Hyvässä tallessa – Interrail

Ihan rehellisesti sanottuna, mä en odottanut yhtään mitään tältä reissulta. ”Mihin oot menossa” tai ”mikä plääni” kyssärit lähinnä vaan nauratti, no mistä mä vielä tiedän! Kunhan vaan kulutan aikaa kuukauden verran Euroopassa, se kun sattui olemaan aika lähellä ja täältä löytyy ihan mahdoton määrä paikkoja joihin en ollut vielä eksynyt. Ja aivan mahdoton määrä paikkoja mistä en osannut edes uneksia!

Oli mulla pieni ajatus reissusta, ensin ajattelin että vetelen kamalaa kyytiä kaikki isot mestat läpi Pariisista Makedoniaan tai jotain vastaavaa… Mutta hei ihan oikeasti, mikä ihmeen hoppu tässä nyt oikeasti olisi? Köpis-Amsterdam-Pariisi, jep ihania mestoja ja tavoitteena oli vetää monen monta isoa kaupunkia peräkkäin. No sitten tuli Biarritz, Anglet, Cascais, Sintra ja Lagos, olin ihan et wau. Ai tämmöisiäkin paikkoja on olemassa. Eihän mulla ole mikään hoppu mihinkään tässä maailmassa. Tää suurkaupunkien tutkiminen meni aivan päin mäntyä, sillä nyt on tarkoitus viettää pari viikkoa Portugalissa ja jatkaa vielä San Sebastianin kautta Sveitsiin moikkaamaan kavereita. Ja ehkä käydä uudestaan Biarritzissa… Eli toisin sanouttuna tää reissu muuttui just mun näköiseksi, ja nautin vaan niin paljon enemmän elämästä ilman kenkiä kuin suurkaupungin hulinoista.

Mun mielestä on paljon ihanampaa ajelehtia pienempiin kyliin, persoonallisiin paikkoihin. Fiilistellä lämpöä, aurinkoa ja ihmisiä. Juoda kahden euron edestä viiniä joka maistuu elämältä. Siitä tykkään.

Jumahdin Lissabonin läheisyyteen viikoksi, mitä sitten. Se on juuri tän reissun juju, ajelehtia ilman suurempia suunnitelmia ja miettiä samana aamuna että mihinkähän sitä tänään lähtisi. Napata ohimenevästä keskustelusta kiinnostava kohde ja hypätä junaan rinkka selässä ja hymy kasvoilla eilisistä illanistujaisista. Buukata sänky jostain söpöstä hostellista ja nukkua muutama tunti varastoon. Nyt kun jatkan tän postauksen kirjoittamista niin voin vain todeta, että jumahdin uudestaan seuraavaan kohteeseen melkein viikoksi. Ja se ei todellakaan ollut suunniteltua! Mun mielestä on vaan ihana olla hetki pidempään paikallaan ja oikeasti tutustua paikkaan sekä ihmisiin ympärillä.

Reilauksen parhaus on juurikin se rajaton vapauden määrä. Hyppää junaan, hyppää pois kun siltä tuntuu. En ole tilivelvollinen kenellekkään, ainoa kenestä täytyy pitää huoli on minä itse. Matkan varrella kuitenkin tulee huomaamaan, että aika moni muukin pitää huolen minusta ihan pyytämättä kuin pelkästään minä itse. Oli se sitten junan kondyktööri joka auttaa sut makuupaikalle yöjunassa kun olen kuumeessa ja flunssassa. Oli se sitten äiti joka etsii sulle lähimmän sairaalan Suomesta käsin ja joka on pakannut reppuun antibiootit just tän varalta. Oli se sitten uusi ystävä hostellissa joka jakaa illallisen kanssasi. Oli se sitten ihana paikallinen tuktuk-kuski joka vaatii saada heittää sut kotiin ilmaiseksi ettei tarvitse kävellä koko vuorta alas. Tai oli se sitten se ventovieras joka opastaa sut oikeaan paikkaan ihan pyytämättä.

En sinänsä ole niin tarkka rahan kanssa näissä olosuhteissa, maksan ihan mielelläni kympin enemmän hostellista tai syön paristi ulkona jos siltä tuntuu. Mutta kaikki te jotka tulette matkustelemaan tai reilaamaan tulevaisuudessa: menkää hostelleihin, säästäkää ja pitäkää aivan hiton hauskaa. 99 prosenttia reissun hauskuudesta pilee näissä ”läävissä”. Hah. Monet mun kaverit kysyy usein, että miten sä oikein uskallat tai jaksat sitä rumbaa. Onhan se välillä uuvuttavaa, välillä tekee mieli hakata päätä seinään kun reissutoverit alkaa pakkaamaan kuudelta aamulla tai jonkun idiootin herätyskello huutaa yhtä jaksoa aamuyöllä kun kaveri ei itse siihen herää. Parhaat muistot on tehty niinsanotuista kakkoslaadun hostelleista ja ”bilehostelleista”. Tälläkin hetkellä asutaan kuuden muun kamun kanssa periaatteessa omassa talossa ja meillä on niin hauskaa.

Sitten on taas niitä iltoja kun tapaat kymmeniä uusia kasvoja, ja aina on joku jonka kanssa lähteä lounaalle tai drinksuille. Aina on joku joka kuuntelee. Yleensä hostelleissa työntekijät on seikkailijoita ja maailmanmatkaajia jotka tekee duunia majoituksen eteen, staffi on yleensä aivan huippua. Hostellit on vaan niin helppoja, keskimäärin olen maksanut 13-40 euroa per yö majoituksesta. Joku ihmetteli, että miten saan oikein majoitusta niin lyhyellä varoitusajalla, mutta aina löytyy joku kolo ja sänky missä nukkua. Tsekkailen hostelworldista kaupungin hostelleja rankattuna ja yleensä päädyn hyvillä arvosteluilla varustettuihin pienempiin 10-40 hengen mestoihin. Niissä on jotenkin enemmän tunnelmaa kuin isommissa ketjupaikoissa, jengiä tulee ja menee tasaiseen tahtiin ja oikeasti oppii tuntemaan tuttuja kasvoja. Tykkään hostelleista missä jengi oikeasti puhuu toisilleen ja viettää aikaa yhdessä.

Monesti kuulee tuttujen sanovan, että voisipa itsekin lähteä reissuun ja elää huoletonta elämää. Kuka sinua loppujen lopuksi estää? Usein on kysymys uskalluksesta ja rohkeudesta, ei se ole aina mikään helppo homma irtisanotua duuneista, normaaleista rutiineista ja heittäytyä tyhjän päälle. Kun ei tiedä yhtään mitä tulevaisuus pitää sisällään. Mutta se heittäytyminen on niiiin sen arvoista ja kasvattavaa. Minua ihan kauhistuttaa jos en olisikaan lähtenyt ja pysynyt vaan tutuissa ympyröissä, kuinka monta unohtumatonta fiilistä ja päivää olisin heittänyt hukkaan.

Vaikka usein olenkin ihmisten ympärillä niin omaa aikaa kertyy myös todella paljon. Ja tää reissu jos jokin on opettanut kuinka ollaan sujut oman pään kanssa ja kuinka tulla toimeen ihan yksin. Monesti olen miettinyt, että voi jos olis kaveri mukana joka auttaisi rinkan selkään ja turvaisi selustaa kun nostaa käteistä automaatista (haha). Ihanaa matkustaa yhdessä, mutta aivan tajuttoman siistiä matkustaa yksin.

Joku kysyi et no mistä niitä kavereita oikein löytää. Se on ollut mulle ehkä helpoin osuus tällä reissulla, kaverisuhteet jotenkin vaan ilmaantuu aivan tyhjästä ja vaivattomasti. Oli se sitten yöjuna kun tutustun samanhenkiseen tyttöön tai hostellissa kun satun jakamaan huoneen viiden pojan kanssa ja päädytään hengailemaan ja lojumaan biitsillä päivät pitkät. Ei sen kummempia juttuja, mutta täytyy uskaltaa aloittaa keskustelu ja olla aidosti kiinnostunut ihmisistä ympärillä. Ihmisten kanssa toimeen tuleminen on aina ollut mulle todella luontevaa ja koenkin olevani ihan elementissäni kun saan tavata niin monia uusia tyyppejä lähes päivittäin!

Haaveilen ehkä palaavani myöhemmin näille huudeille mahdollisesti uuden interreilauksen merkeissä, ei sitä koskaan tiedä. Tää on vaan ollut aivan ihanaa aikaa ja ihan äärettömän kasvattava kuukausi. Hypätkää tuntemattomaan, ja hypätkää jo siihen junaan ja vähän äkkiä! Tälläisia kokemuksia on melkein mahdotonta katua. Paras fiilis on just se kun ei tiedä mitä huomenna tai ensi viikolla tapahtuu, se virkistää mieltä niin kummasti.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *