Vuoden 2018 pikkujouluasut ja piinaava ostosreissu

Moi!

Päätin pitkästä aikaa tehdä tällaisen ”hömppäpostauksen” – ihan vain sen takia, että kävin pitkästä aikaa vaatekaupassa! 😀 Postauksen teemana on vuoden 2018 pikkujouluasut, sekä piinaava ostosreissu.  😉

Tiedättekö mitä? Inohan  nykyisin shoppailua. Minä, joka olen pikkutytöstä asti ollut kiinnostunut muodista ja vaatteista. Yläasteella rakastin kierrellä vaatekaupoissa, ja lukiossa puolestaan kiersin läpi kaikki kirpputorit. Matkoilla oli ihan parasta päästä ostamaan vaatteita, joita Suomesta ei löydy.

Nykyisin en jaksa kaupoissa kierrellä, enkä ole myöskään innostunut nettishoppailusta. Matkoilla en halua tuhlata yhtään aikaa ostosten tekoon. Toisaalta hyvä niin – en kuluta turhaan luontoa kuormittavaa materiaa, ja myös rahat säästyvät. 😉

Mutta koska arkisin kuljen jumppatrikoissa, olen aina pulassa, kun olisi pukeuduttava ”normivaatteisiin”. (Jumppavaatteetkin ostan muuten nykyisin pääsääntöisesti Lidlistä. Noloa, mutta totta.) Pari viikkoa sitten tuskailin taas, kun kaapista ei löytynyt vaatteita. Meillä oli tiedossa teatterireissu Vaasaan, eikä ollut yhtään mitään pantavaa päälle. Viivyttelin vaatekauppareissun kanssa viime tippaan saakka, mutta matkaa edeltävänä päivänä oli pakko lähteä kaupoille. En millään jaksanut lähteä kiertelemään keskustan kauppoja ja iIlahduin, kun muistin, että työpaikkani vieressä kauppakeskus Sepässä on H&M. Jes – sinne siis!

Polkaisin siis töistä suoraan Seppään ”erittäin tyylikkäänä”. Päälläni oli musta sadetakki ja jalassa kauhtuneet (vähintään 10 vuotta vanhat) tuulipuvun housut. Asun kruunasi tietenkin selässä oleva reppu. 😀 Meikkiä ei tietenkään ollut, ja tukka oli sutaistu ponnarille. En todellakaan ollut edustuskunnossa. Mutta mietin, että ihan sama – ei kait kauppaan mennessä tarvitse laittautua!

Oloni oli kuitenkin hivenen epämukava, kun kuljin trendikkäästi pukeutuneiden ihmisten joukossa, ja hikeä rupesi pukkaamaan pintaan, kun haahuilin vaatehyllyjen välissä. Löysin viininpunaisen villapaidan ja mustat housut, joiden ajattelin kelpaavan teatteriin. Valitsin vaatteet myös siksi, että villapaitaa voisin käyttää jatkossa muutenkin, ja myös housut olivat yhtä aikaa sekä juhlavat että arkiset. Käytännöllisyys kunniaan! 😉

Teatteriasun löysin H&M:stä.

 

Ja kun kerran olin kaupoille lähtenyt, oli vielä löydettävä pikkujouluasu tulevia pikkujouluja varten. Tuskastuneena nappasin mukaani kiiltävän bodyn, enkä jaksanut enää vaivautua edes sovituskoppiin sovittamaan sitä. Arvelin sen sopivan samaisten housujen kanssa, jotka olin valinnut teatteriin.

Joo, ihan hyvin mielestäni tämä body ja housut sopivat yhteen, vai mitä ootte mieltä?

Sitten oli vielä löydettävä tuliaiset sisareni lapsille. Tässä vaiheessa pyyhin jo tuskan hikeä ja olin valmis heittämään hanskat tiskiin. Vihdoin löysin mieleiset kissapaidat, marssin tiskille, kaivoin kukkaron repustani, ja kun myyjä kysyi, tarvitsenko muovipussia, vastasin ei kiitos – ei turhalle muoville, kun on kerran reppu! En halunnut jäädä jonon tukkeeksi, joten kahmaisin vaatekasan syliini ja kyykistyin kaupan lattialle sulloen vaatteita reppuuni. Jos posket eivät jo aikaisemmin olleet punaiset, niin nyt ne ainakin heloittivat punaisina!

Kiirehdin äkkiä kohti liukuportaita ja harppasin portaisiin ajatuksena päästä mahdollisimman nopeasti alas ja ulos kaupasta. No, samalla sekunnilla töksähdin takaisin samalle tasolle huomaten, että portaat eivät suinkaan kulkeneet alas, vaan alakerroksesta ylös. Voihan nolous! Kiersin kiireesti koko kaupan läpi, jotta pääsin oikeisiin portaisiin. Olo oli todellakin tollo – maalainen kaupungissa kaupoilla! 😀

Olin jo päättänyt lähteä kotiin, mutta en ollut ihan vakuuttunut pikkujoulubodystani, joten poikkesin matkan varrella vielä BikBokiin. Oloni oli tässä vaiheessa vähintäänkin räjähtänyt, mutta päätin viedä ostokset kunnialla loppuun. Parien haalareiden sovittamisen jälkeen nappasin mukaani toiset ja kyllä – tungin myös ne täyteen reppuuni! Olin lähestulkoon likomärkä tuskanhiestä, kun lähdin polkemaan kohti kotia. 😀

Tälle kauppareissulle on tullut naureskeltua, joten siksi päätin jakaa sen myös teille. Elämä ei aina ole turhan vakavaa! 😀

Mitä mieltä sinä olet – voiko vaatekauppaan lähteä tuulipuvussa? Entä löytyykö täältä muita, joita shoppailu ei kiinnosta?

Tämän viikon lauantaina on tulossa työpaikan pikkujoulut. Kumman asun laitan päälle? Kiiltävän bodyn, vaiko haalarin? 🙂

Pikkujouluasu numero 1. Haalari, joka on syvään uurrettu sekä edestä että takaa. Haalarin alla minulla on kapea tuubitoppi. Pelkät rintsikat olivat ehkä hieman liian “rohkeat”.

Pikkujouluasu numero 2.

 

Onko teillä tulossa paljon pikkujouluja? Millaisia asuvalintoja teillä on?

Pikkujouluterkuin, Kirsi

 

 

kauneus muoti pukeutuminen
Kommentit (11)
  1. marja-leena haka
    14.11.2018, 19:02

    Moi Kirsi! Molemmat pikkujouluasut on hyviä, mutta numero 2 juhlavampi.

    1. kirsinkuntopiiri
      14.11.2018, 21:01

      Kiitos äänestä! 🙂

  2. Kiilto toppi & housut on hyvä😀 terveisin Merja

    1. kirsinkuntopiiri
      14.11.2018, 21:01

      Hih, kiitti! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *