tekemään keikkaa lähihoitajana ja sitten myöhemmin sairaanhoitajan sijaisena osastoille tai vaikka kotihoitoon.

Kuitenkin edelleen ja tulevaisuudessa myös, tulen varmasti joka päivä oppimaan aina jotain uutta. Monesti tulee termejä, sairauksia tai lääkkeitä vastaan mistä en ole tiennyt mitään. Minä kaivan kuitenkin usein oma-aloitteisesti tiedon näistä esille, koska minä haluan oppia. Itseään pitää tässä työssä kehittää koko ajan, vastuu uuden oppimisesta on myös sinulla itsellä, vaikka työ itsessäänkin opettaa.

Kirjasta et uimaan opi, veteen se on mentävä

Kommentit (6)
  1. Moikka! Minulla olis sulle pari kysymystä… Oletko unelma ammatissasi ja koetko olevasi hyvä työssäsi? Näätkö itsesi vielä 20v päästä olevasi sairaahoitaja? Tällaiset asiat minnuu aina ihmisissä ja heidän ammateissaan askarruttavat. Kysymykset on esitetty hyvässä hengessä 🙂 Hyvää viikonloppua!

  2. Tämä teksti oli kyllä omaan tilanteeseeni varsin osuvaa pohdintaa :). Valmistun pian farmaseutiksi, ja kyllä, valmiiksi jo jännittää se vastuu, kun kukaan ei enää tarkistakaan olenko tehnyt kaiken oikein. Onneksi harjoittelusta on jo saanut hyvää rutiinia ja ammattiin kasvaakin varmasti parhaiten vasta sitten tekemällä sitä työtä käytännössä, kuten sanoitkin :).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *