Mansikkapilvi
Mansikkapilvi

Kilpaurheilu

On mulla kissanpäivät. Ulkona sataa vettä ja näyttäis mittarin mukaan olevan +5 astetta kylmää. Ei siis todellakaan +5 astetta lämmintä, vaan kylmää. Ja mun ei tartte lähteä yhtään mihinkään. Keitin tuossa juuri pari kuppia kahvia ja nyt löhöän läppäri sylissä sohvalla. Ajattelin kohta kihartaa tukan, ihan vain sen kunniaksi kun ei tartte lähteä mihinkään.

Ajattelin nyt kuitenkin ensin tarttua yhteen tekstiluonnokseen, jonka laitoin alulle jo heinäkuussa. Tasaisin väliajoin blogimaailmassa ja iltapäivälehtien terveyspalstoilla käsitellään sitä, miten urheilu menee joillain yli. Siitä tulee sairaaksi. Siitä voi sairastua myös ilmeisesti sivusta seuraajat. Etenkin jos seuraa sivusta kilpaurheilijan elämää.

Kilpaurheilu on ”terveydellä leikkimistä”: Se on tasapainoilua terveyttä edistävän ja sitä romuttavan toiminnan välillä. Pääsääntöisesti kilpaurheilu edistää terveyttä suorituskyvyn kasvaessa säännöllisen ja ohjelmoidun harjoittelun sekä terveiden elämäntapojen (ravitsemus, lepo, lihashuolto) ansiosta. Kilpaurheilun terveellisyyttä varjostavat kuitenkin loukkaantumiset, rasitusvammat, ylikunto-oireet sekä ikävinä lieveilmiöinä myös doping-aineet. Kun tavoitteena on suorituskykyn ja tuloksen maksimointi, saattaa myös tasapainoisuus ja terveellisyys harjoittelussa kärsiä. (http://www.tohtori.fi/?page=8934587&id=8152400)

Ymmärrän sen, että etenkin nuoret, vaikutteille alttiit epävarmat tulevat aikuiset imevät esimerkkiä elämäänsä julkkisurheilijoista. Nykypäivänä esimerkkinä saattaa toimia jopa ihan tälläinen tavisbloggaaja. Nuorilla ei ole vielä sitä omaa identiteettiä, ei itsevarmuutta. Muistan kyllä oikein hyvin tuon ajanjakson myös omassa elämässä. Ja kaikenlisäksi jotkut henkilöt ovat alttiita vaikutteille enemmän kuin toiset. Nämä henkilöt saattavat sitten omatoimisesti lähteä noudattamaan noin niin kuin suurinpiirtein ihailemansa henkilön elämäntapaa, tietämättä siitä kuitenkaan kaikkea.

Mutta onhan niin, että varmasti aina nuorilla on ollut mielessään se oma idoli, se yksi jollainen haluaa olla sitten aikuisena, tai jo mahdollisesti aiemmin kuin aikuisena. Osa haluaa olla laulajia, juuri samanlaisia kuin esimerkiksi Anna Abreu. Joku haluaa olla paras keihäänheittäjä, kuten juuri Euroopan mestaruuden voittanut Antti Ruuskanen.

Kilpaurheilun tunnuspiirteitä:

  • Tulostason maksimointi
  • Valmennuksellisuus ja ohjelmointi
  • Lajipainotteisuus
  • Ongelmana usein lyhytnäköisyys ja yksipuolisuus
    • Tavoitellaan tuloksia rakentavan harjoittelun ja pitkäjänteisyyden kustannuksella
  • Haasteena harjoittelun, levon ja palautumisen suhteuttaminen toisiinsa tuloksekkaimmalla tavalla! ((http://www.tohtori.fi/?page=8934587&id=8152400)

Mutta nämä nuoret (ja välttämättä aikuisetkaan) ei pysty ehkä ajattelemaan sitä, miten älyttömän paljon työtä vaatii olla paras jossain. Ei nämä (minkä tahansa lajin) menestyjät ole tuurilla sinne korkeimmalle pallille kiivenneet. Ehei. Työtä se vaatii ja hitosti vaatiikin.

Miksi sitten niin herkästi teilataan ne ihmiset joilla on verissään tämä kilpailutahto? Kaikilla sitä ei ole, eikä tule eikä tarvitsekaan olla. Asioita voi myös (ja pitää) tehdä vain omaksi ilokseen. Ja silti siitä saa nauttia. Ihan kuten kilpaurheilija saa nauttia siitä, kun hän vie itsensä ja oman tekemisensä äärirajoille, vaatien itseltään niitä huipputuloksia.

Itse kuulun tähän kilpailuhenkiseen ihmisryhmään. Se tulee monessakin asiassa esille. Ihan vaan vaikka pyöräillessä kadulla. Jos näen edessäni pyöräilijän, otan aika nopeasti tavoitteekseni polkea tämän henkilön X kiinni. Ja sitten kun (jos) saan hänet kiinni, niin mietin mielessäni et hähää, olin nopeampi, vaikka eihän se noin mene. Vain toinen meistä tiesi tästä ”kilpailusta”. Naurahdin täällä ääneen kun kirjoitin tuon mustaa valkoiselle, tyhmältähän se kuulostaa, tiedän. Mutta se on silti jotenkin hmmm, motivoivaa?

Ihan kuten tämä treenaaminen. Aloin käymään salilla aktiivisesti 2011. Ensiksi ihan vain omaksi ilokseni. Aika nopeasti aloin luomaan päässäni kaikenlaisia tavotteita. Sitten aloin sille huvikseen dietille, jolla tiputin 8kg kahdeksassa viikossa. Ihan vain kokeillakseni, että pystynkö siihen. Pystyin.

No mitäs sitten. Sitten tuli fitnessmallikisat ja se oli se seuraava tavoite. Jo tuolloin tiesin, että sen jälkeen alan panostamaan bikini fitnekseen. Koska haluan kilpailla. Itselleni ei riitä se, että kävisin salilla treenaamassa vain omaksi ilokseni. Mulle ei riitä se, että saan siitä kuntoliikunnasta terveyttä ja hyvää oloa. Ei vaan riitä! Pitää olla konkreettisempi tavoite. Omien ennätysten rikkominen salilla on hauskaa välitavoite puuhaa. Mutta ei siltikään se ykköstavoite.

Kuntoilu eli kuntoliikunta tai kuntourheilu on yleiskunnon kohentamiseksi harrastettavaa liikuntaa. (http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuntoilu)

Kuntourheilussa merkittävää ei ole kilpailu, vaan kunnon ylläpitäminen sekä parantaminen ja ennenkaikkea mielen virkistäytyminen. (http://kokkolanveikot.sporttisaitti.com/kuntourheilu/)

Aloitin yleisurheilun kahdeksan vuotiaana ja harrastin sitä sen kahdeksan vuotta. Kilpailu-urani aloitin hippokisoista, kuten aika moni muukin. Mutta ai että sitä fiilistä kun olit parempi kuin joku toinen siinä just sun tykkäämässä lajissa. Ja sait vielä kotiin viemisiksi mitalin! Se motivoi jatkamaan ja saamaan lisää niitä mitaleja.

Nyt kun olen käynyt toisenlaisen kisavalmistautumisen ja toisenlaiset kisat läpi näin aikuisiällä, ymmärrän miten paljon se vaatii ollakaan siellä huipulla. Ihan missä tahansa lajissa. Nostan hattua kaikille, jotka yrittävät päästä sinne huipulle. Se on haastava tie kulkea. Mutta jos sitä tekee siksi, että lajia rakastaa, niin se myös antaa ihan hirvittävän paljon.

Miksi sitten sivusta seuraajien pitää voida pahoin meidänlaistemme kilpaurheilijoiden vuoksi? Kilpaurheilu on aina kilpaurheilua. Se eroaa tavan kuntourheilusta kuin yö ja päivä. Kropalta vaaditaan ylisuorituksia, jota varten sitä on treenattu kisakauden ulkopuolella. Kroppa viedään kisoja varten äärimmilleen, toivon mukaan myös parhaimmilleen. Ei mun mielestä pidä ajatella, että tämä on huono juttu.

Se on sitten asia erikseen, että miksi jotkut sairastuu ja voi pahoin kisarupeaman jälkeen. Tapoja tehdä asioita on monia. Ei pidä sokeana luottaa siihen valmentajaan, saa ja pitäisi käyttää sitä maalaisjärkeä ja kuunnella itse sitä omaa kroppaansa. Se kyllä osaa viestittää. Se, osaako nuoret vielä tehdä tätä oman itsensä kuuntelua….niin, hankala asia. Mutta siinä tuleekin se osaava valmennus taas kuvioihin, jonka pitäisi osata kuunnella ja keskittyä siihen valmennettavaan yksilönä.

Mielestäni en siis tee mitään sellaista joka minut lopulta sairastuttaa. Toivon mukaan mun läheisetkään ei sairastu. Kaikilla saa olla mielipide asiaan, mutta sitten olisi hyvä myös ymmärtää se toisen näkökulma. Ja kyllä, yritän itsekin parhaani mukaan ymmärtää teitä, joiden mielestä tämä on sairasta.

Kilpaurheilu on kilpaa urheilemista.

Onko tässä teidän mielestä mitään järkeä?

tiger

Kommentit (8)

  1. Janita

    Tosi hyvä ja järkevä teksti, samalla kannalla ollaan 🙂 Mulla on ihan sama juttu edellä pyöräilevien ihmisten kanssa, usein kyllä kävelevienkin 😀

    http://sunseyes.blogspot.fi/

    • Noora

      En siis taida olla ainut joka polkee aina hiki hatussa oli sitten menossa minne vaan 😀

  2. Heidi

    Veikkaan, että aika monelle on selvää, että kilpaurheilu ei aina ole terveellistä. Se vaatii kauheen määrän työtä ja tosiaan vedetään itsensä ihan äärirajoille. Ei vältytä onnettumuuksilta, eikä ainakaan olla aina terveinä. Se mitä ehkä omassa tekstissäsi yritit puolustaa on oma lajisi. Laji jota itsekkin seuraan ja tiedän miten raskasta se on. Itse kuitenkin pidän tätä ei urheiluna, koska siinä ei kilpailla suorituksista tai tuloksista. Siinä kilpaillaan ulkonäöllä lavalla. Se voittaa, joka on tuomarin silmään kaunein ja sopivin paketti lihasta ja kuivaa olemusta.

    Tämä vain ihan selvennyksenä jos mietit miksi niin moni kritisöi lajia. Tämä kun eroaa muista urheilulajeista niin paljon juuri tuon ulkonäkökeskeisyden vuoksi. Ei missään muussa lajissa olla bikineissä lavalla ja maata takahuoneessa pää alaspäin jotta ei pyörrytä suorituksen aikana lavalla…

    Älä ota tätä pahalla, tahdoin vaan tuoda esille sen mitä ehkä itse et ymmärrä muiden kritisöinnissä. 🙂

    Ps. Mäkin pyöräilen kaikki aina kiinni. Älytön tapa, mutta kohottaa kuntoa 😀

    • Noora

      En tietenkään ota pahalla. Mua ei muuten kyllä pyöryttänyt yhtään vaikka en juuri makoillutkaan lavan takana. 😉

      Mun mielestä tämä on urheilua, vaikkakin arvostelulaji itsessään. Tuomarit arvostelevat kokonaisuuden, kuten mainitsitkin; kropan sopusuhtaisuuden, lihaksiston ja yleisen lookin, sen hetkisen kunnon.

      Myös telinevoimistelu on arvostelulaji ja urheilulaji. Siinäkin arvostellaan; ”Telinevoimistelu on arvostelulaji, jossa suorituksen enimmäispistemäärä riippuu sarjan liikkeiden vaikeustasosta ja telineestä. Tästä pistemäärästä vähennetään sitten pisteitä virheiden, taiteellisuuden, sekä liikesarjojen vaikeusasteiden ja epäpuhtauksien mukaisesti.” (http://fi.wikipedia.org/wiki/Telinevoimistelu). Arvostellaan mm. taiteellisuus.

      Mutta ymmärrän mitä haet takaa. 🙂 Mutta jokainen laji on omanlaisensa. Ja siihenkin on syy miksi siellä lavalla ollaan bikineissä, samoin siihen on syy miksi uimarit uivat uikkareissa. 😉

  3. Tuikku

    Tätä on outoa seurata tätä puolesta ja vastaan keskustelua näin fitness-maailman ulkopuolisena. Blogeja seuraavilla tulee hieman vääristynyt käsitys todellisuudesta, sillä en näe että fitness-urheilu tai elämäntapa olisi joku kansan terveyteen vaikuttava ongelma. Ihmisten kannattaa avata silmät ja katsoa ihmisiä näiden blogien ulkopuolella oppilaitoksissa, työpaikoilla, julkisilla paikoilla. Kuinka moni näyttää kärsivän ulkonäköpaineista jotka tulevat fitness-kulttuurista? Siis ihan oikeesti! Tässä maassa nuoret tytöt ja pojat ovat ylipainoisempia kuin koskaan, ja Se on ongelma. Mun mielipide on että urheilkaa, vetäkää kisadiettiä, lilaa luomeen ja lavalle! Ette kuole siihen, joten antaa mennä vaan 🙂

    • Noora

      No nimenomaan. Kyllä nykypäivänä terveydenhuollon parissa työskennellessä vastaan tulee enemmän ja enemmän vaan ylipainoisia ihmisiä, niin nuoria kuin vanhojakin.

      🙂

  4. outi

    Hyvä kirjoitus!
    Mä en oo ajatellut ennen olleeni kilpailuhenkinen vaikka kilpalajiin haksahtanut, mutta tajusin tästä tekstistä että oonhan mä ollut, tuo pyöräilyesinmerkki avas silmät 😀

    • Noora

      Joo, toi pyöräilyesimerkki on aika konkreettinen merkki kilpailuhenkisyydestä 😀

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.