Suppilovahverorisotto on syksyn suurta herkkua

Bongasin pari viikkoa sitten metsästä syksyn ensimmäiset suppilovahverot. Niinpä oli aika tyhjentää pakkasesta viimeiset viime vuoden suppikset. Niistä valmistui herkullinen suppilovahverorisotto. Nautimme risoton pääruokana, mutta se käy hyvin myös höysteeksi vaikkapa riistan kera.

Suppilovahverorisotto

Tarvikkeet

4 annosta

  • noin litra tuoreita suppilovahveroita (laitoin pari pientä pakastepussillista)
  • 2 rkl öljyä
  • 1 pilkottu punasipuli
  • 1-2 hienonnettua valkosipulin kynttä
  • 2 dl kuivaa valkoviiniä
  • 1 kasvisfondi
  • 1 l vettä
  • 3 dl risottoriisiä
  • 2 dl raastettua parmesaania
  • mustapippuria
  • 1 dl tuoretta persiljaa

Valmistus

Kuullota sipulit pannulla ja lisää joukkoon sienet. Kuumenna sieniä pannulla, kunnes niistä irtoava neste on haihtunut. Lisää joukkoon riisit ja jatka kuullottamista. Lisää joukkoon valkoviini ja anna kiehahtaa. Kuumenna vesi ja lisää veteen kasvisfondi. Lisää pannulle kuumaa kasvislientä noin 1 dl. Sekoita ja keitä, kunnes neste on imeytynyt riisiin. Lisää sen jälkeen taas desin verran kasvislientä ja jatka lisäämistä vähitellen, kunnes riisi on kypsää. Haudutus kestää noin 20-25 minuuttia. Riisi saa jäädä al denteksi ja risotto hieman löysäksi. Sekoita joukkoon 1 dl parmesaaniraastetta ja mausta mustapippurilla ja tuoreella persiljalla. Tarjoa loppu parmesaaniraaste risoton kera.

Viikonloppuna sienimetsään

Ensi viikonloppuna taitaa taas sienimetsä kutsua. Metsästä kuulemma löytyy nyt hyvin tatteja sekä mustatorvisieniä. Sienestys on superrentouttavaa – hidasta samoilua metsässä. Ja kun hyvä sienipaikka osuu kohdalle, tuntuu kuin olisi löytänyt aarteen. Ainoat, mitkä hieman haittaavat rentoutumista ovat pirulliset hirvikärpäset, sekä pelko karhuihin tai hirviin törmäämisestä. En aikaisemmin pelännyt karhuja tai hirviä, mutta kun pari vuotta sitten kuultiin ihan vierestä karhun murahdus, tuli kiire, ja sen jälkeen olen ollut korva tarkkana. No, viimeksi metsässä kuultiin hirven törähdys (?) vierestä, ja ihmettelenkin, miten näitä metsäneläimiä nyt meidän kohdalle osuukin. Täytyy varmaan ruveta laulamaan metsässä kovaan ääneen, jos se pitäisi eläimet loitolla. Jos siis törmäät jossain päin Keski-Suomen metsiä hoilaavaan ja hirvikärpäsiä samalla huitovaan sienestäjään, se saatan olla minä! 😀

Jos tykkäät suppiksista, kurkkaa myös seuraavat reseptit:

Suppilovahverokeitto

Suppilovahveromunakas

Lehtikaali-suppilovahveropiirakka

Terkuin, Kirsi

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *