Mansikkapilvi
Mansikkapilvi

ALTISTATKO ITSESI SAIRAUKSILLE

Eilen kirjoittelin itsestäni 33 kysymystä käsittävän esittelytekstin. Tuossa tekstissä mainitsinkin, että olen aloittanut opinnot nyt tänä syksynä, senhän te vanhat Mansikkapilvi blogin lukijat jo tiesittekin. Opiskelen sairaanhoitajan jatko-opintoja yamk:ssa ja tarkoituksenani on siis valmistua kahden vuoden päästä kliiniseksi asiantuntija sairaanhoitajaksi.

Koulussa keskitytään paljon terveyden edistämiseen ja esimerkiksi kansansairauksien ennaltaehkäisyyn. Joudumme perehtymään tutkittuun tietoon niin kotimaisten kuin kansainvälisten tutkimusten avulla.

Mä olen puhunut paljon blogissani lihavuudesta ja ylipainosta. Tämän syksyn aikana eri koulutehtävien kautta on tullut entistäkin selvemmäksi se, että se on lihavuus (ja sen vaikutukset terveyteen) suurimmilta osin, joka tappaa ihmisiä ennen aikaisesti. Eri sairauksien riskit kasvavat valtavasti, kun ihmisellä on kroonisesti ylipainoa. Ongelma on Suomessa todellinen ja ongelma on tiedossa myös maailmanlaajuisesti.

Ihmisten pitäisi ensisijaisesti pyrkiä painossaan normaalipainoon. Lihavuus altistaa sydän- ja verisuonisairauksille ja riski on todellinen. Lihavuus altistaa myös syövälle ja muille sairauksille. Väestötutkimusten mukaan Suomalaiset lihovat jatkuvasti sillä tahdilla, että jos tämä meno jatkuu, 10 vuoden päästä joka kolmas Suomalainen työikäinen ihminen on lihava, eli BMI on yli 30.

Kuitenkin, vaikka tilastot puhuvat lihavuuden lisääntyvän jatkuvasti, joka neljäs toivoisi laihtuvansa. Silti avaimia tai keinoja elämäntapamuutokseen ei ole. Tai sitten ei olla valmiita tekemään niitä muutoksia, joita esimerkiksi painon pudottaminen vaatisi.

Mun mielestä nämä tutkimukset on todella huolestuttavia. Me saamme ravinnon nykyaikana (liian) helposti, emmekä liiku tarpeeksi. Istumme tai makaamme, mutta emme liiku, juokse, hypi. Me syödään liikaa ja santsataan vielä ison annoksen päälle. Myös napostelu / kahvittelukulttuuri tuo mukanaan ylimääräisiä kaloreita. Oletteko esimerkiksi miettineet, miksi kahviloiden kahvit maistuvat erityisen hyville? Latte tehdään usein punaiseen maitoon. Siihen jos ottaa päälle makusiirapin ja kermavaahdon, niin saa helposti 200-400 kcal ylimääräistä ja kahvin kanssa aika usein tulee kuitenkin tilattua vielä jokin leivos tai kakkupala.

Tämän lisäksi lihavuutta ”ihannoiva” kulttuuri, jota Suomessakin yritetään luoda, luo sallivan ilmapiirin ylipainolle ja lihavuudelle. En tarkoita sitä, että lihavat tai ylipainoiset ihmiset olisivat huonompia kuin hoikemmat ihmiset, tai heitä ei pitäisi hyväksyä. Tarkoitan sitä, että kun sanotaan, että on ok olla minkä kokoinen tahansa, voi se antaa luvan joillekin henkilöille olla välittämättä siitä, jos painoa jatkuvasti kertyy. Siihen ei reagoida, vaan enemmin selitetään itselle, että tämä on ok. Kaiken kokoiset ihmiset on ok.

Ja niinhän se tavallaan onkin. Kyse on kuitenkin ihmisen terveydestä, kyse on ihmisen fyysisestä toimintakyvystä. Se varmasti lähtee laskuun sitä mukaa, mitä enemmän ylipainoa kertyy.

Siltikin paino ja ylipaino on jokaisen oma henkilökohtainen asia, eikä siihen saisi ulkopuoliset puuttua. Lääkärit ja hoitajat voivat yrittää puuttua ihmisen epäterveellisiin elintapoihin, mutta muutos lähtee aina yksilöstä itsestään. Kukaan ei väkisin muuta kenenkään elintapoja, jos ihminen ei sitä itse halua. Sama pätee alkoholisteihin, narkomaaneihin ja oikeastaan mihin tahansa elintapamuutokseen.

Mun mielestä tästä aiheesta pitää pystyä puhumaan, asia pitää uskaltaa ottaa esille ja siitä ei pitäisi suuttua. Turha hyökkäys normaalipainon puolestapuhujia kohtaan on turhaa, sillä tutkimustietoa vastaan on turha kenenkään vängätä.

Oletko sinä kiinnostunut painon vaikutuksesta omaan terveyteesi?

Ps. Saat uusimmat päivitykset Bloglovinin kautta klikkaamalla alla olevaa linkkiä <3
Follow my blog with Bloglovin

Kommentit (4)

  1. v

    Vaikka paino onkin jokaisen oma asia, niin tavallaan hoitokustannusten jne kautta siitä tulee vähän muidenkin asia. Voisihan niitä rahoja muuhunkin käyttää kun ”itseaiheutettujen” sairauksien hoitoon. 😀 Ihan asiasta kyllä kirjotit!

  2. Telma

    Täyttä asiaa. Itselläni on reilusti ylipainoa. Nyt olen pidempään muuttanut elämäntapojani paremmaksi, syömisten ja liikkumisen suhteen. Painokin on tippunut jo kivasti ja mikä ihaninta, kunto kasvanut kovasti 🙂 Kyllä tuntuu niin hyvältä kun on tällä taipaleella. Olen tätä ennenkin yrittänyt satoja kertoja, mutta aina joillain ihme kitudieteillä, vaikka järki on sanonutkin, ettei ne toimi. Eihän ne tosiaan ole toiminut, vaan aina olen pahemmin repsahtanut jonkin ajan päästä ja painoa kertynyt vaan entistä enemmän.

    Nyt luulen olevani sillä oikealla tiellä, maltilla, jokapäiväisillä järkevillä valinnoilla edeten.

    Mutta se on tosiaan ollut vaikeeta aiemmin. Vaikka kuinka on tiennyt, mitä pitäisi tehdä, mitä pitäisi syödä jne… se ei kuitenkaan ole onnistunut. Se on ollut niin suuren suuri ponnistus ja tuntunut täysin toivottomalta.

    Nyt olen ajatellut asioista jotenkin ihan erilailla kun ennen. En ajattele tätä urakkana, vaan loppuelämän valintoina, loppuelämän elämäntapana. Haluan olla terve, en halua sairastua itse aiheutettuihin sairauksiin, haluan voida hyvin, haluan voida juosta kun siltä tuntuu, en halua hengästyä rappusissa enää ikinä, en halua maata sohvalla suklaan ja sipsien kanssa väsyneenä möykkynä. Haluan mennä ja elää 🙂

  3. Vilona

    Tässä oli monia hyviä ajatuksia, mutta en voi olla tarttumatta tuohon ”lihavuutta ihannoivaan kulttuuriin”, jolla ilmeisesti viittaat kehopositiivisuuteen. Olisi niiiiiin hienoa, jos kaikki kehopositiivisuuteen kriittisesti suhtautuvat selvittäisivät, mitä kehopositiivisuus _ihan oikeasti_ on, ennen kuin avaavat sanaisen arkkunsa. Kehopositiivisuus ei tarkoita lihavuuden ihannointia. Kehopositiivisuus tarkoittaa sitä, että kaikenkokoisilla ihmisillä on painostaan riippumaton ihmisarvo. Elämäntapamuutoksen toteuttaminen on huomattavasti helpompaa, kun itsensä hyväksyy jo lähtökohtaisesti. Itseinho, jota ylipainoiset tässä kulttuurissa lähes pakotetaan potemaan, sen sijaan johtaa pikadieetteihin, jojo-laihdutteluun ja syömishäiriöihin. Jokainen ylipainoinen kyllä tiedostaa ylipainon riskit ja moni pyrkiikin elämäntapamuutokseen. Toisaalta, riskeistä huolimatta elämäntapamuutos ei tietyssä elämänvaiheessa nyt vain ole mahdollinen. Esimerkiksi masennuksen hoitaminen saattaa mennä ylipainon ”hoitamisen” edelle. Tässä ”ylipainoepidemiassa” olisi hyvin paljon tehtävää myös terveydenhuollossa. Kannustava asenne usein loistaa poissaolollaan. Nimim. Kehopositiivinen normaalipainoinen

    • mansikkapilvi

      Hei,

      en ehkä avannut tätä asiaa tarpeeksi tarkasti, mutta ymmärrän termin kehopositiivisuus. Se on tosi hieno ja tärkeä aihe. Se kuitenkin joillain ihmisillä sotkeentuu siihen, että ylipaino ja lihavuus on terveyden kannalta hyväksyttävä ominaisuus. Kaikki lähtee siitä, aina, että ihmisellä itsellään on itsensä kanssa hyvä olla. Joskus tosin elämäntapamuutokset lähtee siitä liikkeelle, ettei omissa nahoissa ole hyvä olla, mutta itsensä pitää hyväksyä oli sitten minkä kokoinen tahansa.

      Jokainen ylipainoinen ei todellakaan ymmärrä ylipainon riskejä, se on fakta homma, vaikka helposti voisi kuvitella, kun tietoa tuputetaan sieltä sun täältä. Osa ihmisistä ei edes ymmärrä olevansa reilusti ylipainoisia, vaikka oikeasti olisivatkin. He ovat sokaistuneet omalle tilanteelleen.

      Mutta tuot hyvän pointin kyllä esille 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.