Viikko Kirsin kengissä


Heippa!

Aattelin tällä viikolla kertoa teille, millainen mun tyypillinen työviikko on. Tai no, mulla ei kovin tyypillistä työviikkoa ole, koska jokainen viikko ja päivä on erilainen. Välillä istun enemmän koneen ääressä tehden suunnitteluhommia, välillä heilun tuntikaupalla olkkarin lattialla suunnitellen jumppia, välillä päivät taas täyttyvät asiakkaista. Työni yksi plussa onkin sen monipuolisuus – koskaan ei pääse pitkästymään!

Pidin viime viikolla päiväkirjaa omista päivistäni, ja postaan ne teille nyt. Niistä ei kannata ottaa esimerkkiä syömisten tai liikkumisten suhteen, sillä en aina elä itse niin kuin muita neuvon.. 😉


Syksyn fiiiliksiä.


 Maanantai 10.9.2012

         Klo 8.00 herätyskello soi. Mulla oli maha kipee. Oli ollu koko yön, enkä ollu siis nukkunu kunnolla, joten ei ollu ihan paras mahdollinen fiilis lähtee uuteen viikkoon. Aamupalaksi söin 2 ruisleipää ja 1 porkkanan. Mutta missä olivat proteiinit? 🙂 Postasin aamiaisen jälkeen blogikirjoituksen, jonka olin tehnyt edellisenä päivänä valmiiksi.
         Klo 9.20 lähtö fillarilla töihin. Ulkona oli ihanan raikas syyskeli!
         Klo 10.00 palaveri. Olen mukana työryhmässä kehittämässä Kuntomaailman PT-palvelua
         Klo 11.00 kuntosaliohjelman teko tietokoneen ääressä. Tykkään suunnitella erilaisia ohjelmia asiakkaille.
         Klo 11.30 lounastauko. Käyn syömässä lounasravintolassa, ja valitsin listalta punajuuripihvin. Se tarjottiin kasvisten, kermaviilikastikkeen ja bataattimuusin kera. Salaattipöydästä valitsin vihersalaattia, katkarapuja ja fetajuustoa. Mulla oli lounasseurana meidän firman pomo, ja keskusteltiin Lähi-Idän ruuasta ja tilanteesta. 🙂
         Klo 12.15 tapaaminen PT-asiakkaan kanssa.  Treffasin kuntosalilla PT-asiakkaani, jonka kanssa treenasin alkukesästä 8 tapaamisen verran, ja nyt syksylle on sovittu 10 tapaamista. Oli mukava nähdä tuttu asiakas tauon jälkeen. Suunnittelimme hänelle uuden kuntosaliohjelman, ja seuraavalla kerralla lähdemme tositoimiin eli treenaamaan. 
         Klo 13.15-14.45 kirjallisia hommia: Selasin sähköpostia, vastailin viesteihin, sekä kirjoitin meidän asiakkaille lähtevää asiakasviestiä.
         Klo 15.00-16.30 jumppien ohjausta. Ohjaan maanantaisin 45 min. Kiinteytys-tunnin, jossa yhdistyy aerobinen ja lihaskuntotreeni, sekä 30 min. Functional Training –tunnin, jossa tehdään toiminnallisia lihaskuntoharjoitteita.
         Jumpan jälkeen pikasuihku, sekä välipalaksi rahka & omena.
         Klo 17.00 asiakastapaaminen uuden asiakkaan kanssa. Kyseessä oli suunnittelukerta, eli keskustelimme asiakkaan tavoitteista, jne. ja varasimme seuraavan käyntikerran, jolloin käymme läpi hänelle suunnittelemani kuntosaliohjelman.
         Klo 18.00 Bailatino-tunti.Käyn maanantaisin Salsastudiolla
Bailatinossa. Tänään vuorossa olivat chacha, sekä jive.
         Fillarilla kotiin, kotona klo 19.30, ja äkkiä suihkuun, ja syömään! Tässä vaiheessa oli jo huutava nälkä, ja tuumasin, että töihin olisi pitänyt ottaa toinenkin välipala. Söin edellisenä päivänä valmistamaani broilertaginea, kuskusia, 2 hapankorppua, porkkanan, ja jälkkäriksi rahkan sekä banaanin.
         Klo 20.00-22.00. Maanantai on mun tv-ilta, ja lösähdin sohvalle katsomaan Suomen huippiksen (joo, tunnustettava, että katson sitä), sekä sarjan Good Wife.
         Klo 22.00lukemista, ja klo 22.30 olin valmis sammuttamaan valot ja menemään nukkumaan.

Fiiliksiä: Mulla oli koko päivän maha kipee, ja päivä tuntui tosi rankalta. Mulla olis pitäny olla töissä paremmat eväät, koska olin ihan puhki ja nälkäinen, kun pääsin kotiin.


Tiistai 11.9.2012


         Klo 8.00 herätys. Maha ei ollu enää kipeä, joten oli paljon parempi fiilis herätä. Aamiaiseksi söin 2 ruisleipää, 1 porkkanan, sekä 1 kuppi kahvia kevytmaidon kera.
         Aamupäivän aikana kävin Facebookissa, tsekkasin s-postit, tein lyhyen joogaharjoitteen, ja suunnittelin ja kirjoitin blogitekstejä valmiiksi.
         Klo 11.45 lähtö töihin fillarilla. Ihanan lämmin ja aurinkoinen keli!
         Klo 12.00 lounas. Söin lounasravintolassa kanapataa ja riisiä, ja kokosin salaattilautaselle vihersalaattia, paria erilaista raastetta, sekä hedelmiä.
         Klo 12.30 palaveri Kuntomaailman markkinointipäällikön kanssa (se markkinointipäällikkö on mun rakas mies, hih!). Suunniteltiin yhdessä tekstejä Kuntomaailman nettisivuille.
         Klo 13.30 kirjoitin edellisenä päivänä aloittamani asiakaskirjeen loppuun.
         Klo 14.15 mulle tuli uusi asiakas, ja ohjasin asiakasta yhdessä meidän talossa olevan työharjoittelijan kanssa.
         Klo 15.30 mulla oli tsekkausaika asiakkaan kanssa, joka on aloittanut kuntoilut vajaa kuukausi sitten. Varmistettiin, että kaikki sujuu hyvin ja tehtiin kehonkoostumusmittaus.
         Klo 16.15 välipala: rahka ja omena.  
         Klo 16.30 mulla oli asiakastapaaminen asiakkaan kanssa, jonka kuntosaliohjaajana olen toiminut kohta 6 vuoden ajan. Suunnittelimme hänelle uuden kuntosalitreenin.
         Klo 17.15 palasin jälleen asiakasviestin kimppuun ja sain lähetettyä sen. Ja heti lähettämisen jälkeen huomasin viestissä virheen. Jee…
         Klo 18.00 fillaroin afrotunnille ja pysähdyin R-kioskille ostamaan hedelmä-smoothien. Sen turvin jaksoin tanssia.
         Klo 18.30-19.45 afrotunnilla Jyväskylän tanssiopistolla.
         Fillaroiden kotiin, ja kotona klo 20.10.
         Klo 20.20 illallinen: Edelleen sitä samaa kanapataa. Harvoin tulee syötyä kolmea päivää putkeen samaa ruokaa, mut nyt tuli. Ja missä vihannekset? Tänään oli kyllä vajausta vihannespuolella.
         Klo 21.00 suihkuun, jonka jälkeen kirjoittelin blogitekstejä.
         Klo 22.00 iltapalaksi2 hapankorppua, juustoa, lasi appelsiinituoremehua, sekä banaani.
         Klo 22.00-23.00 katsoin tv:stä Big Brotherin. Jep. Yritän olla seuraamatta. Tänään en onnistunut.
         Klo 23.00 iltapesulle ja sänkyyn lukemaan.
         Klo 23.30 valot pois ja nukkumaan.

Fiiliksiä: Oli mukava päivä. Aamulle suunniteltu salitreeni jäi väliin, sillä oon ollu pitkään vähän flunssainen. Afrotunnilla jaksoin kuitenkin hyvin, ja fiilis oli hyvä. Mun kroppa vaan rupee helposti käymään ylikierroksilla, jos liikunta on liian myöhään illalla, ja niinpä mulla ei meinannu uni tulla vielä klo 23.30, kun sammutin valot. Lisäks heräsin kahdelta yöllä ja valvoin viiteen. Jee. 

Tällä viikolla tuli laitettua kanervat ruukkuihin.

Keskiviikko 12.9.2012


         Klo 8.30 herätys. Oli tarkoitus herätä aikaisemmin ja käydä kuntosalilla, mutta siirsin kellon yöllä herättämään myöhemmin, kun valvoin. Ei olis ollu mitään järkeä lähtee viiden tunnin yöunilla vetää kuntosalitreeniä ennen työpäivää.
         Aamupalaksi tein smoothien luonnonjugurtista, kevytmaidosta, mustikoista ja kauraleseistä.
         Klo 9.30töihin auton kyydissä. Satoi vettä, niin pummin kyydin mun mieheltä. 😉
         Klo 9.45-11.15kirjallisia hommia: päivitin Kuntomaailman blogia ym.
         Klo 11.15 lounas. Söin lounasravintolassa kasvisruokaa, herkullista täytettyä kesäkurpitsaa. Salaattipöydästä valitsin vihersalaattia, raejuustoa, porkkanaraastetta, sekä jotain kalaa.
         Klo 12.00 otin vastaan uuden asiakkaan, jonka kanssa suunnittelimme hänen tulevia kuntoilujaan. Tapaamisen jälkeen suunnittelin asiakkaalle kuntosaliohjelman.
         Klo 13.00 otin vastaan toisen uuden asiakkaan, ja suunnittelimme hänelle kuntosaliohjelman ja kävimme testaamassa sen käytännössä läpi.
         Klo 14.15-15.45söin välipalaksi rahkan ja omenan, sekä tein kirjallisia hommia: päivitin kalenteriani, kirjoitin sähköposteja, jne.
         Klo 15.45. otin vastaan päivän kolmannen uuden asiakkaan. Teimme suunnitelman ja harjoittelimme liiketekniikoita kuntosalilla.
         Klo 17.00-17.45valmistelin omaa osuuttani perjantaina pidettävään työpaikan kuukausittaiseen palaveriin. Nappasin välipalaksi proteiinipatukan.
         Klo 18-19 Parisalsatunti Salsastudiolla.
         Klo 19-20 kaupan kautta kotiin autokyydillä.
         Klo 20.20. ruuaksi katkarapupastaa ja kaksi lasillista valkoviiniä.
         Klo 20.40päivän kulun kirjaamista blogiin ja television katselua.
         Klo 22.00 suihkuun, lukemista ja nukkumaan.

Fiiliksiä: Aamulla oli vähän huono olo vähäisten yöunien takia, mut päivän mittaan olo parani. Parisalsatunnilla on aina kivaa ja jotenkin tosi rentouttavaa.

 

Torstai 13.9.2012


         Klo 7.15 herätys. Aamiaiseksi söin täysjyväkauramuroja. Jotakin muutakin olis voinu syödä lisäksi, mut ei tehny mieli.
         Klo 8.15 fillarilla töihin. Mittari näytti neljää astetta, joten piti laittaa ekaa kertaa pipo päähän…!
         Klo 8.45 töissä kirjallisia hommia
         Klo 9.30 asiakastapaaminen
         Klo 10.15-12.15 kirjallisia hommia
         Klo 12.15 lounas lounasravintolassa. Valitsin vuohenjuustoa ja ratatouillea. Nam! Lisäks söin vihersalaattia ja kaaliraastetta, yhden vastapaistetun perunarieskan ja kupin kahvia.
         Klo 13.00 asiakastapaaminen
         Klo 13.45 ravintopäiväkirjan analysointi ja muita kirjallisia hommia.
         Klo 15.30 Step Interval –tunnin ohjaaminen.
         Klo 17.00 kaverin kanssa kahville. Jee! Söin kana caesar –salaatin.
         Klo 19.00 fillarilla kotiin
         Klo 20.00 telkusta Dance. Lempiohjelma!
         Klo 21.00 telkusta Kimmo. Iltapalaksi pari hapankorppua, banaani ja kuppi yrttiteetä hunajan kera.
         Klo 21.30 lehtien lukua.

Fiiliksiä: Oli kiva päivä. Pääsin jo aikaisin töistä, ja oli kiva käydä pitkästä aikaa kahvilla ystävän kanssa.

Perjantai 14.9.2012


         Klo 7.30 herätys. Aamupalaksi kauramuroja. Ostan harvoin muroja, mutta nyt kun niitä tuli pitkästä aikaa ostettua, niin tulee syötyä. Tyynymurot on ollu jo pienenä mun lemppareita. 🙂
         Klo 9.00-12.15 Työpaikan kuukausipalaveri. Esittelin palaverissa PT-työryhmän aikaansaannoksia. Palaverin jälkeen siirryin autokyydillä toiseen toimipisteeseemme.
         Klo 12.30 lounas. Söin lounasravintolassa katkarapukeittoa. Salaatiksi valitsin vihersalaattia, perunasalaattia ja waldorffin salaattia.
         Klo 13.00 Asiakastapaaminen. Esittelin sitten itseni asiakkaalle sanoin: ”Tässä Kirsi.” Oli hieman omassa pokassa pitelemistä, kun nuo sanat vain tulivat suustani. 😀 Suunnitteli senioriasiakkaalle jalan rasitusvammaa kuntouttavan ohjelman.
         Klo 14.00 Asiakastapaaminen. Tsekkauskerta, että kaikki sujuu hyvin.
         Klo 15.00 Asiakastapaaminen. Haastattelu, kuntosaliohjelman teko, ja sen läpikäyminen käytännössä.
         Välipalaksi protskujuoma, sillä eväät jäi toiseen toimipisteeseen.
         Klo 16.30-17.30 IISEE –sisäpyöräilyn ja Functional Training –tunnin ohjaukset. Mulla oli kaikki muistiinpanot kotona, joten oli mentävä oman muistin varassa. Functional –tunnilla yks liike olikin ihan täysin hukassa, eikä tullu koko tunnilla mieleen. No, se ei menoa haitannu!:)
         Klo 17.45 kaupan kautta kotiin.
         Klo 19.00 Kana-tortilloja ja leffan katselua, sekä hengailua. Yksi siideri, sekä kolme lasia viiniä, mikä aiheuttikin sitten sen, että valvoin taas yöllä. Oon huomannu, että jos nautin illalla yli 3 annosta alkoholia, vaikuttaa se yöuniin.
         Klo 23.30 nukkumaan.

Fiiliksiä: Perjantai on viikon paras päivä! 🙂

Lauantai 15.9.2012

En jaksanut tänään silmäillä kelloa, mutta heräsin ysin maissa. Ulkona oli pilvinen ja hieman sateinen keli, joten vietin aamupäivän telkun ääressä katsellen 4 tähden illallisen uusinnat. En oo viikolla koskaan kotona siihen aikaan, kun sarja tulee telkusta. Söin samalla aamupalaks kauramuroja, omenan, sekä 2 kuppia kahvia. Puolen päivän jälkeen lähdin käymään Ween Maan Wiljaa –syysmarkkinoilla. Ruuaks tehtiin porkkana-kesäkurpitsapihvejä, nam. Resepti löytyy täältä. Itse laitoin vehnäjauhojen tilalta spelttihiutaleita. Niin ja tänään oli karkki- ja sipsipäivä. 🙂 Ilta kului lehtiä lueskellen, musiikkia kuunnellen ja telkkua katsellen. Rentoa! 🙂

Porkkana-kesäkurpitsa-pihvejä, lohkoperunoita, jugurttikastiketta, fetaa, sekä etikkakurkkuja. Nam!
Fiiliksiä: Lauantaisin ei oikein jaksa tehdä mitään, vaan päivä kuluu yleensä työviikosta palautuen. Nyt mulla ei ollut mikään kamalan tiukka työviikko, sillä tein aika paljon kirjallisia hommia, mutta silti lauantaina ei oikein jaksanut tehdä mitään ihmeellistä. Mut ei aina tarvikaan olla tekemässä jotain. 🙂

 

Sunnuntai 16.9.2012


En tänäänkään eläny kellon mukaan. Heräilin ekan kerran seiskan maissa, kun orava kopisteli katolla. Päätin yrittää nukkua vielä, ja nukuinkin puoli kymmeneen saakka. Aamupalaksi söin luomu-karjalanpiirakoita, kurkkua, tomaattia ja juustoa, lasillisen tuoremehua, sekä kupin kahvia. Fillaroin puolen päivän jälkeen keskustaan ja treffasin ystäväni. Ihana ilma! Ruuaksi tehtiin paistettua kuhaa, suppilovahverokastiketta ja perunamuusia. Käytiin metsässä etsimässä suppiksia ja jonkin verran niitä löytyikin. Ilta kului relaten. 

Fiiliksiä: Olipas mukava viikko! Huomenna uuden viikon kimppuun. 🙂


Kaunis maisema sieniretkellä.
Aattelin muuten jossain välissä valottaa mun työtä myös asiakkaan näkövinkkelistä ja pyytää jotain asiakastani tänne esimerkkitapaukseksi. Sitä ennen kannattaa tsekata uusin Me Naiset Sport –lehti. Sieltä löytyy sivuilta 94-95 yhden mun asiakkaan onnistumistarina. 🙂

Mukavaa viikkoa! Ensi viikolla vastailen teidän lähettämiin kysymyksiin. Kyssäreitä kehiin siis! 🙂

Terkuin, Kirsi
Kommentit (7)
  1. Olipas mielenkiintoinen postaus. Jostain syystä sain heti potkua viikon aloitukseen tästä 🙂 Ehkä juuri siksi, että minullakin on usein vaikeuksia saada nukuttua yö läpi heräilemättä, ja se verottaa sitten seuraavaa päivää. Mutta jos sä pystyt tsemppaamaan, niin ehkäpä minäkin!

  2. Kirsi Hartikainen
    17.9.2012, 09:59

    Ihanaa, että sait potkua viikon aloitukseen! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *