Diettiviikko 1.

Ensimmäinen diettiviikko ohitettu. Viikkoja on jäljellä 17. Kuulostaa vielä tässä vaiheessa paljolta. Kohta huomaan, että hups, enää onkin viikkoja jäljellä seitemän. Niin kävi viime dietilläkin. Alussa 20 viikkoa diettaamista kuulosti hurjan pitkälle ajalle, mutta eihän se sitten todellisuudessa sitä ollutkaan. Tai aika vaan juoksi tosi nopeasti.

diettivko4 diettivko5Ensimmäinen viikko meni todella supsikkaasti. Nälkä ei vaivannut kuin lähinnä iltaisin ja sitten jalkatreenin loppupuolella. Minkäänalaista sokerihampaan kolotusta ei ole ollut, kuten viimeksi oli. Ei mitään vieroitusoireita sokerista. Normaalisti päätä särkee ainakin kaksi päivää vieroittautumisen yhteydessä.

Viikolla tipahti kolme kiloa nesteitä kyydistä. Suurinosa oli siis hankittu edellisenä viikonloppuna kun kävin vähän syömässä dietin varalle. Kyllä sen sitten huomaskin treeneissä, että nestelastissa ollaan, hikeä pukkasi niin maan himpskatisti.  Toisaalta niillä rappuralli ja jalkatreenisessioilla ois vähän jo ihme jollei hiki ois hatussa ja housussa.

Älkää koskaan laittako harmaita housuja salille. Mäkään en enää koskaan laita.
Älkää koskaan laittako harmaita housuja salille. Mäkään en enää koskaan laita.

Pahoittelen mahdollisia traumoja joita tuo ylläoleva kuva aiheutti.

Mut on tää vaan taas niin siistiä. Jotenkin oma asennoituminen tähän kaikkeen on niin eri kuin viime kiekalla, siis sillä ekalla. Jotenkin on paljon rauhallisempi fiilis. Ja ymmärrys siitä, että koko ajan tapahtuu, kunhan vaan itse teet oman osas.

diettivko2 diettivko3 diettivko6Ja se luottamus valmentajaan. Sitä ei voi tarpeeks korostaa mitä se merkitsee. On onni, että löysin tän mun nykyisen valmentajan, Hanna-Leenan. Kaikki hänessä itsessään on jo pelkästään niin motivoivaa ettei voi kun yrittää tehdä parhaansa siinä mitä valkku sanoo että tee. Ulkoisesti ja sisäisesti se nainen on kyllä puhdasta kultaa. Panostaa ja keskittyy valmennettaviinsa kyllä 110%:sti. Ohjelmat räätälöidään just sulle sopiviksi, niin treeni-kuin ruokaohjelmatkin. Onni on hyvä valmentaja <3

Hanna-Leena <3
Hanna-Leena <3

diettivkoOnko teillä kokemusta erilaisista valmentajista? Vai tarviiko tavan treenaaja edes valmentajaa?

 

Kommentit (8)
  1. Miulla on myös yleensä haarukset märkänä treenin jälkeen, joskus on ollu housut märkänä polviin asti ja piti jo hieman miettiä että hetkonen, kusinko housuun jossain välissä!
    Tsemppiä dieettiin. Miulla alkaa keväällä kun siulla on jo ohi. Ei ole kokemusta mutta luulen että se menee tosi hyvin koska olen niin ei-ruokaihminen. Koskaan ei tee herkkuja mieli ja aina voi syödä samaa sapuskaa:)
    Tosin mies olis sitä mieltä että jos miusta tulee bitch niin se heittää miut ulkoruokintaan:)
    http://susirajanfitnessmimmi.blogspot.fi/
    -mari-

    1. Hahahh, sepä oiskin jotain jos ei tajuais, että nyt muuten lirahti jotain muutakin kuin hikeä pöksyihin 😀 Ei tietenkään pahalla heitä kohtaan, joilla virtsankarkailu on ongelma.

      Jes, kiitti tsempeistä! 🙂 Lupaan tsempittää sitten myös sinua 🙂

  2. Miten teet jouluna? Aiotko syödä dieetin mukaan vai pidätkö cheat daytä?

    1. Morjens!

      Ihan mennään ruokaohjelman mukaan joulunseutukin. 🙂 Ei mitään chiittailua siis tiedossa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *