Elämä on sitä mitä teet siitä!

Tämä kuluva kuukausi on tuonut minulle paljon hyvää. Niin paljon kaikkea hyvää, että en usko näin monen asian menneen putkeen koskaan aiemmin yhden kuukauden aikana. Hyvää elämääni ovat tuoneet päätökset joita olen tehnyt. Päätin aloittaa esimerkiksi crossfit harrastuksen, se oli hyvä päätös. Crossfit on tuonut elämääni taas suuren riemun ja nautinnon liikunnasta. Joskin jokaisen treenin jälkeen olen ollut ihan romuna, mutta se tunne on hyvä. Olen päässyt taas käyttämään koko kroppaani ja ennen kaikkea, olen oppinut nyt jo paljon uutta. Crossfitissä on paljon hyvinkin teknisiä liikkeitä, eikä niitä välttämättä ymmärrä heti. Näin on käynyt myös itselleni tiettyjen liikkeiden kanssa. En vain ymmärrä mitä mun kropan pitäis missäkin kohtaa tehdä, mutta ei se haittaa. Kyllä se jossain vaiheessa sieltä tulee. Harjoitukset jatkuu niin sanotusti.

kevat

Haaveilua ja toteuttamista

Tulevan kevään ja kesän varalle on mukava suunnitella tekemistä tammikuun pimeydessä. Tammikuu on itsessään ihan tosi tyhmä kuukausi, koska silloin on pimeää ja kylmää. Aika ja etenkin tammikuu menee paljon ripeämmin kun on jotain mitä odottaa. Itsellä kalenteriin kevään ajalle on merkattu useampikin juttu. Maaliskuussa me lähdetään äidin kanssa Tallinnaan hömpöttelyreissulle. Maaliskuun alkupuolella on lisäksi Helsingin reissu suunnitteilla mieheni kanssa, vähän irtiottoa arjesta.

Tauolta palannut Haloo Helsinki esiintyy Jämsän Himos areenalla huhtikuussa ja nappasinpa tuonne heti liput kun ne tulivat myyntiin. On kiva päästä näkemään Haloo Helsinki livenä. Tuosta illasta tulee aivan varmasti tosi kiva!

Toukokuussa Jyväskylässä on väriestejuoksu ja sinnekin on jo  ilmottauduttu! Osallistun nyt tänä vuonna ensimmäistä kertaa kyseiseen tapahtumaan. Muutama tuttuni on tapahtumaan aiempina vuosina osallistunut ja kaikki kuvat mitä olen tapahtumasta nähnyt näyttävät sille, että osallistujilla on ollut super hauskaa. Joten sinne siis juoksemaan. Juoksumatka on sopiva, noin 5 kilometria + esteet joita matkan varrella on monia erilaisia. Juoksun jälkeen maalissa odottaa väribileet.

juoksu1

Kesälle on suunnitteilla ulkomaanreissu ja useampia festivaaleja. Ihan tarkkaan ei olla vielä päätetty, että mitkä festivaalit tänä vuonna kierretään. Viime vuonna käytiin RMJ:ssä ja Weekendeillä. Tänä vuonna haaveissa olisi ehkä Ilosaarirock ja Weekend festival!

Oih, mahtava kevät ja kesä tulossa! En malta odottaa 🙂 Joko te olette suunnitelleet keväälle tai kesälle tapahtumaa?

kevat1

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *