Kotona on niin hiljaista

Muutama päivä takana ilman meidän ilopilleri Lakua. Kotona on niin tyhjää ja hiljaista. Ollaankin tämän takia pyritty välttämään kotona olemista. Täällä on melko hankala olla ja itku tulee herkästi. Toisena aamuna heräsin siihen, että kuulin Lakun läähätyksen. Kun avasin silmät läähätys loppui. Mistään ei kuulunut mitään ääntä.

Me ollaan mun miehen kanssa itketty paljon. Yhdessä ja erikseen, toisiamme tukien. Ollaan pyöritelty tätä asiaa ja mietitty eri näkökulmia. Kovimman ikävän keskellä ollaan yritetty järkeillä, että Lakulla on nyt hyvä olla. Ei ole kipuja eikä vaivoja. Lakulla on nyt rauha ja hyvä olla eikä se sieltä, missä se nyt onkaan, haluaisi edes pois tulla. Me tiedetään, että Lakulla on meitä ikävä ja Laku tietää, että meillä on sitä suuren suuri ikävä mutta me pystytään elämään meidän ikävän kanssa vaikka se vaikeaa vielä tekeekin. Laku ei olisi pystynyt elämään niiden kipujen kanssa, minkä kanssa se jo eli. Meidän kipu ei ole mitään siihen verrattuna mitä Laku tunsi.

Me ollaan luettu ääneen mun miehen kanssa kaikki teidän kommentit ja viestit, mitä olette meille jättäneet, niin tänne blogiin, kuin Instagramiin ja Facebookiin. Ollaan itketty ja luettu. Hymyilty ja muisteltu. Me ollaan todella otettuja siitä tuesta ja myötäelämisestä mitä te olette osoittaneet meille. Emmehän me suurimmaksi osaksi edes tunne toisiamme. Silti te olette niin hyvä sydämisiä ihmisiä, että haluatte osoittaa tukea tavalla tai toisella.

En olisi koskaan voinut kuvitella, että koiraan voi kiintyä tällä tavoin. Koiran kanssa eläminen on niin erilaista kuin kissan. Koira kulkee mukana joka paikassa ja se osoittaa hellyyttä, rakkautta ja empatiaa. Kissa osoittaa lämpöä jos sitä huvittaa. Koira tekee sitä aina. Se haluaa miellyttää ja sitä meidän Laku kyllä teki, miellytti ja rakasti. Väkisinkin siihen kiintyy.

Te olette kyselleet paljon sitä, että minkä kannan Lakun kasvattaja on tähän tilanteeseen ottanut. Olemme olleet koko ajan aktiivisesti yhteydessä kasvattajaan. Hän on ollut tilanteesta yhtä järkyttynyt kuin me. Hänen koirillaan ei ole koskaan ollut mitään synnynnäisiä sairauksia. Kasvattaja oli tulossa rahallisesti vastaan mutta loppuvaiheessa antoi myös sellaisen tarjouksen, että jos Laku joudutaan lopettamaan nuorella iällä, me saamme halutessamme uuden pennun.

Niin, uusi pentu. Järkyttää edes ajatella uutta pentua. Ei me haluta uutta pentua, me halutaan meidän Laku terveenä takaisin. Kuitenkin tämä tyhjyys on myös aivan hirveää. Meillä on niin paljon rakkautta annettavana, että kyllä me jossain vaiheessa uusi pentu halutaan. Kaksi Cockerspanieli pentuetta onkin syntymässä lähiaikoina ja niiden luovutus menisi lokakuun alkupuolelle. Olisimmekohan toipuneet Lakun menetyksestä siihen mennessä sen verran, että pystyisimme antamaan rakkautta uudelle pennulle?

Näistä ajatuksista tulee herkästi olo, että etsimme korvaajaa Lakulle. Mikään eikä kukaan voi koskaan korvata meille Lakua. Emme etsi korvaajaa mutta meillä jäi matka Lakun kanssa täysin kesken ja haluaisimme jatkaa sitä jonkun toisen kanssa.

Kaikenlaisia ajatuksia sitä tämä tilanne tuo mieleen.

Kommentit (13)
  1. Voimia 💕 Ei kannata pelätä että uusi pentu tulee Lakun korvaajaksi, siihen vaan ihastuu eri tavalla:). Terkut Joensuusta!

  2. Nyyh, terkut Tikkamäen ruokalasta. Ite en pysty ees ajattelemaan et koirilla olisi ikävä siellä sateenkaarisillalla – siellä on toivottavasti vaan hyvä olla. Vaan kaikkea sitä parasta mitä pieni koira tarttee jatkuvaan onneen. Minua lohdutti sillon sekin, kun tiesin, mitä S tekisi eri tilanteissa – miltä se näyttäisi ja kuulostaisi, just esim.tuo läähätys. Se, että toisen voi tuntea niin hyvin, että sitä ”elävää” muistoa voi pitää läsnä eri tilanteissa.

    Mullakin oli sillon tuo, etten pystynyt olemaan kotona varsinkaan lenkkiaikoina. Usein otin vaan repun ja läksin haahuilemaan. Jotenkin aina löytyi jotain ohjelmaa, seuraavan askeleen paikka.

    Voimia! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *