Neljän viikon treenitauko ja kesäkunto 2016

Moikka!

Kertoilin tuossa parisen kuukautta sitten, että painoni on erään uuden lääkityksen myötä noussut muutamassa kuukaudessa muutaman kilon, mikä näkyy ja tuntuu etenkin vyötäröllä.

Vaikka olen edelleen normaalipainoinen, niin tunne on ikävä, kun vaatteet puristavat. Tarkoituksena oli päästä noista muutamasta kertyneestä kilosta eroon.

Helpommin sanottu kuin tehty.

jooga

Mutkia matkassa

Ensimmäinen mutka matkaan tuli, kun astuin lenkillä nilkkani linttaan, jolloin treenit rajoittuivat. Tanssitunnit ja hyppyjumpat, sekä juoksu jäivät pois. Toki tein muuta tilalla. Mutta olen huomannut, että kunnon hikiliikunta vie parhaiten lääkityksen tuomaa turvotusta pois.

Toinen mutka tuli matkaan, kun tipahdin kieppiä tehdessä leuanvetotangolta lattialle suoraan selälleen ja loukkasin siinä rytäkässä sekä selkäni että ranteeni. Selkä ei aluksi sietänyt minkäänlaista liikettä ja kipua tuntui myös kävellessä. Onneksi pystyin lääkityksen kera kuitenkin lähtemään paljon odotetulle Lontoon matkalle.

Lontoon tuliaisina sain sitkeän flunssan, joka kesti kolme viikkoa. Ja satutin matkalla myös toisen ranteeni! 😀

Jos jotain positiivista tästä hakee, niin hyvä, että kaikki tulee kärsittyä yhdellä kerralla.. 😉

Viimeisestä hikitreenistä tuli lauantaina täyteen neljä viikkoa!

Huomenna kyykkäämään?

Siinä mielessä olen onnekas, että olen kuitenkin koko ajan (lukuun ottamatta pahimpia flunssapäiviä) päässyt tekemään kevyitä kävelylenkkejä, sekä lempeää kotijoogaa. Voin vain kuvitella, miltä tuntuisi, jos en olisi päässyt liikkeelle laisinkaan!

Ja arvatkaa vaan, millainen fiilis oli tänä aamuna, kun pääsin ensimmäistä kertaa yli neljään viikkoon juoksemaan! Tai no, hitaasti hölkötellen etenin 2,5 km. Mutta silti! Ihan mahtavaa!

Huomenna ajatuksena on tehdä oman kehon painolla kuntopiiri.

Onneksi selkä rupeaa siis olemaan parempaan päin, ja myös flunssa on pientä tukkoisuutta vaille ohi.

soturi

Kesäkuntoon 2016?

Vaa’alla en ole nyt käynyt, sillä en oo halunnut ottaa asiasta stressiä. Veikkaan, että paino on sama kuin 2 kk sitten. Ruokavaliolla olisin toki saanut tuloksia aikaiseksi ilman treeniäkin, mutta en ole jaksanut ruveta siitä nipottamaan.

Kesäkunto 2016 olkoon siis se, mikä se tällä hetkellä on. En pääse rannalle esittelemään vatsalihaksiani. Mutta väliäkös sillä! 😀

Terkuin, Kirsi

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *