Mutkia matkassa jo ennen matkaa – Kuubaan vai ei?

Moi!

Aloitin tämän postauksen kirjoittamisen jo torstaina näin: ”Voi että ottaa päähän, ärsyttää ja ahdistaa! Varasin juuri matkan Kuubaan, mutta kaikki ei mennyt ihan nappiin. Nyt minulla on usean sadan euron jatkolentoliput Jyväskylästä Manchesteriin ja takaisin, mutta ei matkaa Kuubaan…!”  Yleensä en täällä blogissani valita, vaikka jokin asia tökkisikin, ja siksi pohdin pari päivää, postaanko tätä lainkaan. Tarina on kuitenkin kaikessa surkeudessaan myös hieman huvittava, joten ajattelin, että antaa mennä. Tämä on tosikertomus siitä, miten matkan varaaminen voi välillä olla hankalaa.

Vietämme mieheni kanssa helmikuussa (ystävänpäivänä) 10-vuotishääpäivää. Olemme sen kunniaksi suunnitelleet matkaa Karibialle ja olemme pitkin syksyä pallotelleet eri kohteita Meksikosta Bahamalle, Kuubaan, Costa Ricaan, Gueadeloupelle tai vähän mille Karibian saarelle milloinkin. Matkoista haaveileminen on ihanaa, mutta päätöksenteko vaikeaa.. Kaikissa paikoissa kun on niitä hyviä ja huonoja puolia, ja lisäksi on budjetti, minkä sisällä pitäisi pysyä.

Ah, olispa ihanaa päästä näihin maisemiin taas!

 

Bongasimme pari kuukautta sitten Brittien Thomas Cookin sivuilta superhalvat pakettimatkat Kuubaan verrattuna Suomen matkatoimistojen Kuuban pakettimatkojen hintoihin. Viime talvena lensimme Kuubaan Finnairin lennoilla ja reissasimme omatoimisesti Havannasta Cayo Guillermolle, Trinidadiin ja takaisin Havannaan. Matka oli upea, ja pääsimme näkemään ja kokemaan kolme aivan erilaista paikkaa. Nyt on kuitenkin sellainen fiilis, että parin viikon lepoloma tekee terää, eikä huvita kulkea rinkka selässä paikasta toiseen. Niinpä Thomas Cookin pakettimatkat Cayo Guilermon paratiisisaarelle houkuttelivat. Hinnat ehtivät käydä jo todella alhaalla, ja kahden viikon all inclusive –pakettimatkan kahdelle henkilölle Manchesterista Cayo Guillermolle sai  joulukuussa halvimmillaan 1700 eurolla.  Me jäimme kuitenkin odottamaan…

Tämän viikon torstaina päätettiin, että jahkailu saa loppua ja varasimme Thomas Cookin pakettimatkan  2100 eurolla Manchesterista Cayo Cocolle. Olin jo etukäteen varmistanut Thomas Cookin chatista, että matkan varaaminen onnistuu, vaikka olemme suomalaisia ja asumme Suomessa. Varaaminen sujuikin mutkitta Thomas Cookin www-sivuilta ja luottokorttimaksu meni läpi. Jippii! Ei muuta kuin varaamaan Finnairin lennot Jyväskylästä Helsingin kautta Manchesteriin. Pohdittiin, ostetaanko jatkolentoihin muutosturva? Äh, ei tarvita – jokainen euro on kotiinpäin! Tuuletin jo, että kohta ollaan taas Kuubassa!

Ja sitten tsekkaamaan sähköpostiin matkavarauksia. Sähköpostissa odottikin sitten yllätys. Thomas Cook muisti minua seuraavalla viestillä: Sorry, there was a problem with your booking. We are very sorry there was an issue whilst you were trying to purchase your holiday. We have cancelled authorisation of £1,938.26 and this will be released to your account by your bank. Please allow 72 hours. If you would like to speak to one of our customer service advisors please feel free to call us.”

Sydän löi pari kertaa tyhjää.

Ja saman tien soittamaan. Nainen linjan toisessa päässä kertoi, että hän ei valitettavasti voi auttaa ja antoi toisen numeron. Hänen antamansa numero ei toiminut (tai ymmärsimme ehkä numeron väärin). Emme löytäneet sähköpostiosoitetta, johon olisimme voineet laitta viestiä, joten lähdimme selvittämään ongelmaa  live-chatin kautta. Chattasimme kolmen eri henkilön kanssa, joista yksi kertoi, että emme voi varata matkaa, koska meillä ei ole osoitetta Briteissä. Toinen selvitti, että Suomen kansalaisuus ja Suomen osoite eivät ole ongelma, vaan jostain syystä varaus ei vain ole mennyt perille – valitettavasti hän ei kuitenkaan voinut auttaa, vaan ohjeisti meitä soittamaan numeroon, johon olimme jo soittaneet. Yritimme vielä kolmannen kerran ratkoa ongelmaa chatin kautta tuloksetta. Soitimme taas numeroon, johon olimme jo soittaneet, mutta puhelinpalvelu oli mennyt kiinni (Britannian aikaa kello oli seitsemän, ja saamamme informaation mukaan linjan olisi pitänyt olla auki iltakymmeneen.) Ahdistuneena nukkumaan, ja yö oli levoton..

Itkuhan siinä tuli. Mieheni kysyi, saako ottaa kuvan, kun näytin niin surkealta ripsarit poskilla.

 

Seuraavana aamuna mieheni selvitteli asiaa minun ollessa ohjaamassa ryhmäliikuntatuntia. Hänelle kerrottiin, että jostain syystä Thomas Cookilla ei näkynyt maksusuoritusta, vaikka minulla näkyi luottokortilla 2 186,19 € varaus matkan maksusta. Asiakaspalvelija tarvitsi luottokorttini numeron, jotta voisi perua edellisen maksun ja veloittaa saman summan uudelleen. (Omituista, koska varaus näkyi luottokortillani, mutta tehtiin, mitä täytyi.) Ei muuta kuin siirtelemään säästötililtä rahaa luottotililleni, koska katteeni olisi ylittynyt tilillä jo näkyvän varauksen takia. Jälleen uusi soitto asiakaspalveluun. Linjat lauloivat kuumina, ja jouduimme jokaisella soittokerralla odottelemaan tovin jos toisenkin ennen kuin pääsimme läpi.  Selvitin puhelinpalvelijalle pitkät pätkät, mutta lopputulema oli se, että heillä systeemit kaatuivat ja minun piti soittaa parin tunnin kuluttua jälleen uudelleen. 😀

Parin tunnin odottelun jälkeen soitin taas. Puheluun vastasi jälleen eri henkilö, joka joutui selvittämään kaiken TAAS alusta asti. Vietettyäni puhelimessa yhtäkyytiä 48 minuuttia oli minulla puhelinpalvelijan mukaan vihdoin matkavaraus, ja hänen mielestään kaikki vaikutti olevan ok. Hän kertoi, että varausvahvistuksen tulisi saapua sähköpostiini 7 päivän sisällä. En käsittänyt, miksi en voinut saada vahvistusta heti. Joudun siis edelleen elmään epätietoisuudessa asian kanssa.

Tällä hetkellä luottokortillani näkyy kaksi kertaa matkan veloitus varauksena, joista toinen on siis ylimääräinen. Thomas Cookin asiakastilillä näkyy varaukseni oikeilla tiedoilla, mutta maksutiedot puuttuvat (näyttävät siis siltä, että loma on vielä maksamatta). Enkä ole edelleenkään saanut varausvahvistusta.

Uskomatonta.

 

Pieni toivo elää, sillä matkavaraus näkyy Thomas Cookin asiakastililläni. Jos tämä toteutuu, on matkaan enää 39 päivää jäljellä!

 

 

Nyt minulla on siis EHKÄ matka Kuubaan tai sitten ei. Elämme jännittäviä aikoja. 😉 Pliis pitäkää peukkuja, että saan pian varausvahvistuksen ja saan heittää huolet pois.

Mitä tästä opin?

·         Älä hötkyile! Olisi pitänyt odottaa varausvahvistus Thomas Cookilta ennen kuin varasimme Jyväskylän lennot Manchesteriin ja takaisin.

·         Muutaman euron muutosturva olisi kannattanut maksaa jatkolennoille.

·         Tartu hyvään tarjoukseen, kun sellaisen näet. Viivyttelemällä matkan varausta matkan hinta ehti nousta reilut 300 €. (Olettaen, että pääsen kyseiselle matkalle.)

Huh!

Jos kaikki sujuu hyvin, on aamukammassa 39 päivää, ja Kuuba kutsuu jälleen.

Jos Kuuba kiinnostaa, kannatta lukaista viimevuotiset Kuuban matkan matkakertomukseni:

Havanna

Cayo Guillermo

Trinidad

T. matkakuumeinen Kirsi

Kommentit (2)
  1. Voi ei, olipa melkonen show. :/ Toivottavasti kaikki päättyy hyvin! Itselläkin meinaa taas Kuuba-kuume iskeä kun olen juuri käynyt läpi vuosi sitten Havannassa ja Trinidadissa otettuja kuvia. 😉

    http://blogit.terve.fi/pilketta

    1. kirsinkuntopiiri
      20.1.2019, 11:18

      Joo, toivotaan niin. 🙂 Mä lukaisinkin jo aikaisemmin sun kaikki Kuuban postaukset. Oli hauskaa lukea niitä, kun oltiin osittain käyty samoissa paikoissa. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *