Karkkipäivä
Karkkipäivä

We finally meet: Kos.

Eilinen oli varmasti pisin päivä tällä matkalla. Heräsin Patmoksella, söin aamiaista Kosilla ja menin nukkumaan Nisyroksella. Taas kaksi uutta saarta jotka saatoin merkata listalleni. Kos on Kreikan saareni numero 48 ja Nisyros numero 49. Nyt näyttää siltä, että saari # 50 jää seuraavaan reissuun.

Pitkä päivä.

Ja se tarjosi minulle mm. 11 vuotta löytöään odottaneen ostoksen! <3

Herätyskello soi 02.50 jotta ehtisin 3.35 Patmokselta Kosille lähtevään laivaan. Viipyisin Kosilla puoli päivää ja hyppäisin sitten Nisyrokselle vievään laivaan. Palaan Kosille vielä takaisin ensi viikolla.

KosTown_IMG_8450_2

Laiva saapui Kosille auringon noustessa. Tämäkin päivä valkeni pilvisenä ja viileänä. Nyt on pudottu kesäsäistä lähes samoihin lukemiin kuin Suomessa tällä hetkellä.

KosTown_IMG_8448_2

Laiva jatkoi matkaansa kohti päätepysäkkiään Rhodosta minun lähtiessä tokkuraisena etsimään vuokrahuonettani. Olin varannut Kosilta huoneen puolen päivän pysähdystäni varten koska halusin paikan jonne jättää tavarani ja jossa levätä unettomaksi jääneen yön jälkeen.

KosTown_IMG_2654

Odotin uteliaana millaisena ”Rhodoksen pikkusisko”, jollaisena olen Kosin aina ajatellut kuvien perusteella, minulle näyttäytyisi. Keskusaukio minareetteineen vahvisti heti Rhodos-fiiliksiä.

Muutama sana majoitushinnoista Kosilla. Oletan, että Kos on myös korkeasesongilla edullisempi kohde kuin pienemmät saaret, sillä suosittuna pakettikomakohteena saarella on suuri tarjonta palveluita, mikä taas johtaa kilpailuhenkiseen hinnoitteluun. Nyt huhtikuussa hinnat ovat tasolla, joka saa budjettimatkailijan tanssimaan ilosta. Odotin, että Kos olisi tähän aikaan keväästä jo vilkas, mutta ei lainkaan. Täällä on niin hiljaista että hotellit, ravintolat ja vuokrahuoneet ammottavat tyhjyyttään ja palveluiden tarjoajat tekevät kaikkensa, että ne muutamat hassut vierailijat, jotka Kosille tähän aikaan eksyvät, valitsisivat juuri heidät.

Minä buukkasin netin kautta huoneen 17 eurolla. Tämä ”huone” osoittautui huoneistoksi, jossa on kaksi makuuhuonetta, parveke, erillinen keittiö ja ruokailutila ja vasta remontoidun näköinen kylppäri. Jos meitä olisi tällä reissulla nyt neljän hengen porukka, maksaisimme tästä siis 4,25€ / yö. :)

Kos_FantasiaApartments_

Aamun edetessä sää vähän kirkastui ja lupaili jo vähemmän harmautta kuin edelliset päivät Patmoksella.

Valitettavasti auringon säteet jäivät vähäiseksi herkuksi ja sain nauttia niistä vain aamupäivän. Patmoksen hyisyyden jälkeen iloitsin jo siitäkin :)

Syötyäni aamiaisen vuokrahuoneessani koin itseni taas pirteäksi ja lepäämisen sijaan lähdin kävelylle Kos Townin keskustaan.

KosTown_220417_IMG_8477

KosTown_220417_IMG_2665

Satamaa reunustavalla kadulla näkyi lähinnä paikallisia ostamassa tuoretta kalaa veneidensä edessä istuvilta kalastajilta.

KosTown_220417_IMG_2668

Turistit ovat Kosilla huhtikuussa niin harvinainen näky että sain jälleen paljon huomiota osakseni. Kalastajat saivat puolestaan minun huomioni :)

KosTown_220417_IMG_8471

KosTown_220417_IMG_2677

Kaupungin hiljaisella rannalla värikkäät aurinkotuolit odottelevat sesongin alkua. Ovatkohan ne olleet tässä koko talven vai onko ne tuotu esiin viime viikkojen lämpimämpien säiden rohkaisemana… :)

KosTown_220417_IMG_2680

Kuvittelin mielessäni miltä täällä näyttää heinäkuussa…. Silloin on varmasti vaikea löytää vapaata paikkaa koko rannalta.

Kos_ravintolahintoja

Kosin ravintoloiden hinnat saavat lompakkotietoisen matkailijan suun hymyyn. Kreikkalainen salaatti 4,50€…! Tämän hintatason ruokalista on nykyään todella harvinainen näky missään päin Kreikkaa. Tällä hetkellä horiatikin standardihinta on kuusi euroa, ja viittä euroa voi jo pitää halpana. Horta eli höyrytetyt villivihannekset ovat kreikkalais-cuisinen edullisinta ruokaa, mutta yleensä niistä saa kuitenkin maksaa 5-6 euroa. Kosilla 3 euroa.

Grillatut, tuoreet sardiinit irtoavat kuudella eurolla, muualla olen maksanut niistä 7,50€ tai siitä ylöspäin. Oi Kos… jäisinkö tänne matkan viimeiseksi viikoksi vain syömään..?

KosTown_ruoka_IMG_8510

Päivän lounaalla nautin matkalla vakioksi muodostuneen setin: mustekalaa ja höyrytettyjä kasviksia.

Olen tällä reissulla oivaltanut tykkääväni enemmän mustekalasta (htapodi) kuin kalmarista. No, kummatkin ovat mustekaloja mutta htapodi, octopus, on se 8-jalkainen tyyppi… :) Ennen valitsin useimmin kalmarin. Nyt olen päässyt etenkin hyvin grillatun lonkeron makuun… Ruokaa, johon en olisi lapsena koskenut pitkällä tikullakaan. Eikä moni aikuinenkaan ehkä koske, näyttäähän mustekala kieltämättä aika ällöltä. Esteettisesti kyseenalaisimpia ruokia joista tykkään :)

KosTown_220417_IMG_2684

KosTown_220417_IMG_2685

Mitä tykkäsin Kos Townista?

Minullahan oli jopa aika varautuneet, negatiiviset ennakkofiilikset paikasta. Myönnän tämän johtuvan pelkästään saaren superturistillisuudesta. Siitä ei pääse yli eikä ympäri että jotkut saaret ovat voimakkaasti turismin leimaamia ja tunnelma on hyvin erilainen kuin ”kreikkalaisemmilla” saarilla. Kos on yksi niitä saaria. On silti epäreilua olla antamatta turistillisille saarille edes mahdollisuutta, ja Kos ansaitsee ehdottomasti mahdollisuuden. Onhan Santorinikin hyperturistillinen paikka, ja saari osoitti, ettei sillä ole merkitystä saaren ainutlaatuisen kauneuden ja tunnelman keskellä.

Kos Townista muodostui minulle puolikkaan päivän aikana oikein myönteinen, lämmin kuva. Olin iloisesti yllättynyt. Luulen, että low season on minulle oikea aika vierailla näillä turistillisemmilla saarilla. Nyt saatoin nähdä kaupungin ikäänkuin ”paljaampana”, rehellisemmin omana itsenään. Kahviloita kansoittivat paikalliset nuoret ja kaduilla tuli vastaan kreikkalaisrouvia ostoskasseineen. Täällä on muuten todella hyvät ostosmahdollisuudet.

Kos Town näyttäytyi minulle viehättävänä, eloisana ja historiallisesti ja arkkitehtuurisestikin kiinnostavana kaupunkina. Nimenomaan kaupunkina, Kos Town on rehellinen city verrattuna esimerkiksi Paroksen Parikiaan tai Naxoksen Naxos Towniin, vaikka nekin ovat saarimittakaavassa suuria paikkakuntia. Parikia ja Naxos Town ovat selvästi saaritunnelmaisia valkoisine perinteisine taloineen ja labyrinttikujaidylleineen, siinä missä Kos Town muistuttaa enemmän mannerkreikkalaista rannikkokaupunkia.

KosTown_220417_IMG_2687

Ehkä Kosin kaltaiset suuret saaret kaupunkimaisine kulttureineen eivät koskaan sytytä minussa ihan samanlaista tenhoa kuin pienet,  maalaisemmat, kyläelämän saaret, mutta suurilla saarilla on mukavaa käydä vastapainona. Jos kävisi koko ajan vain samantyyppisissä paikoissa, se olisi tylsää.

Vaikka kaupunkien palvelut esimerkiksi laajoine shoppailumahdollisuuksineen eivät tyypillisesti ole kiinnostukseni kohteita Kreikassa, en väitä, etteikö ole oikeasti piristävää päästä välillä kuljeskelemaan kaupoissa, tarkkailla urbaanien keskusaukioiden kuhinaa ja saada valita kahdenkymmenen ravintolan välillä kolmen tavernan sijaan. Kosilla voi harrastaa tällaista. Amorgoksella, Patmoksella ja Lipsillä ei.

Eilen kaupoissa vaeltelulla oli aivan erityisen mieleinen seuraus, sillä vuosikausien etsinnän jälkeen löysin uuden kesätakin.

Takit

Katsokaa ^_^

Te tiedätte minut. Aina sama tyyli, vaikka missä stailauksissa kävisin.

Olen käyttänyt vasemmanpuoleista takkia joka ikinen kesä viimeiset 11 vuotta. Ostin sen Ateenasta vuonna 2006. Pitkän linjan lukijat tunnistanevat takin kymmenistä blogin kuvista. Minulla ei ole ollut muuta kesätakkia. Ihan käsittämätöntä, mutta en ole löytänyt sellaista josta tykkäisin. En muutenkaan ole kiinnostunut vaatteista enkä tykkää käydä kaupoissa etsimässä vaatteita. Olisin tyytyväinen, jos joku vaatekeiju vain uudistaisi vaatevarastoni parin vuoden välein niin ettei tilanne sentään pääse siihen, että kuljen repaleisissa takeissa tai shortseissa. Niinkuin nyt on valitettavasti päässyt käymään.

Kosin keskustassa silmäni osuivat erään vaatekaupan näyteikkunassa tuikitavalliseen Onlyn rotsiin. Jollaisen voisi ostaa Suomestakin. Mutta nyt se löytyi Kosilta. :) Olin niin iloinen! Tiesin heti sen nähdessäni että ostan sen. :)

Se ei ole malliltaan yhtä hyvä kuin tyköistuvampi ja napakampi vanha takki, mutta se on minun näköiseni :) Ja väriseni ^_^ Ja ennen kaikkea: ehjä! ^_^

Kiitos Kos :) Me näemme vielä ensi viikolla :)

Kommentit (17)

  1. Heidi

    Me käytiin kosilla heinäkuussa ja saatiin kovin erilainen kuva saaresta. Mietin välillä lukiessani, että puhutaanko nyt samasta saaresta :D. Meidän käydessämme kos oli kuin iso festari alia täynnä pari kymppisiä. Musiikki soi ja löysimme lähinnä krääsä kauppoja. Mutta niin se vain on, että eri vuoden aikaan saa paikasta eri kuvan. Rakastuin Rodokseen, mutta kävinkin siellä huhtikuussa, jolloin saarella oli vain 1 tai 2 koneellista turisteja!

    Teimme myös kosin reissun aikaan päiväretken rodokselle. Kukonlaulun aikaan laivalle mennessämme, törmäsimme useaan juoppoon turistiin, yksi nukkui rannalla, toinen penkillä ja kolmas haahuili keskellä katua hyvin humalaisena. Se oli viimeinen niitti, emme palaisi kosille ”high season” aikaan.

    Tulimme kosille kalymnokselta, jossa hintataso oli vieläkin edullisempi ja turisteja paljon vähemmän? Oletko vieraillut kalymnoksella?

    Ihanaa lukea näitä kreikka postauksia, koska olen aivan rakastunut Kreikkaan ?. Olen tosin paljon jäljessä sinun 49 saaresta…

    1. Sanni

      Me käytiin kosilla heinäkuussa ja saatiin kovin erilainen kuva saaresta. Mietin välillä lukiessani, että puhutaanko nyt samasta saaresta :D.

      Sesongit, sesongit… ? En usko että minäkään viihtyisin Kosilla heinä-elokuussa saaren ollessa täpötäynnä ja krääsäkojujen ja humpan dominoidessa.

      Kalymnoksesta – olen käynyt siellä kerran ja tykkäsin paljon. Kiinnostava sekoitus vilkasta melkein-kaupunkia, sporttiturismia, kauniita rantoja ja luontoa. Samalla rauhallinen mutta kuitenkin vilkas kiitos Pothian. Turismi on hyvin erityyppistä kuin perinteisissä pakettilomakohteissa, vaikka Kalymnoskin löytyy ”paketoituna”. :)

    2. milipili

      Shut up, just sato lunta ?

      1. Sanni

        Joo näin, Leena laittoi kuvan? On täällä siis ehkä vähän kesäisempi keli… ?

      Vastaa

      Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *