Mansikkapilvi
Mansikkapilvi

Kuukausi: elokuu 2018

ENSIMMÄINEN PÄIVÄ PULKASSA

Tosiaan, se päivä oli tänään kun koulu alkoi. Minä, Noora olen jälleen opiskelija. Saan opiskelijakortin, Kelan ateriakortin ja halvat opiskelijalounaat. Voin valita junassa opiskelija-alennuksen ja pääsen osallistumaan opiskelijarientoihin 😀 Siinä ne tärkeimmät. No ei vais….

  • 9

VÄRIEN LEIKKIÄ OLOHUONEESSA

Vaikka edessä päin on talvi, ei mielestäni tarvitse vaipua synkkyyteen. Omaa arkea ja mieltä voi ilostuttaa esimerkiksi sisustamalla. Meidän kodin sisustus on aika vaalea. Tapetti olohuoneessa on pystyraitaista, mutta melkein valkoista. Pystypalkit pystyy juuri ja…

  • 2

AUTA MINUA KUN OLEN HÄDÄSSÄ – ÄLÄ KUVAA!

Somen aikakautena ihminen tarttuu puhelimeen mitä erikoisemmilla hetkillä. Monesti voi nähdä vanhempia leikkipuistoissa tuijottamassa omaa puhelintaan, sillä välin kun oma lapsi leikkii yksinään. Se on jotenkin surullinen näky. Se on nykyään sitä vanhemman ja lapsen…

  • 3

KESÄLOMA KUVINA

Tähän postaukseen ajattelin koota kuvina sen mitä me mun miehen kanssa tänä kesänä ja etenkin kesälomalla yhdessä tehtiin. Kesäloma on iso koetin kivi parisuhteelle, etenkin jos se vietetään kokonaan yhdessä. Jotkut pariskunnat päätyvät jopa eroon,…

  • 0

MIKÄ TÄMÄ VÄSYMYS ON?

Olen joskus aikaisemminkin kirjoittanut teille väsymyksestä jota olen kokenut. Silloin sitä kesti pitkään ja se oli lamaannuttavaa ja vei ilon elämästä. Silloin jaksoin käydä tekemässä työni, mutta muuta en päivän aikana saanutkaan aikaiseksi. Nyt olen…

  • 11

ABORTTI – SAAKO TÄSTÄ PUHUA?

Abortti on asia, mistä on monenlaisia ajatuksia ja mielipiteitä. Riippuu ihan täysin siitä keneltä kysyy. Minun mielestäni abortti on aina naisen päätös. En usko, että aborttia kukaan tekee kevein päätöksin tai, että se asia ei…

  • 7

LOMA ILMAN MEIKKIÄ

Muistan kun alettiin tapailemaan mun miehen kanssa miten hän sanoi mulle, et miten kiva on kun mun ei tarvii meikata jos lähdetään käymään kaupassa tai vien roskia. Mulle toi lausahdus oli jotenkin outo, koska en…

  • 4

KOULUKIUSAAMISEN SYVÄT ARVET

Nyt kun syksy koittaa, koulut avaavat jälleen ovensa. Suurin osa lapsista odottaa varmasti innolla koulun alkua. Ennen kuin koulu alkaa, käydään usein ostamassa uusi reppu, penaali ja mietitään tarkkaan mitä laitetaan ensimmäisenä koulupäivänä päälle. Vatsan…

  • 8

JAKSATKO LÄMMITELLÄ ENNEN TREENEJÄ?

Mulla on ollut jo pitkän aikaa tässä jälleen hyvä fiilis treenien suhteen. Treenit kulkee salilla ja oon nousujohteisesti saanut lisätä painoja eri liikkeisiin. Päätin esimerkiksi, että leveeseen kyykkyyn lisään viikoittain painoja. Joka viikko olenkin saanut…

  • 6

JÄNNITTÄÄKÖ KOULUN ALKU?

No kyllähän se on pakko myöntää ja sanoa ääneen, että jännittää! Hyvällä tavalla toki. Muistan kun valmistuin sairaanhoitajaksi, silloin nimittäin mietin, että en enää koskaan lähde kouluun. Tässä sitä ollaan, reilu viisi vuotta sairaanhoitajana ja…

  • 1