Pakaratreeni minikuminauhalla (video)

Moikka ja mukavaa alkanutta viikkoa!

Tänään blogissani on tarjolla lyhyt, mutta tehokas pakaratreeni minikuminauhalla! Kaikki treenin liikkeet voi toteuttaa yhtä lailla oman kehon painolla ilman kumpparia, joten ei hätää, jos kotoa ei kuminauhaa löydy. Kuminauhalla saat treenistä toki huomattavasti raskaamman. En ole aikaisemmin minikuminauhalla jumppaillut ja yllätyin, miten tiukan treenin sillä oikein saikaan aikaan. Pientä puuskutusta on siis videolla jälleen huomattavissa. 😉 Minikuminauha on kätevä erityisesti pakaratreenissä, se ei vie kotona tilaa, ja se on kevyt napata reissuun mukaan (sitten kun taas pääsee reissaamaan).  Ajattelin toteuttaa minikumpparilla lähiaikoina myös ylävartalon treenin, joten pysy kuulolla, jos kumpparitreenit kiinnostavat.  🙂

Videolta löytyvä treeni pitää sisällään seitsemän erilaista harjoitusta, joita kutakin tehdään 45 sekuntia. Liikkeiden välissä on 15 sekunnin tauko. Kolme liikkeistä tehdään yksi puoli kerrallaan, joten treenin yhteiskesto on 10 minuuttia. Jos haluat pidemmän harjoituksen, niin tee liikkeitä kaksi tai kolme kierrosta yhden sijaan (eli treeni alusta 2-3 kertaa).

Kolme harjoituksista tehdään seisten ja loput lattiatasossa, joten jokin jumppamatto tai muu pehmeä alusta voisi olla hyvä esim. polvien alla konttausasennossa oleesa. Treenissä ei ole musiikkia, mutta jos haluat, virittele omat lempimusiikkisi taustalle soimaan.

Treenissä ei tällä kertaa ole yhteistä alku- ja loppuverryttelyä, mutta alkuverryttelyksi voisit tehdä esimerkiksi alaraajojen dynaamisen verryttelyn. Tai voit myös tehdä lyhyen kävelylenkin tai verrytellä kotona marssien / hölkäten paikalla tai vaikka vähän tanssien. 😉

Jos kaipaat vinkkejä loppuvenyttelyyn, voit valikoida venyttelyohjeistani alavartalon venytykset.

Pahoittelen, että videon laatu ei ole järin hyvä. Kuvailen kotona kännykällä, ja mulla on täällä pieni tila ja huono valaistus, eikä mikrofonia. Tykkäisin tehdä treenivideoita enemmänkin ja olen harkinnut, että tässä jossain vaiheessa voisin panostaa ja hankkia vähän paremman kameran, mikrofonin, sekä kuvausvalon. Olisiko teillä vinkkejä edullisista, mutta kuitenkin suhteellisen hyvälaatuisista välineistä (kamera, mikki, kuvausvalo)? Välineistön ei tarvitse olla ammattilaistasoa, koska teen tätä harrastuksena, eikä ole rahaa panostaa hirveästi, mutta mielellään ottaisin hyviä vinkkejä vastaan. 🙂

Jos tykkäsit treenistä, niin tsekkaa myös viime viikolla postaamani treenivideot:

45 minuutin mittainen lihaskuntoharjoitus oman kehon painolla

20 minuutin mittainen aamuvenyttely

Infoan Facebook-sivuillani aina, kun julkaisen uuden blogipostauksen, joten jos haluat, niin laita FB-sivuni seurantaan, ja saat tiedon aina, kun blogini päivittyy.

Instagramin puolella pääset puolestaan näkemään mun arkielämää. Tule seuraamaan, jos haluat nähdä esim. mitä meidän rakennusprojektille kuuluu, missä luontokohteissa liikun, jne.

Terkuin, Kirsi

Ps. Tämä ei ole sovittu kaupallinen yhteistyö, mutta olen saanut minikuminauhan Mbody.infon kehonhuollonkaupasta, missä kuminauha maksaa 8 €. Linkit eivät ole affilinkkejä, vaan haluan vain suositella laadukkaiksi kokemiani tuotteita. Saat blogini lukijana MBody.info Kehonhuollon Kaupasta 10% alennuksen. Käytä tätä kuponkia ostoskorissa: KIRSILÄISKUPONKI

 

treeni-ja-ravinto pakaratreeni vatsalihastreeni treenit
Kommentit (2)
  1. Kiitos Kirsi <3. Mä hommasin just pari viikkoa sitten Roden Wireless go -langarroman mikkisysteemin ja siihen lisäksi lavalier-mikin. Maksoi toki jonkin verran 180 + 60 (muistaakseni), mutta olen ollut tosi tyytyväinen. Pienellä adapterilla sen saa jopa kännykän videokameraan kiinni. (Kännykään toimii sellaiset miniplugit, jossa on kolme rinkulaa, ja tuossa oletuksena kaksi rinkulaa liittimessä.) Videot kuvaan iPhone X:llä, mikä on minusta ajanut aika hyvin asiansa.

    Kuvausvalot tilasin kolmisen vuotta sitten ebaystä. Vähän rimpulat, mutta hyvä teho niissä on silti. Kaksi jalkaa ja sateenvarjohimmentimet. Kantaan käy tavallinenkin päivänvalolamppu/polttimo, joita saa helposti uusia. Setissä tuli mukana myös taustakankaita ja tanko niille. Niitä olen hyödyntänyt lähinnä joissain webinaareissa. Pelkät valotkin olisi ihan riittäneet :D.

    1. kirsinkuntopiiri
      20.4.2020, 15:16

      Kiitos paljon vinkeistä Maria! ❤

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *