Rakennusprojekti etenee

Moi!

Meidän aluillaan oleva rakennusprojekti etenee pikkuhiljaa.. 🙂 Kirjoittelin kuukausi sitten pitkäaikaisesta talohaaveestani, joka saattaa olla vihdoin ja viimein toteutumassa.

Kirjoitukseni jälkeen projekti on edennyt. Tontille on tehty maaperätutkimus, kiinteistönvälittäjän kanssa on sovittu tapaaminen nykyisen asuntomme myymiseksi, olemme laittaneet kotiamme myyntikuntoon, ja erilaisia talokirjoja on selailtu ahkerasti.

Terassi siivottu myyntikuntoon. 🙂

Mitä maaperätutkimus paljasti?

Kun olimme selvittäneet pankista, että tontti- ja talolaina on mahdollinen, oli ensimmäisenä listallamme maaperätutkimuksen teettäminen. Halusimme selvittää ennen tontin lunastusta, että tontin maaperä on rakennuskelpoinen. Lisäksi Laukaan kunta vaatii maaperätutkimuksen tekemisen. Ja järkeväähän se on myös sen puolesta, ettei myöhemmin paljastu mitään yllättävää.  Maaperätutkimus kertoo mm. millä tasolla pohjavesi on, onko maaperässä haitallisia aineita, ja millaiset perustukset tontille on maaperän mukaisesti tehtävä.

Maaperätutkimuksen meille teki Geo-Control. Hintaa tutkimukselle tuli 1000 €. Tutkimuksen mukaan perustamisolosuhteet tontillamme ovat kohtalaiset. Tontti on vanhaa peltomaata, ja maa-aines on savista silttiä, jota on parin metrin verran vaihdettava soraan tai murskeeseen. Paaluttamista ei tutkimuksen mukaan tarvita, sillä pehmeää maata on vain pintakerroksessa, minkä alla tulee pian kovaa maa-ainesta. Tutkimuksen perusteella siis pintamaa-aineksen vaihto riittää. Maaperätutkimuksen puolesta projektimme saa siis jatkoa. 🙂

Jes,rakennusprojekti saa jatkoa!

Ja nyt jos joku tietää Jyväskylän / Laukaan seudulta jonkun hyvän ja kohtuuhintaisen maanrakennusfirman / mistä saa edullisesti täyttömaata, niin saa vinkata! 😉

Nykyisen asunnon fiksaus ja myynti

Olemme samanaikaisesti valmistelleen nykyistä asuntoamme myyntikuntoon. Vaikka olemme asuneet nykyisessä asunnossamme yhdeksän vuotta, puuttui meillä edelleen yläkerrasta listoja, peitelevyjä, jne., ja pari seinäpintaakin oli maalattavana.. Ja tämä on yksi syy, miksi haluaisin tulevan talopakettimme olevan ”avaimet käteen” –mallia!! 😀 Listoja on siis lätkitty paikoilleen, seiniä maalattu, pihaa koitettu siivota, kesäkukkia istutettu ruukkuihin, terassit ja parveke öljytty, ikkunoita pesty, jne.. Toki osa näistä hommista olisi tehty ilman myyntiaikeitakin. Meillä piti olla kiinteistönvälittäjän kanssa viime viikolla treffit, mutta ne siirtyivät ensi viikolle, koska kaikki peitelevyt, jne. eivät olleet vielä ehtineet saapua meille. Vielä on kasapäin hommia jäljellä, mm. ulkolaatoituksen fiksaus ja täysin räjähtäneen varaston siivous..

Viime viikonloppuna mm. maalattiin.

Talokirjojen selailua

Olemme jo hahmotelleet, millaisen talon haluaisimme tontillemme. Rakennustöihin pääsemme toki vasta sitten, kun nykyinen asuntomme on myyty. Peukut pystyyn, että ei menisi kovin pitkään. Olen tilannut useita eri talokirjoja ja selaillut niitä iltaisin, ja pikkuhiljaa alkaa hahmottua, millaisen kodin haluamme. Tarjouspyyntöjäkin on jo tehty. 🙂

Tulevan kodin valintaan vaikkutavat mm. kaavamääräykset, tontin ilmansuunnat, sekä tietysti omat toiveemme ja tilatarpeemme. Tontille saa rakentaa yksikerroksisen talon, joten sain heti alkutöikseen heittää roskiin haaveet 1,5 –kerroksisesta talosta.

Talokirjoja on selailtu ahkerasti.

Koska tontiltamme on järvinäkymä, haluamme tietenkin isot ikkunat järvelle päin. Ajatuksena on, että järvi näkyy yhtenäisestä keittiö-olohuonetilasta. Järvi sijoittuu tonttiimme nähden itään, joten kaipaamme isoja ikkunoita valon vuoksi myös etelään. Siksi keittiö-olohuone-tila ei voi olla keskellä taloa, vaan sen on sijoituttava talon päätyyn siten, että ikkunat ovat sekä itään että etelään, ja mielellään myös länteen päin. Haluamme kaksi tai kolme makuuhuonetta riippuen huoneiden koosta ja sijoittelusta. Haaveenani on, että myös meidän makkarista olisi järvinäköala.

Haluamme puutalon, jonka hiilijalanjälki on kivitaloa pienempi. Pinta-alaltaan emme halua suurta taloa, vaan pienen, ekologisen ja energiatehokkaan talon. Noin 90-120 neliötä olisi meille sopiva, ja mieluummin tuon haarukan pienemmästä päästä. Tällä hetkellä meille potentiaalisimmat talonvalmistajat ovat mm. Muurametalot, Sievitalot, Kastellitalot, Jukkatalot, Kiirunatalot, Dekotalot, Kannustalot, Omatalot ja Ainoa Koti. Miten näistä sitten osaa valita sen oikean? 😀

Onko teillä kokemuksia näiden valmistajien talopaketeista? Entä muita suosituksia? Tai jostain huonoja kokemuksia?

Seuraavana olisi vuorossa talopaketin valinta, mahdollisesti ehdollisen kaupan teko (ehtona siis oman asuntomme myynti), pääsuunnittelijan palkkaaminen, sekä maanrakennustöiden aloitus…! Jännittävää! 🙂

Meidän syreeni kukkii kauniisti. Hyvää juhannusta tämän kuvan kera! 🙂

Terkuin, Kirsi

hyvinvointi perhe
Kommentit (2)
  1. Moi!

    Me ollaan rakentamassa uutta mökkiä ja olen tässä puolen vuoden sisällä plärännyt kaikki talokirjat. Ensin taloksi valikoitui Kannustalo, mutta vaihdoimme sen Kontioon käytyämme heidän esittelyalueella ja tavattuamme siellä Olavi Kujasen. Kerrottuamme toiveitamme, Olavi luonnosteli meille heidän Glasshouse -malliston pohjaan 100 m2 yksikerroksisen mökin, joka oli muutamaan pientä viilausta vailla valmis jo sellaisenaan! Tuossakin tavoitteena, että järvinäkymät olisi pääosassa lattiasta kattoon ulottuvilla ikkunoilla. Mökin keskelle jää suuri yhteinen keittiö-, ruokailu- ja oleskelualue ja makuuhuoneet/alkovit talon laidoille. Kahdesta makkarista on myös järvinäkymät ja niitä odotan kovasti. Yksi syy Kontion valintaan oli myös painumaton hirsirunko, jossa olisi hyvä sisäilma hengittää. Jos teillä on allergisia tai hyvä sisäilma painaa valinnoissa, suosittelen lisäämään joukkoon hirsitalon valmistajia (niitähän on vaikka kuinka). Talo tulee meille avaimet käteen periaatteella, meille jää toki maatyöt yms. Hintatarjoukset Kannustalon ja Kontion välillä olivat suurinpiirtein samat.

    Hyvää rakennusaikaa toivotellen, Päivi

    1. kirsinkuntopiiri
      20.6.2019, 11:05

      Kiitos kommentista Päivi! 🙂 Aivan ihanalta kuulostaa teidän mökki! Kävinkin heti tsekkaamassa tuon Glasshouse 100 -mallin, ja on upea!! Hirsitalo oli alunperin meidän haave, eikä edelleenkään ole pois suljettu. Useat hirsitalot vaan eivät ole oikein energiatehokkaita, eli talvella lämmityskustannukset nousevat, ja useiden hirsitalojen hintalappu on ollut meille liian kova. Mutta täytyypä tutkailla tuota Kontiota tarkemmin ja laittaa tarjouspyyntöä. 🙂 Kiitos kovasti vinkistä! Ihastuin! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *