Joulukalenterin 22. luukku

Tänään kalenteristani löytyy joulumuistoja.
Mä sain Jennyltä haasteen, jossa tulee kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestä. Mä vähän muokkaan haastetta niin, että kerron kahdeksan satunnaista mun jouluihin liittyvää asiaa. 🙂
1)      Rakastan joulua. Se on mun mielestä vuoden ihanin juhla. Maistelin tänä vuonna glögiä jo lokakuussa, ja joululaulut laitoin soimaan marraskuussa. Mulle joulu merkitsee rauhallista tunnelmaa, kynttilöiden valoa, hiljalleen leijuvia lumihiutaleita. No, ihan kaikesta kaupalliseen jouluun liittyvästä en  tykkää. En tykkää joulukiireestä, räikeistä valoista ja hirveästä kuluttamisesta. Vaikka lahjoista tykkäänkin. 😉

Ihanaa, kun tänä vuonna on valkoinen joulu! 🙂
2)      Mun perinteiseen jouluun kuuluu aamupäivällä joulupuuro, ja tietenkin joku löytää puurosta mantelin. Ja joku yrittää huijata löytäneensä sellaisen! Puuron jälkeen juodaan glögiä tai punssia ja kuunnellaan joulurauhan julistusta. Aika usein katsotaan myös Lumiukko. Se vaan on niin ihana! Sitten on saunan vuoro. Ja sitten lasten joulukirkkoon! Jep! Hieman on huvittavaa mennä pelkällä aikuisporukalla lasten joulukirkkoon. Mutta kun se on perinne. 🙂 Ja sitten hautausmaan kautta kotiin syömään ja odottamaan joulupukkia.
3)      Kaikki mun elämän joulut on olleet ihania, vaikka aina eivät olekaan menneet perinteen mukaan. Olen viettänyt kaksi joulua Suomen rajojen ulkopuolella. Vuonna -95 olin Las Vegasissa vaihto-oppilaana, joten sinä vuonna mulla oli lumeton joulu. Totta kai silloin oli ikävä kotiin, mutta mulla oli niin sydämellinen isäntäperhe, että mulla on erittäin lämpimät muistot myös tuosta joulusta. Meidän piha oli täynnä perheen äidin itse tekemiä, puisia Disney-hahmoja, joita koko kulmakunta kävi katsomassa. 🙂 Toisen kerran vietin joulua sisareni luona Tukholmassa, ja sitä joulua muistellessa rupeaa aina naurattamaan. Se oli siis todellakin hauska joulu! 😀
4)      Lahjat tietenkin kuuluu jouluun. Mun mielestä lahjojen antaminen ja saaminen on mukavaa. Pienenä lahjat oli isommassa roolissa. Muistan mm. pikku-piskin, halleyn komeetta –rasian, joka oli täynnä kaikkea jännää, sekä wwf:n ja jääkarhun, joka näkyy kuvassa.
Mun sisko ja minä pienenä. Kiitos mun enolle tässä kirjoituksessa esiintyvistä vanhoista kuvista! 🙂
5)      Joulukuusi. Meillä oli pienenä usein harva tai vino kuusi. Haha! En oo laittanut joulua omaan kotiini oikeastaan lainkaan, kun muutin vanhempieni luota pois. Nyt meillä on oma  minikuusi. 🙂
Meidän minijoulukuusi. Kuusi ja koristeet on saanu  mun siskon tekemästä joulukalenterista. 🙂

6)      Meillä oli pienenä aina äidin tekemän jouluiset asut. Meistä on ihania kuvia erilaisissa jouluasuissa. Kerran mun sisko puki ylleen joulupukin asun. Hän halus välttämättä toimia sinä vuonna perheemme joulupukkina. Mun sisko oli silloin jotain 10-vuotias. Oli meillä aika pienikokoinen ja erikoinen joulupukki silloin! 😀
Joulutontut toimissaan.
7)      Tapasin mun miehen 9 vuotta sitten joulukuussa. K (mun mies) tuli silloin ekaa kertaa mun vanhempien luokse Vaasaan heti joulun jälkeen (kun mun vanhemmat ei ollu kotona). K:lla oli itse pyydystämä kirjolohi sekä viinipullo kainalossa, ja mua tietenkin jännitti kovasti. 🙂 Koska meillä ei oo lapsia, vietetään joulut aina meidän vanhempien luona. Joka toinen vuosi toisen kotona ja joka toinen vuosi toisen kotona. Meillä on molemmilla melko samanlaiset jouluperinteet, ja joulua on ihanaa viettää molempien vanhempien luona.
8)      Joulukalenteri! Mulla on ollut vuosien varrella ihan mahtavia joulukalentereita! Kun oltiin mun siskon kanssa pieniä, niin äiti teki meille oman kalenterin, jossa oli sellaiset jouluiset pienet pahvilaatikot, joissa oli kaikenlaisia yllätyksiä. Itse jouduttiin myymään partiolaisten joulukalentereita. Meillä oli myös perinteisiä ”tavarakalentereita”, joita avattiin etukäteen ja vaihdettiin tavaroiden paikkaa. YLLÄTYS, että kalenterin luukut eivät enää pysyneet kiinni. 😀 Nyt mun sisko on tehnyt mulle joulukalenterin tänä ja viime vuonna, ja ne on olleet ihan parhaita! Tän vuoden joulukalenterissa on seikkaillut eräs snaditonttu. 🙂
Joulu on rentoutumisen ja rauhoittumisen aikaa.
Tämä haaste tuli heittää eteenpäin kahdeksalle blogin pitäjälle, mutta mä skippaan sen. Sen sijaan kysyn teiltä, millainen on sun hauskin, rakkain tai erikoisin joulumuisto?
Terkuin, Kirsi
Kommentit (2)
  1. Ihania joulumuistoja sulla! 🙂

  2. Kirsi Hartikainen
    4.1.2013, 10:59

    Niin on! Ja tänä jouluna tuli vielä lisää! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *