Hei hei tavarapaljous

Kysympähän vaan, mutta miten ihmeessä parissa (kymmenessä) vuodessa kamaa ja roinaa on kertynyt näin isot kasat? Varsinkin tässä huushollissa, sillä mun kukkaronnyörit on olleet suht kireällä ja harvemmin ostelen vaatteita tai muuta tarpeetonta tavaraa. Mutta siis ihan oikeasti, viime muuton yhteydessä karsin kampetta oikein urakalla, mutta nyt tuntuu sitä olevan ainakin pari (kymmentä) jätesäkillistä enemmän. Apua, miten ja missä välissä? Ja miten näistä pääsee eroon?

Irtipäästämisen loputon vaikeus

Esimerkiksi koulu-urakasta ja roinasta on hieman haikeaa päästää irti. Vuosiin liittyy niin monta hyvää muistoa, ja toisaalta oppiminen on ollut hauskaa. Enhän mä voi tätä 600 sivuista kirjaa heittää menemään, varmaan lomalla tulis vielä vähän lueskeltua ja kertailtua juttuja? Ei ei ei ja vielä kerran ei. Ei kyllä millään. Matkamuistot sun muut tuottavat myös suuria irtipäästämisen vaikeuksia.

On ihan luonnollista tuntea haikeutta tavaroita kohtaan, sillä liittyyhän niihin monia muistoja ja tunnesiteitä. Ja varsinkin niihin lahjaksi saatuihin tavaroihin, tuntuu niin väärältä heittää menemään jotain toiselta saatua, minusta ainakin. Ehkä just sen takia tän tytön kaapit on ihan liian täynnä tavaraa!

Niin kuin äitikin sanoi, lasi kuohuvaa ja kamat minimiin! Täytyy varmaan ottaa testiin.

Materiaa vai kokemuksia

Monesti olen puhunut ja kirjoittanut mieltymyksestä elämyksiin turhan materian sijasta. Todella harvoin kulutan omaisuutta vaatteisiin, meikkeihin tai tavaraan. Kerran parissa kuukaudessa päivitän pakollisen vakkarimeikkivoiteen tai hajuveden, mutta en sen kummempia parinsadan shoppailuja harjoita. Se tuntuu jotenkin niin turhalta omalle kohdalle, jopa pinnalliselta kuluttaa omaisuus ulkokuoreen. Käytän sen rahan ennemmin tyydyttämään mun kokemustenkaipuuta tai elämystenjanoa. (Jep, tonni lentolippuihin ei muuten tunnu missään, blame me for that one.)

Totta kai on kiva näyttää kivalta, enkä halua millään tavalla tuomita niitä jotka tykkäävät kuluttaa rahaa esimerkiksi itsensä ehostamiseen, mikäs siinä. Jos se tuottaa onnellisuutta ja hyvän mielen niin sitten se on varmasti money well spent. Eri asia jos ulkokuorta restauroidaan vain muiden ihmisten takia, jospa ne nyt huomioisi mut kun meikit on viimeisen päälle mintissä? Jokainen kuitenkin käyttäköön rahansa miten haluaa.

Tää asia on vaan niin kaukana siitä mitä itse olen. Have stories to tell, not things to show. Mun mielestä on ollut ihan super hauska kun ihmiset on kyselleet, et miten meidän reissu meni tai mun tulevista matkasuunnitelmista. Jotain mistä oikeasti nautin kertoa ja mikä on myöskin iso osa juuri minua.

Nyt tän viikon agenda on heitellä kamaa menemään ihan urakalla. Tavara pitää kiinni menneisyydessä ja on vaikeampi liikkua uusiin juttuihin kun kaapit pursuilee saumoja myöten. Kaverit ovat olleet ihan paniikissa ”AI MUUTATSÄ TAAS” tai ”JOKO SÄ MEET?” Ei mulla vielä mikään kiire ole, mutta kerrankin ajattelin olla ajoissa ja järjestelmällinen. Sitten syksyllä on helpompi ja miellyttävämpi lähteä kun ei tarvitse sulloa koko omaisuutta vanhempien, kavereiden, naapureiden ja ventovieraiden kaappeihin. Tuntuu, että suuri tavarakasa hidastaa ja mutkittaa lähtemistä ennestään.

Lähtemisen loputon vaikeus

Rakastan kaupunkia missä asun, näitä ihmisiä ja tuttuja ruutiineja. Vanhemmat on suht lähellä, kaverit asuu pääosin naapurissa, duunit melkeimpä alakerrassa ja niin eespäin. Koko elämä kilsan säteellä.

Tää on ihanaa, mutta tiedän että edessäpäin on vielä paljon nähtävää. Tästä vapaudesta ja lähtemisen mahdollisuudesta on haaveiltu jo maailmalta paluusta asti, mutta h-hetkellä jalat tutisee kuin viimeistä päivää. Miksi tämmöistä elämää haluaisi vaihtaa? Helppoa elämää.

Siksi juuri, koska elämä ei ole tarkoitettu elettäväksi mukavuusalueella. Ei ainakaan mun elämä. Täytyy osata lähteä, vaikka jalat tutisee. Ja ne tutisee nyt niin perkeleesti, vielä enemmän kun täytyy tyhjentää kaapitkin roinasta. Hyh. Kämppäkin varmaan pitäisi irtisanoa kesän aikana tai viimeistään kesän lopussa, ja sekin tuo kuvioon oman ahdistuksensa. Rakastan mun 20 neliöistä miniluukkua joka neliötä myöten, eikä sijaintikaan ei voisi olla paljoa parempi. Kattoterassi ajaa kivasti myös asiansa.

Tilaa ajatuksille, kamat kirppikselle

On se vaan mahtavaa kun saa kaapit järjestykseen ja mielen selkeäksi. Tulee jotenkin kirjaimellisesti tilaa hengittää. Ainakin viikon verran mulla on kamat Jyväskylän Centrum-kirppiksellä eli sieltä saapi käydä penkomassa! Kirppislöydöistä tulee niin hyvä fiilis, hyvät ja edulliset vaatteet tekee kyllä iloiseksi. Täytyy vaan pitää mielessä mitä etsii, sillä muuten kamala tavarapaljous voi yllättää.

Joskus reissullani yksi kiva ihminen sai mut miettimään juurikin tavaroihin kiintymistä ja niiden merkitystä elämässä. Jätti vahingossa raflaan omaisuutta, ja totesi huolettomasti myöhemmin ettei materialla ole suurta merkitystä elämässä vaan ihmisillä on, turha jäädä miettimään menetettyä tavaraa pidemmäksi aikaa. Kaikki on kuitenkin aina kutakuinkin korvattavissa. Materia vaan hidastaa, ja tässä vaiheessa elämää olen samaa mieltä. Nyt tuntuu, että yksi rinkka olis just sopiva tähän tilanteeseen. Haalia reppuun tuntua elämästä ja ehkä pari seikkailua kans, jos hyvä tuuri käy.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *