Karkkipäivä
Karkkipäivä

Yksin matkustamisesta

Yksin matkustaminen. Toiset ihmettelevät, toiset ymmärtävät täysin.

Joku kokee, että siihen tarvitsee rohkeutta jota itsestä ei löydy. Toinen tylsistyisi ilman seuraa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Minä rakastan yksin matkustamista.

Silloin kokee asiat kaikkein vahvimmin. Kukaan tai mikään muu ei jaa huomiotasi – voit keskittää kaikki aistisi ympäristöön. Kuulet, näet, haistat, tunnet eri tavalla kuin jos seurassasi olisi muita. Huomaat asioita, joita et huomaisi toisen seurassa. Jäät pohdiskelemaan näkemääsi, tunnustelemaan sen herättämiä ajatuksia. Miten hyvältä villi timjami tuoksuukaan tässä tien pientareella. Miten kiinnostavat kasvot tuolla vanhalla naisella on. Miten sininen meri on tänään… ja miten sen katseluun ei koskaan kyllästy.

Ilman seuralaista voit pysähtyä hetkeen koska vain. Aivan rauhassa. Kukaan ei odota, tylsisty, kyseenalaista. Olet vapaa vain olemaan ja jäämään. Tai menemään, kun siltä tuntuu.

Tietenkään tämä ei sovi kaikkien tyyliin eikä siihen, millaisia kokemuksia matkalta toivoo.

Minun luonteelleni se sopii mitä parhaiten.

Yksin matkustaessa pääsen tilaan, jossa olen kaikkein rennoimmillani, seesteisimmilläni. Irtaannun täysin arkielämän langoista.

Olen helposti stressiin ja huoleen taipuvainen ihminen, ja vasta yksin ollessa tunnen, että vapaudun näistä tunteista kokonaan.

Arjessa minua stressaavat odotukset. Olen vihdoin onnistunut tiivistämään stressin lähteen tähän sanaan; odotukset.

Kun minulta odotetaan jotain… se muodostaa jännitteen, joka kietoo minut selittämättömän peruslevottomuuden verkkoon. Oli se sitten oma odotukseni kuntosalille menosta tai miehen odotus siitä, että laitan koneen kiinni ja tulen nukkumaan. Ystävän odotus että soitan ja sovin tapaamisen. Vastausta odottavat sähköpostit. Palauttamista odottavat kirjaston kirjat.

En oleta että kukaan ymmärtää tätä.

Matkalla kukaan ei odota minulta mitään. Ei ole mitään valmiin kaavan mukaan kudottua verkkoa, jossa suoriutua ja suorittaa. Herään vain joka aamu ja päivä on ikuinen.

.

Mitä rohkeuteen tulee – kuten hiljattain kirjoitin eräälle lukijalleni, maailma on lopulta hurjan lämmin ja ystävällinen paikka. Uutisissa kerrotaan vain onnettomuuksista ja psykopaateista. Oikeassa elämässä on paljon enemmän hyvyyttä kuin pahuutta. Älä pelkää eksymistä, – vaan toivo sitä. :) Kohtaat ihmisiä ja tilanteita, jotka kertovat, että lopulta et koskaan ole yksin. Vilpittömiä sydämiä on kaikkialla.

Ja se matkalaukku voidaan varastaa koti-Suomessakin, matkalla Turusta Toijalaan. ;) Nimimerkillä ”kokemusta on”.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Onko yksin matkustamisessa mitään ikävää?

Tietysti.

Laivalla, bussiasemilla tai lentokentillä kukaan ei katso tavaroitasi tai varaa sinulle paikkaa. Joudut raahaamaan kaiken kaman mukanasi kahvilan tiskille, vessaan, – laivan ulkokannelle kun haluat katsoa maisemia.

Yksin syöminen ravintolassa on joskus vähän kurjaa. 

Ja välillä on hetkiä, jolloin meinaa pakahtua siihen, että haluaa jakaa tunteen rakkaansa kanssa.

.

Tätä lukiessanne matkani yksin on juuri päättymässä.

Lähden kohta taas uuteen laivaan.

Se vie minut Naxokselle, jossa minua odottaa Mr. Karkkipäivä. <3

.

Viimeisen reissuviikon kuulumiset tulevat monikossa. :)

Kommentit (58)

  1. Tytti

    Minunkin uskallustani on ihmetelty, kun reilasin kolme viikkoa yksin, vaikka ihan vain länsi-Euroopassa ja aikuisena. Sain kuitenkin pyytämättä apua, kun sellaista vähän tarvitsin, ja tapasin mukavia ihmisiä. Joskus tietenkin olisin ehkä kaivannut juttuseuraa, jonka kanssa olisi voinut myöhemminkin jakaa muistoja, ja toisaalta joskus olisi ollut mukavaa, jos ei olisi kaikesta joutunut päättämään ja huolehtimaan itse. Mutta eipähän tarvinnut tehdä kompromisseja kenenkään muun kuin itsensä kanssa.

    Tukholman rautatieasemalla kotimatkalla levähtäessäni minulle annettiin jopa koira pideltäväksi, kun isäntä kävi kioskissa. Ilmeisesti näytin sen verran luotettavalta. Siinä sitten juttelin koiran kanssa, joka tosin oli kovasti isäntänsä perään. Itsehän myös parina päivänä kannoin rinkkaa koko kaupunkikierroksen ajan, koska en nuukana ja ”mukavuudenhaluisena” halunnut miettiä mitään säilytyksiä, olisi ollut turhan hankalaa. Ei se nyt niin paljoa painanut, ettei olisi jaksanut kantaa. Testasinpahan vähän kuntoani samalla. Tosin joskus taisi olla ongelmia vessaansopimisen kanssa tai jotain… :D

    • Sanni

      Siinä sitten juttelin koiran kanssa, joka tosin oli kovasti isäntänsä perään.

      :D Ihana.

  2. jenni

    Harrastan yksin matkustamista parin päivän reissuilla. Tykkään haahuilla kaupungilla, vierailla museoissa, pistäytyä kahviloissa tai kierrellä ostoksilla. Mutta sitten tulee ilta ja se hetki, miksi omat reissuni ovat lyhyitä. Illallinen. Syöminen illalla ravintolassa yksin ei ole minusta mieltäylentävää. Parin surullisen yrityksen jälkeen olen luopunut ulkoruokinnasta iltaisin ja ostan jotain iltapalaa huoneeseen. Ja tämä on todellakin hassusti vuorokaudenajasta riippuvaista. Aamupala, lounastaminen tai lasillinen kahvilan terassilla on erittäinkin kivaa omassa seurassa, mutta yksinäinen illallinen ei ole minun juttu.

  3. bubbs

    Mä tavallaan kadehdin tuota, että tykkää yksinmatkustamisesta – ei tarvitsisi aina olla yhdistämässä lomia, aikatauluja ja budjetteja, voisi vain mennä. Vaan kun en tykkää yhtään, on kokeiltu ihan tarpeeksi laajassa mittakaavassa, pisimmillään 3 kuukautta. Inhoan sitä, kun ei ole ketään, kenen kanssa jakaa kokemukset. Yksin en tule tehneeksi läheskään niin paljon asioita, kun tiedän jo ennalta, ettei se tunnu samalta kuin jaettuna. En käy yksin syömässä missään kivoissa paikoissa tai etsi niin innokkaasti mahdollisuuksia seikkailuihin. Jotenkin yksin tuntuu merkityksettömämmältä, jos syrjäisellä kujalla vastaan tulee kävelevä hodari. Ei se ole sama enää jälkikäteen kerrottuna, kuin tilanteessa, jossa joku muu tietää täsmälleen, miltä se tuntui siinä hetkessä. Tai sen, miten ihmeellisen upealta näytti, kun Alpit näkyivät lentokoneesta koko pituudeltaan, tai miten tsekit saattavat käsittää caesarsalaatin. En osaa perustella sitä, miksi mulle ei riitä se, että olen kokenut ne asiat itse – jakaminen vaan jotenkin tekee niistä mulle kokonaisempia.

    • annika

      Aivan sama juttu! Vaikka uskallus riittäiskin, en koe yksin matkustamista yhtä antoisana kuin seurassa. Jotenkin kokemusten jakaminen tekee niistä minulle vielä parempia, vielä todellisempia. Vaikka matkakumppanin kanssa ei vaihtaisi sanaakaan, molemmat tietävät toisen jakaneen sen täydellisen auringonlaskun atlantin rannalla, sen hetken kun flamenco soi pikkukylän kujilla, sen kun kukkulan laelta avautuu henkeäsalpaava näkymä. Usein kokiessani jotain tuollaista yksin, tunnen oikeastaan surua. Surua siitä, että en voi jakaa hetkeä kenenkään kanssa.

    • Sanni

      jakaminen vaan jotenkin tekee niistä mulle kokonaisempia.

      Mä ymmärrän tämän erinomaisesti, vaikka yksinmatkustamisesta tykkään. Kyllä jakaminen täydentää tietyt kokemukset aivan eri lailla kuin yksin. Mutta omalla kohdallani en ”tarvitse” tätä jakamisen kokemusta jokaiseen hetkeen… en osaa sitä selittää.. Hetket ovat erilaisia. Joskus auringonlasku siihen liittyvine, välillä lähes meditatiivisine tunnelmineen on aivan parasta yksin koettuna. Joskus taas joku toinen auringonlasku vaatii sen rakkaan siihen vierelle ollakseen täydellinen.

      • annika

        Näinhän se on, että onneksi erilaiset matkaajat saavat toteuttaa omia tapojaan, eikä meillä ole esimerkiksi lakia / uskontoa, jonka vuoksi naiset eivät saisi matkustaa yksin :)

        Uskon myös, että kaikissa ihmisissä on molempia puolia: Seurareissaajakin nauttii joskus yksinäisistä kokemuksista, ja vastaavasti sinullakin on ne seurahetkesi. Ulkomaille matkustamisessa tämä ehkä korostuu, kun lähtökohtainen päätös yhdessä / yksin lähtemisestä rajaa koko kokemusta eri tavalla, kun vaikka mökkireissu.

        Moni on maininnut, että ”pitkä viikonloppu” -tyyppiset kaupunkireissut menee yksinkin hyvin, mutta pidemmällä matkalla kaipaa seuraa. Tämä kuvastaa hyvin asiaa: Olemme kaikki vähän molempia, toiset enemmän toisessa ja toiset toisessa ääripäässä.

  4. senja

    Olen samoilla linjoilla bubbsin kanssa. Yksin en ole koskaan matkustellut, aina miehen kanssa ja nyt olemme ruenneet käymään matkoilla lapset mukana. Meillä on 2 ja 6 vuotiaat ja ollaan oltu yhteensä 5 viikkoa ulkomailla vuoden aikana. Se on antanut todella paljon. Juuri se jakamisen tunne ja yhteinen riemu. Jälkeenpäin miten mukava on katsella lomakuvia joissa lapsetkin on. Ei jaksa katsella vanhempia kuvia joissa on vaan nähtävyydet, oma tai miehen pärstä.

    Voisihan se yksin matkustaminen tehdä hyvääkin ja ymmärrän miksi se sopii joillekin.

    Mutta meillä on tällä hetkellä tämä oma perhe, oma porukka, omat jutut ja omat matkat…

  5. Emmi L.

    Mä haluaisin kertoa, että näiden sun postausten takia oon alkanut psyykkaamaan itseäni ja säästämään Italian reissua varten :) Oon unelmoinut vuosikausia, että menen pidemmäksi aikaa ja yksin. Just ettei tarvitse välittää siitä toisesta ja saa tehdä mitä haluaa, mutta ehkä eniten siksi, että ei ole sitä toista johon turvautua vaan spontaanisti voi tehdä kaikkea ja tutustua uusiin ihmisiin. Aloitin tän projektin tänä vuonna niin, että aloin tekemään asioita joita pelkään ihan hulluna, mutta haluaisin tehdä :) Niinpä ilmoittauduin työväenopiston italian kurssille ja oon treffaillut ventovieraita ihmisiä!

    Emmi L.
    http://happyfeetingblogi.blogspot.com

    • Sanni

      Mä haluaisin kertoa, että näiden sun postausten takia oon alkanut psyykkaamaan itseäni ja säästämään Italian reissua varten :)

      (…)

      Niinpä ilmoittauduin työväenopiston italian kurssille ja oon treffaillut ventovieraita ihmisiä!

      Mahtavaa Emmi! :) *tykkää x 10*

  6. Piikuli

    Hei, tästä postauksesta tuli mieleen joskus ammoin kirjoittamasi Kotistressaaja -kirjoitus.

    Itse olen vasta reilu parikymppinen, mutta viimeisen vuoden aikana tapahtuneet muutokset ovat helpottaneet, mutta lisänneet joitain odotuksia. Erosin viime syksynä ja olimme juuri ehtineet hankkia yhteisen vuokra-asunnon, kun jäinkin asuntoon yksin. Enää minulla ei ollut odotuksia poikaystäväni puolelta, mutta taisin sitte tehdä näitä oletuksia ja odottamuksia itse itselleni.

    Viimeinen vuosi ammattikorkeassa ja ero tekivät minusta tosi väsyneen ja päätin, että oman hyvinvointinu vuoksi jätän valmistumisen myöhempään ajankohtaan (puoli vuotta suositellun opiskeluajan yli). Hankin töitä keväällä, tein rästitenttejä ja tehtäviä, urheilu sujui, mutta pään sisällä ei mikään sujunut. Pieni yksiöni, mihin olin muuttanut vaihtoi järjestystä koko ajan ja kannoin tavaraa häkkivarastoon, kun tuntui että koko tavaramäärä ahdisti. Heitin roskiin, annoin eteenpäin ja lopetin sen vähäisenki meikkien/vaatteiden/tuotteiden ostamisen. Salilla oli ihana käydä, sielä kun ei ollut mitään muuta kuin minä ja raudat :D Kavereiden kämppien sotkut ei haitannut, mutta kämpilläni jopa väärässä paikkaa kuivumassa oleva tiskirättikin sai minut siivoamaan koko keittiön ja tiskaamaan kaikki ”no on tää vähä likanen, tuoho on jääny jotain” astiat, vaikkei ne likaisia edes ollu. Ruokaa ei haluttanu ostaa, koska jääkaappi tuli niin täyden ja sotkuisen näköiseksi.

    Mutta myöhemmin olen tullut siihen tulokseen, että kun sain pienen kämppäni siistiksi, niin päässäki helpotti. Ajatukset sai siivoamisen ja järjestelyn ajaksi selkeiksi ja jopa unohdettua. Kesällä muutin siskoni nurkkiin, ja siellä asun vieläkin. Siskon rennompi elämänasenne on tehnyt minulle hyvää. Ja jääkaappikin on, ainaki masusta päätellen, ollut useammin täys:)

    Pahoittelen pitkää kommenttia, mutta tuntui, että tänne voin jakaa oman kokemukseni odotuksista ja pään sisäisestä kaaoksesta :)

    • Sanni

      Älä yhtään pahoittele, pitkät, pohdiskelevat ja jopa elämäntarinalliset kommentit ovat tänne erittäin tervetulleita! :) Oli kiinnostavaa kuulla pala sinunkin tarinaasi :)

  7. Annikka

    Mä en vielä tykkäänkö yksin matkustamisesta. Ainakin tällä hetkellä jännittää hirveesti! Olen aina matkustanut miehen tai koko perheen kanssa ja huomenna olen lähdössä Tansaniaan YKSIN kuukaudeksi. Menen vapaaehtoistöihin lastenkotiin, pitää pärjätä matkat yksin ja perillä toivottavasti on joku vastassa.

    • Sanni

      Wau!! Kuulostaa aivan mahtavalta, kokemus tulee varmasti olemaan mieletön!

      Hyvää matkaa Annikka! :)

  8. iituliina

    Mä oon kokeillut ja todennut, että yksin matkustaminen ei ole mua varten. Mun mielestä ei oo parempaa tunnetta, kuin se, että saa jakaa ne hienot asiat sen toisen ihmisen kanssa, jolloin niistä saa paljon enemmän irti, kuin vain omassa päässään miettimällä. Toisaalta, mä en myöskään missään nimessä ole rennoimmillani yksinäni, en lomalla enkä arjessa. Mulle loma ja vapaus on vasta sitten, kun on se toinen tyyppi siinä.

    • Sanni

      Tämän näkökannan ymmärrän myös oikein hyvin :)

  9. Tiia

    Kiitos. Tän postauksen ja kommenttien lukeminen on ollut minulle jotenkin silmiä avaavaa. Mä en ole oikein ikinä ajatellut, ettenkö voisi /pystyisi tekemään jotain halutessani.

    En ole myöskään ikinä ajatellut, että jonkun toisen ihmisen odotukset tai ajatukset minusta vaikuttaisivat elämääni millään tavalla…

    Olenko siis syrjäytynyt, laiska ja saamaton vai äärettömän itsevarma ja ylimielinen?!?

    No, ehkä oikeasti jonkinlainen sekoitus kaikkia edellä mainittuja:)

    Mä ilmeisesti vietän arkisin niin paljon aikaa yksinäni (tai siis koirien kanssa keskenäni) jossain omassa kuplassani, että havainnoin noita kaikkia asioita ympärilläni kaiken aikaa. Luonnon tarjoamia kauniita asioita, vastaatulijoiden kasvoja, ääniä, tuoksuja, värejä, valoja ja varjoja…

    • Tiia

      Ehkä musta tulee ”isona” se hullukissamummo, joka hiippailee yksinään ympyrää ja juttelee puille, pensasaidoille, syksyn lehdille ja muille asioille ojan pientareilla… Ounou

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.