Mansikkapilvi
Mansikkapilvi

ETÄSUHTEESTA SAMAN KATON ALLE

Te jotka olette seuranneet mun blogia pidempään, muistattekin varmaan kun kipuilin silloin pari vuotta sitten mun ja mun miehen etäsuhdetta. Mies asui Jyväskylässä ja minä Joensuussa. Nähtiin miten sattuu, koska minä kävin vuorotöissä ja mies teki yhtä vuoroa arkisin. Oltiin muutama kuukausi eletty etäsuhteessa kun tiedostettiin se, että ihan hirmu kauaa ei näin tässä suhteessa jakseta olla, eikä se toimisi pidemmän päälle.

Sain silloin blogiin tosi paljon kommentteja teiltä muilta ketkä elitte sillä hetkellä tai olitte eläneet etäsuhteessa. Loitte uskoa ja tsemppasitte meitä <3 Kiitos niistä vielä. Me silloin kaksi vuotta sitten päätettiin, että nyt on aika tehdä jotain sille etäsuhteelle ja niinhän siinä kävi, että minä muutin Jyväskylään. Olenkin saanut sitä toitottaa monessa paikassa, että muutin miehen perässä Jyväskylään. Melkein joka päivä töissä potilas tai työkaveri kysyy, että mikä minut toi Jyväskylään. Sama vastaus; mies. 🙂

Me muutimme heti saman katon alle. En tiedä oliko se fiksua vai ei. Periaatteessahan meidän suhteesta jäi kokonaan pois se normaali tapailuvaihe. Tai no, tapailtiinhan me vähän aikaa etäsuhteen takia. Nähtiin harvakseltaan silloin tällöin. Sitten yhtäkkiä muutettiin yhteen. Voin sanoa, että siinä sitä olikin sopeutumista. Minä, joka olin ollut kaksi vuotta sinkkuna, jouduin opettelemaan elon toisen ihmisen kanssa ihan alusta. Kahdessa vuodessa oppii tekemään kaikki asiat omalla tavalla. Omat tavat ja tottumukset koki aika isoja muutoksia.

Meillä olikin alkuun aikalailla sopeutumisvaikeuksia. Tai en tiedä, oliko ne vaikeudet sitten vaan minulla. Yhteenmuutosta johtuvien sopeutumisvaikeuksien lisäksi kun oli vielä sopeutumisvaikeudet uuteen kaupunkiin ja uuteen työpaikkaan. Ensimmäinen vuosi yhdessä tässä suhteessa ei ollut mitenkään helppo ja ruusuinen.

Voin sanoa, että tämä parisuhde on kasvattanut mua ihmisenä ihan hirveästi. Musta on tullut paljon rauhallisempi kuin olen koskaan ollut. Toki, osaan räjähtää edelleenkin nollasta sataan, mutta noin yleisesti. Mun on aika helppo nykyään antaa periksi. Omaa tahtoa ei ole pakko saada läpi. Jos toinen tekee asiat omalla tyylillään vähän eri tavalla, saa hän niin tehdä. Todennäköisesti lopputulos on kuitenkin melko samanlainen kuin mitä omalla tyylilläni ja vaikka ei olisikaan,  niin sekään ei ole maailmanloppu.

Etäsuhteesta asumaan saman katon alle, se tuo haasteita varmasti, mutta jos molemmat tulee vastaan asioissa, eikä itsepäisesti halua olla aina oikeassa, lopputulos voi varmasti olla hyvä <3

Onko siellä lukijoissa vielä niitä, ketkä eli myös etäsuhteessa silloin pari vuotta sitten? Olisi kiva kuulla miten teillä nykyään menee?

Kommentit (8)

  1. krissstiina

    Elän etäsuhteessa tällä hetkellä. Mies asuu Turussa ja minä Helsingissä. Nyt ollaan puoltoista vuotta seurusteltu. Mulla on täällä Helsingissä ihana unelmaduuni, jollaista ei mistään muualta Suomesta löydy. Miehellä sitten taas kaikki elämä Turussa. Vaikea on yrittää löytää ratkaisu tilanteeseen. Toisaalta en halua pidemmän päälle asua edes Helsingissä enkä perustaa perhettä täällä, mutta tuo työpaikka. Itken verta aina, kun mietin siitä luopumista. Mies voisi periaatteessa muuttaa tänne Helsinkiin, mutta onko siinäkään järkeä, jos muutaman vuoden kuluttua kuitenkin palataan takaisin Turkuun. Ja sitten soppaan vielä lisäksi omistusasunnot jnejne. Tässä on saanu asioita pyöritellä yhdessä ja itsekseen ja silti tuntee olevansa vain umpisolmussa.

  2. Skon

    Me oltiin 1,5 vuotta etäsuhteessa, toinen Joensuussa ja toinen Helsingissä. Muutettiin yhteen 2011 joulukuussa kun sain opinnot siihen vaiheeseen, että pystyin muuttamaan perässä. Muutama vuosi asuttiin vuokralla ja 3,5 vuotta sitten muutettiin omaan asuntoon. Molemmat taisi saada tarpeekseen välin matkustamisesta alku taipaleen aikana, mutta ainakin ehdittiin tutustua rauhassa ja arvostetaan yhteistä kattoa pään päällä 😊

  3. Riia

    Me aloitettiin seurustelu etäsuhteena ja sitä kesti parisen vuotta. Itse en ikinä nähnyt asiassa mitään suurempaa ongelmaa, välimatkaa meillä oli n. 150 km ja hyvät kulkuyhteydet. Lisäksi olin suunnilleen viiden sinkkuvuoteni aikana tottunut olemaan yksin ja tekemään jutut omalla tavallani. Olen myös perusluonteeltani melko itsenäinen ja tarvitsen omaa aikaa. Kuitenkin jossain vaiheessa päätettiin, että muutetaan yhteen. Minä muutin miehen luo tämän kotikaupunkiin. Virhe, iso virhe.
    Ehdittiin asua hiukan yli puoli vuotta niin. Mulle olisi ollu ihan järjetön kipuilu jo siinä, että vaihdoin itsenäisen elämäni yhtäkkiä taas kodin jakamiseen toisen kanssa, minkä lisäksi en saanut paikkakunnalta töitä eikä mulla ollut yhtä tuttavaa lukuun ottamatta kaupungissa ainuttakaan omaa kaveria, saati perhettä. Voin ihan äärettömän huonosti, mulla oli todella paha olla. Itkin jatkuvasti ja kaipasin ”entistä elämää”. Miehellä on ihana perhe ja hän yritti ottaa mua mukaan kaikkeen, tutustuttaa kavereidensa tyttöystäviin yms. mutta ei sieltä vain löytynyt ainuttakaan mun ihmistä. Uskon että suhde olisi ollut tiensä päässä viimeistään vuoden kohdalla, jollei mies olisi ollut niin upea kuin hän on ja ehdottanut muuttoa muualle.
    Muutettiin kaupunkiin, jossa oli molemmille töitä ja ystäviä. Tuntui kuin olisin saanut itseni takaisin, olen onnellinen. Täällä on asuttu nyt pari vuotta, ja vaikka toki täällä edelleen on jatkuneet ne samat kipuilut siitä itsenäisen elämän vaihtamisesta yhteiseen, sen koen kuitenkin normaaliksi asiaksi. Valitettavasti myös tiedostan että jossain vaiheessa meillä on taas todennäköisesti edessä pätkä etäsuhdetta ja muutto muualle, mutta kieltäydyn murehtimista sitä niin kauan kunnes on pakko 🙂
    Tää oli vähän erilainen tarina siitä kun muuttaa miehen perässä jonnekin, mutta onneksi kaikille ei käy näin!

  4. Annika

    Me ollaan oltu nyt vuoden verran etäsuhteessa. Minä asun Suomessa ja mies Saksassa. Melko tiukkaa alkaa tekemään kun matkustaminen on lähinnä minun roolini, kun miehellä on vakituinen päivätyö.. Onneksi tämä etäsuhdepiina loppuu syyskuussa kun viimein pääsen muutamaan Saksaan 🙂 Minua on Suomessa pidätellyt 13-vuotias koirani (jonka mukaan ottaminen ei ole ollut mikään helpoin asia, sillä koiran hyväksyvää asuntoa on vaikea löytää..), omistusasuntoni ja siihen alkava putkiremontti (alkaa olemaan asiat hallussa tältä osin)… Vaikeaa tulee olemaan kaikkien läheisten (erityisesti kummilapsien) jättäminen Suomeen. Mutta omaa elämää on alettava elämään 😀

  5. Libbe

    Me eleltiin 1,5v etäsuhteessa ja siinä samalla rupesin odottamaan esikoistamme,jolloinka asioihin piti tulla muutos ja mies muutti KeskiSuomesta EteläSuomeen. Sanotaan näin,että ensin olisi pitäny saada asua yhdessä ennekun napero ilmoitti tulostaan ,sillä onhan tämä ollu vaikeeta opetella elämään toisen kanssa ja siinä samalla opetella lapsi arkea. Syksyllä tulee vuosi täyteen yhteen muutosta ja vois olla helpompaakin. 😀

  6. m

    Täällä kanssa jäi tuo tapailuvaihe väliin, sillä tavattiin ulkomailla viime syksynä ja tänä keväänä muutin jo ukkelin luo tänne hänen maahansa. Ja vielä kimppakämppään. 😀 Mutta hyvin on mennyt!

  7. Mari

    Vuoden etäsuhteen jälkeen miehen luo. Uusi kaupunki ja uusi työ. Kipuilua, sopeutumista, yksinäisyyttä. Eka puoli vuotta mennyt. Yksinäisyys eniten vaivaavat, kun omat kaverit ja suku muualla. Ei uusia kavereita. Tapojen yhteensovittaminen on sopeutumista. Toivottavasti rakkautta riittää.

    • Noora

      Voiii. Tsemppiä. Tiedän tunteen. Itselläni meni myös aikaa kotiutumiseen. Varmaan todellisuudessa yli vuosi <3 tsemppiä!

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.