Mansikkapilvi
Mansikkapilvi

MINULLAKO MUSTAPÄITÄ?

Kaupallinen yhteistyö: MayBeauty

Kaikki meistä naisista varmaan haaveilee kirkkaasta ja hyvinvoivasta ihosta. Itse kuulun niihin, joilla hormoninäpyt valtaa yleensä leuan ja joskus posket aina siihen tiettyyn aikaan kuusta. Ärsyttäviä kipeitä finnejä, jotka tosiaan tulevat noin viikkoa ennen kuukautisia naamaan. Nuorempana ajattelin, että tälleen + 30 vuotiaana ei tarvitsisi enää finnien kanssa tapella, mutta oi kuinka väärässä olinkaan ollut.

Ihon väri myös selkeästi muuttuu sameammaksi mitä enemmän ikää tulee. Senpä takia olenkin alkanut kehittämään itselleni erilaisia, uusia ihonhoitorutiineja. Enää pelkästään kasvojen pesu aamuin illoin ja kasvovesi ei riitä, vaan on otettava järeämmät konstit käyttöön.

Jos olet instagramissa, et varmasti ole voinut välttyä niiltä mustilta kasvonaamioilta, jotka lupaavat viedä iholta ihan kaiken. Minä en ainakaan ole välttynyt. Olen katsellut eri bloggajien tuloksia tuon naamion jälkeen ja pakko sanoa, että olen ollut vaikuttunut lopputuloksesta. The Incredible Face Maskit lupaavat pureutua ihohuokosiin kuivuessaan ja kun vedät naamiota pois iholta, vie naamio mennessään epäpuhtauksia (ja joskus jopa ihokarvat). Tämän lisäksi naamio lupaa poistaa iholta öljyisyyttä ja kuollutta ihosolukkoa.

Olihan tätä nyt pakko päästä testaamaan. Ensialkuun skeptisesti kyllä suhtauduin tähän tuotteeseen. Ajattelin, että ei voi toimia minulla.

Levitin mustan naamion kasvoilleni pensselillä, joka tuli tuotteen mukana. Ohjeissa oli, että naamion pitää antaa kuivua iholla 35-45 minuuttia. Kun aika oli kulunut (ja hiukan tuon päälle) aloitin naamion irrottamisen. Tarkoitushan on saada tuo naamio mahdollisimman yhtenä kappaleena pois iholta. Huomioi levitysvaiheessa, että vältät kulmakarvojen aluetta, muuten irroittaminen voi olla hankalaa, jollet halua myös eroon kulmakarvoistasi!

Itse aloitin irrottamisen suun pielestä. Tosiaan, naamio irtosi todella hyvin kun sitä irrotteli rauhassa. Naamio oli tiukassa ja oikeasti kunnolla kiinni ihossa ja kun sitä veti pois päin, pystyi hyvin näkemään miten pienet ihomadot jäi kiinni tuohon naamioon. Naamio siis oikeasti menee ihohuokosiin ja kuivuessaan tarttuu myös epäpuhtauksiin. Mun mies näki tän naamion irroitusprosessin ja hän tuli ihan kysymään, että sattuuko. No kyllähän se kirpaisi kieltämättä. Naamio on oikeasti kiinni ihossa!

Se mikä helpottaa naamion irrottamista on se, että levittää kasvoille kunnon kerroksen tätä naamiota. Mitä ohuempi kerros on, sitä huonommin sen saa vedettyä irti. Eli kaikki aines irti pussukasta ja pensselillä kasvoille. Toisekseen, naamion pitää olla kunnolla kuivunut ennen irroittamista. Itse annoin naamion kuivua varmaan jopa 50 minuuttia.

Se mitä en saanut irti naamiota irrottaessa lähti vanulapulla ja lämpimällä vedellä helposti irti. Voin sanoa, että tämä tuote oikeasti vei mukanaan iholta epäpuhtauksia, näin sen omin silmin! Naamion jälkeen iho tuntui sileältä ja iho näytti hyvinvoivalle.

 May Beauty tarjoaa blogin lukijoille alekoodin Nooraface, ja sillä saat 30% alennusta May Beauty  The Incredible Face Mask tilauksestasi + saat tilaukseesi mukaan vielä kaupanpäälle Face Mask ostoksen lisäksi ilmaiseksi 2kpl Face Geliä ja 2kpl Pore Maskeja. Yhteensä siis 4 ilmaista tuotetta (arvo 15€)! Näillä tuotteilla voit viimeistellä ihonhoitosi. TÄSTÄ PÄÄSET OSTOKSILLE.

ALEKOODI ON VOIMASSA 9.10.2018 SAAKKA

Kommentit (4)

  1. Kk

    Tämä tuote ei todellakaan toimi! En ymmärrä, miksi näitä tuotteita annetaan testattavaksi ihmisille, joilla on oikeasti kaunis iho, kuten sinulla. Jos ihossa on enemmän epäpuhtauksia, ei nämä toimi lainkaan. Itse voin ainakin sanoa, ettei yksikään mustapää lähtenyt, mikä harmittaa kyllä nimenomaan tämän tuotteen hypetyksen takia.

    • Noora

      Okei! Mun kokemus ja siis mitä näin tarttuvan tuohon maskiin, sanoo kyllä toista. Kyllä mulla ainakin on mustapäitä (hyvä jos ne ei näy kuvissa). Eihän tää nyt kerralla kaikkea viekään, mutta uskon, että jos käytän tätä säännöllisesti pikkufinnit, joita aina välillä tulee, saa kyytiä.

  2. Nimetön

    Mulla sama juttu kuin edellisellä kommentoijalla, ei toiminut enkä ymmärrä tämän hypetystä. Aikoinaan ostin viiden kappaleen paketin ja en kertaakaan huomannut mitään. Ihoni on ihan hyväkuntoinen, mutta näen kyllä, että siellä on mustapäitä. Kerran kokeilin jopa saunan jälkeen, kun ajattelin ihon olevan sopivasti pehmennyt tätä varten, muttei silloinkaan mitään. Se vei viimeisetkin uskon rippeet tämän toimivuudesta (kohdallani) 😀 Hyvä jos kuitenkin joillain toimii 🙂

    • Noora

      Niin, eihän kaikki voiteet tms käy kaikille ja auta esimerkiksi ryppyihin ja juonteisiin. Jotkut kokee hyväksi ja jotkut ei 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.