Herkkulakossa

Ennätykselliset 11 päivää takana herkkulakkoa. Enpä taida muistaakaan, milloin viimeksi olen ollut näin monta päivää putkeen ilman sokeriherkkuja tai muitakaan herkkuja. Tein tuossa 11 päivää sitten itseni kanssa herkkulakkosopimuksen. Se käsittää ettei karkkeja, suklaata, jäätelöä, sipsejä tai ulkonasyöntiä harrasteta. Tavallista kotiruokaa saan kuitenkin syödä ilman mitään rajoituksia.

herkkulakko2

Samalla viikolla kun aloitin herkkulakon, aloitin myös crossfitin ja hyvin alkaneeseen crossfit-uraani tuli jo heti nyt seinä vastaan. Yhdet treenit jo jätetty välistä, sillä aivan jäätävä yskä on vaivannut tällä viikolla. Alkuviikosta en saanut nukuttua öisin, sillä yskä paheni aina kun menin vaaka-asentoon. Nukuinpa sitten yhden yön jopa sohvalla, etten vain häiritse toista nukkujaa, vaikka jälkikäteen sainkin kuulla ettei tää ollut kuullut ollenkaan mun yskimistä. Olen siis ollut sairaslomalla tässä tämän viikkoa.

Viikolla oli jo kova himotus mäkkärin ateriaan. Laitoin miehelle töihin viestiä, että jos se tulis  mäkin kautta kotiin. Minä oisin voinut ottaa tupla QP-aterian 😀 Ja ainut syy miksi olin valmis luistamaan herkkulakosta oli se, että mulla oli nälkä. En vain jaksanut nousta sohvalta tekemään ruokaa. Joten keksin itselleni puolustukseni sairasloman ja kipeyden, että kyllähän mä nyt voi yhden mäkkiaterian vetää, sitä ei lasketa. Mies ei tietenkään suostunut mun ehdotukseen (onneksi), vaan käski mun tehdä ruokaa itselleni. Ja hyvä niin! Kylläpä olis harmittanut jos olisin syönyt sen aterian.

Keskiviikkona kamppailin, tai oikeastaan aika helppo kamppailu oli kampaajalla. Tukkavärin vaikuttaessa kampaaja toi minulle kahvin ja suklaapatukan. Normaalisti olen hyvällä omallatunnolla sen suklaapatukan syönyt. Onhan kampaajalla käynti itsensä hemmottelua oikein viimeisen päälle, joten miksi ei sitten myös vähän suklaata kahvin kanssa. Mutta sinne jäi suklaapatukka kampaajan pöydälle, eikä tehnyt edes tiukkaa!

Mulla on herkuttomuuden suhteen tavoite, 10 viikkoa. Se menee tuonne maaliskuun puolenvälin hujakoille. Oon antanut itselleni mahdollisuuden käyttää tänä aikana kaksi optiota herkuttelun suhteen. Oon ne päivät jo merkannut kalenteriin valmiiksi. Aika menee nopeammin kun on jotain mitä odottaa 😉

Se on siis herkkulakko päällä täällä, saas nähdä kuin likan käy. 🙂

herkkulakko4

 

Kommentit (4)
  1. Täälläkin alkoi herkkulakko Uuden vuoden jälkeen, tai no oikeastaan painonpudotus. Terveelliset herkut on sallittuja, ja juhlissa ja illanvietoissa saa syödä. Tavoitteena siis ehkäpä ennemmin elämäntavan muutos kuin varsinainen lakko. Mitään aikarajaakaan ei oikeastaan ole.

    Olen kyllä yllättynyt miten helppoa tämä on itselle ollut ainakin nyt ekat kolme viikkoa, kun viime syksynä ja varsinkin joulun aikana söin jotain herkkua melkeinpä joka päivä. Ei ole oikeastaan tehnyt edes tiukkaa. Ehkä se johtuu siitä että nyt jo kolmantena viikonloppuna on juhlat, missä tiedän että saa syödä 😀 Varmaan sitten kun on pidempi pätkä edessä herkuttomuutta niin voi alkaa tekemään tiukkaa.

    Tsemppiä siis sinnekin! Nostan kyllä hattua sinulle! 🙂

    1. Ai sielläkin herkkulakko! 🙂 Jep, täälläkin yllättävän helposti on mennyt. Toivotaan, että molemmilla jatkuu samaan malliin 🙂 Liian armoton ei pidä olla itseään kohtaan, sillon yleensä tulee tekemään tiukkaa!

      Kiitti tsempeistä ja hurjasti tsemppiä sinnekin! 🙂

  2. Täälläkin herkutonta elämää. En ole absolutisti suhteen mutta karkit, suklaa, maustetut rahkat ym ym jäi kerrasta jo marraskuun ensimmäinen päivän. En ole koskaan ollut makean perään, mutta kesällä jäin koukkuun tähän kuuluisaan sokerikoukkuun. suklaa ja jäätelö alkoi kuulumaan arkeen. . outoa. Mutta niin se vain oli. Joka päivä makean nälkä. Taisi olla vaan tapa.
    Kerrasta poikki. Sen jälkeen en ole suklaata tms sellaista syönyt. Eikä mieli ole tehnyt. Kummasti inhottaa koko suklaan maku. 🙂 Kummasti se makumieltymys oppii. 🙂

    Tsemppiä sullekin .
    Itsellä olo muuttui heti . kummat väsymykset poissa, jonka sokeri aiheutti.

    1. Jep, kyllä se sokeri vaan koukuttaa ja jos siihen jää koukkuun sitä huomaa, että sitä on saatava ja sitä, ehkä jopa huomaamatta tulee sitten syötyä päivittäin. Aika uskomatonta, että tosta noin vaan sait katkaistua sokerikierteen. Hienoa! 🙂

      Kiitos tsempeistä! Yllättävän helppoa on ollut, toivottavasti jatkuu samalla mallilla myös!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *