Loma ja vapaus

Voispa tätä tunnetta purkittaa.

Tunteita hämmennyksestä onnellisuuteen, pelkoa, helpotusta, haikeutta ja ylpeyttä. Kolmen vuoden uurastus tosiaankin palkitaan ja tällä hetkellä täytyy sanoa, että mä vähät välitän mitä arvosanoja sieltä sitten aikanaan tulee. Päällimmäisenä oon vaan niin ylpeä itsestäni, että jaksoin tehdä tasaisesti duunia lukioaikana ja panostin lukuloman loppurutistukseen 110%. Vikaa kertaa kokeesta lähtiessäni tiesin antaaneeni ihan kaikkeni, tein vilpittömästi parhaani. Se, että mihin se tulee riittämään on asia erikseen, pääasia on se, että tietää tehneensä parhaansa.

Helppoa se ei ollut, ei missään nimessä. Tekisinkö kaiken uudestaan? En varmasti. Kadunko IB-lukiota? En missään nimessä, päinvastoin. Täytyy pitää mielessä ettei arvosanat ja numerot luokittele aina onnistumista, sillä tieto mitä olen näiden vuosien aikana saanut tulee pysymään aina mukana. En olisi ikinä uskonut, että IB voi vaikuttaa niin paljon ihmiseen ja koen olevani sata kertaa yleissivistyneempi ja valmiimpi ihminen päästä varpaisiin. Tämä kokemus haastoi ja kasvatti kokonaisuudessaan.

Viime päivinä on vaan ollut ihana olla ja möllöttää, nähdä frendejä ja nauttia kesästä. Tässä just yksi päivä mietiskelin, että mulla ei oo kyllä yhen yhtäkään huolenaihetta mielenpäällä ja se tekee olosta yllättävän kepeän. Vähän jo tuossa lupailin kavereille, että en aio kieltäytyä yhdestäkään hengailuehdotuksesta tulevan kesän aikana… Saa nähdä mitä kaikkea hauskaa keksitään!

Pelottaa mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Paljon. Saanko tarpeeksi pisteitä, että pääsen hyvään yliopistoon? Mitä ihmettä mä oikein teen syksystä alken? Pärjäänkö mä? Valehtelisin jos väittäisin etten yhtään mieti näitä kysymyksiä. Mietin paljonkin ja varsinkin nyt kun tuntuu, että ventovieraatkin tenttaa kahta kauheammin, että mitäs mä oikein meinaan elämälläni tehdä. Toisaalta päällimmäinen ja painavin syy välivuodelle on juurikin se vapauden kaipuu mikä on kutkuttanut jo pitkän aikaa. Vapaus tehdä mitä sydän sanoo ja mennä minne tahtoo.

Kuuntele hiljaisuutta, se puhuu. Kuuntele sydäntäsi, se tietää.

Koko viikon oon ollut ihan hymy korvissa ja olo on mitä epärealistisin. Olo on kuin Viikin lehmillä laitumillelaskun hetkillä, tekis vaan mieli hyppiä onnesta. Vikan kokeen jälkeen olo oli mitä epätodellisin, että tässäkö tää nyt on. Tänä aamuna heräsin ja eka ajatus oli mikä tuli pakonomaisesti mieleen oli, että mihinkä aineeseen pitää tänään lukea ja oonko jostain myöhässä. Hetkeksi jo meinaa unohtaa olevansa oikeasti lomalainen, ja onni kaksinkertaistuu kun muistaa tän kivan pikku faktan.

Reissusuunnitelmiin tuli pari muuttujaa ja tällä hetkellä kirjoittelen ihan vaan kotisohvalta. Vähän tässä tuumailin jospa sitä varaisi kivat lennot, kun vapaatkin töistä sattuis just kohilleen. Saa nähdä! Ei tää Suomen kesäkään yhtään hullumpi nimittäin ole ja kuin kuvistakin näkee niin oon mä aika pirun onnellinen tällä hetkellä.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *