Zuii-vinkki kuopiolaisille

Nyt tulee kuopiolaisille targetoitu luonnonkosmetiikkavinkki: Zuii Organicin ihania kukkaismeikkejä saa Sektorin Life-myymälästä.

Merkillä on Suomessa edelleen todella vähän jälleenmyyjiä, joten pidän kuopion keskustasta löytyvää Zuii-pistettä uutisen arvoisena ^_^ Tämän mainoksen tarjoan innoissani ihan ”omaan piikkiini” (Life ei tätä pyytänyt, varmaan päin vastoin ihmettelivät kun kysyin kuvauslupaa :)) koska tykkään Zuiista ja kerron mielelläni missä siihen voi tutustua livenä, merkkiin kun on tunnetusti hyvin vaikea törmätä missään sattumalta.

Life_Kuopio_Sekotiri_IMG_2247

Kaverini mukaan Zuiita on saanut Kuopion Sektorin Lifesta jo pidempään, mutta minä en ole niitä siellä aiemmin huomannut vaikka käyn Lifessa melkein aina Kuopion visiiteillä. Hylly on kai ollut hyvin kätketty :) Nyt se on näkyvästi esillä heti oven vieressä.

Olen esitellyt Zuiin tuotteita blogissa useammankin kerran ja ihastunut merkin omalaatuiseen kukkaiskonseptiin (jauhemaisissa tuotteissa on puuterin sijaan jauhettuja kukan terälehtiä!). Tähän saakka olen nähnyt tuotteita (omien testituotteideni lisäksi, siis) vain yhdessä helsinkiläisessä liikkeessä.

Life_Kuopio_Zuii_IMG_2244

Lifen myyjä kertoo, että Zuiin meikkivoiteista tai primereista saa halutessaan myös näytteen pieneen näytepurkkiin. Tällaista palvelua en ole saanut edes Ruohonjuuressa (murinaa, olen joskus mennyt sinne oman näytepurkin kanssa, myönnetään ^_^), joten peukkua Lifelle.

Arvioni Zuiin meikkivoiteista (ja ihanasta kosteuttavasta primerista) löytyy täältä.

Alla parit Zuii-lookit:

Zuii_meikit_

Zuiin Flora Liquid Foundation tekee kaunista, kuultavaa jälkeä ja on Laveran Natural Liquid Foundationin ja Dr. Hauschkan meikkivoiteen ohella mun suosikkeja luonnonkosmetiikan nestemäisissä meikkivoiteissa.

Life_Kuopio_Zuii_IMG_2241

Sektorin Lifessa ei harmi kyllä ole Zuiin solo-luomivärejä joissa on mielestäni kivempia (ja rohkeampia) sävyjä kuin duoissa, mutta ymmärrän ettei Lifen kaltainen, ei meikkeihin erikoistunut ekomyymälä valitse ottaa suurempaa valikoimaa. Täytyy iloita tästä pienemmästäkin :)

Life_Kuopio_Zuii_IMG_2245

Poskipunasävyistä myynnissä on vain yksi: Peach. Sekin on kyllä tosi nätti :)

Kaikki Zuii-juttuni löytyvät tunnisteen Zuii Organic -alta. Olen kirjoittanut meikkivoiteen lisäksi arviot meikkipuuterista ja ripsiväristä ja ihastellut merkin luomivärejä :) Ja tietysti superlemppariani Mango-poskipunaa :)

*

Katsotaan ehdinkö saada tänään ulos toisenkin postauksen, joka liittyy Karkkipäivän lukijamatkaan vol.2 :) :)

Kommentit (19)
  1. Mä luulin että Zuii ja Life on jotenkin enemmänkin yhteistyössä, sillä ainakin Joensuun molemmissa Life-myymälöissä on samanmoinen Zuii-hylly! Miinuksena tosin se, ettei sieltä ainakaan kuukausi-pari sitten löytynyt esimerkiksi ”uusia” meikkivoidesävyjä ja ostokset täytyi siksi keskittää verkkokauppaan.

  2. Äh,minä kirjoitin Kuopio-aiheiden viestin jokin aika sitten, mutta se lienee kadonnut bittiavaruuteen :) Torinkulman ekokauppa saa nykyään benecosta ja bohoa + bongasin Prismasta Signe Seebidin muutaman tuotteen!

    1. Äh,minä kirjoitin Kuopio-aiheiden viestin jokin aika sitten, mutta se lienee kadonnut bittiavaruuteen :)

      Ei se kadonnut (se on täällä) ja sun vinkistä mä nimenomaan Lifeen meninkin tsekkaamaan Zuiin :)

      Mutta damn, Torinkulma ja Boho-vinkki unohtuivat, höh! Ensi kerralla sitten ^_^

      1. Ai, tulihan se perille :) Yritin joskus myöhemmin etsiä viestiäni, mutten löytänyt niin ajattelin, että täppäri hävitti viestin jonnekin ;)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *