Vuosi 2021 – harmaan ja lämpimän sävyjä

Jos mietin kulunutta vuotta ja haen jotain hetkeä, johon palata, näen edessäni tämän ikkunan.

Monemvasia, aamu 1. lokakuuta 2021. Maisema hotellihuoneeni ikkunasta.

Kulunut vuosi on ollut monella tapaa niin vaikea, että sen käsittelyyn tulee kulumaan pitkä aika. En varmasti ole ainoa, joka tuntee kahden koronavuoden jälkeen niin syvää väsymystä ja hämmennystä, ettei sitä pysty enää sanoittamaan. Eikä tarvitsekaan.

Minulle henkilökohtaisesti tämä vuosi on ollut yksi raskaimmista ja koettelevimmista koko elämäni aikana. Olen voinut erittäin huonosti ja tuntenut välillä täydellistä neuvottomuutta sen suhteen, mistä enää löytäisin iloa ja tasapainoa. Koko vuoden tunnelmaa voi kuvata yhdellä sanalla: sydäntäsärkevä. Ympärilläni sekä minussa itsessäni on tapahtunut asioita, jotka ovat laskeneet välillä täyden pimennysverhon valon eteen.

Mutta aina vain verho on lopulta noussut.

Jos jostain iloitsen niin siitä, että minussa on ilmeisesti aika paljon sisua. Jotenkin toiveikkuus ja valo aina lopulta palaavat. Olen ehkä niinkuin Veikko: rakastan elämää niin paljon, että tämä rakkaus voittaa aina. Olen siitä kiitollinen.


Kreikan matka syys-lokakuussa on lahja, jonka arvoa ei voi mitata. Olen sanattoman onnellinen siitä, että tein matkan. Päätös syntyi vain yhdessä viikossa. Yhtäkkiä tunsin, että minun on vain lähdettävä.

Ne kolme viikkoa olivat kuin hengähdystauko normaaliuden saarekkeella, kuin olisin astunut taikaverhon läpi rinnakkaistodellisuuteen, josta riittämättömyyden, syyllisyyden ja toivottomuuden tunteet puuttuivat. Pandemia oli yhä läsnä, paha olo ei.

Sain matkasta valtavasti voimaa ja iloa. Kotiarjen sumun hälventyessä ja kohinan vaimentuessa mieleni oli pitkästä aikaa kirkas ja tyyni. Niin kirkas, että saatoin nähdä itsessäni asioita, joita aiemmin olin vältellyt ja ne saivat viimein nimen ja ääriviivat. Vihdoin hyväksyin ja omistin ne. Vaikka sekin teki ja tekee kipeää, lopulta myös helpottaa, kun ottaa kivun syliin ja hyväksyy sen.

Monemvasian keskiaikainen kylä Kreikan Peloponnesoksella on se hetki ja se tunne, – se tila, johon palaan tässä vuodessa.

Kun ajattelen Monemvasiaa, menen yhä kananlihalle. Linnoituksen sisään rakennettu sanoinkuvaamattoman kuvauksellinen pikkuinen kylä tarjosi minulle juuri sen, mitä hain ja tarvitsin.

Päiväni Monemvasiassa olivat täynnä kauneutta ja ilon ja kiitollisuuden kokemuksia, joista ehkä joku hieno runoilija osaisi kirjoittaa. Minä katson vain näitä kuvia ja tunnen saman vapauden ja onnellisuuden, kohoamisen tunteen, jota tunsin Monemvasiassa. Olin vapaa niistä kerroksista, jotka kotona muodostavat haarniskan päälleni.

 

Tänne haluan palata, ja tiedän, että voin palata, kun sen aika tulee. Itäisestä muurista ja kylän reunassa hieman erillään seisovasta hotellista esteettömine näköaloineen tuli minun paikkani. Haluan palata tähän hotelliin, tähän huoneeseen ja tälle terassille. Jo palaaminen mielen voimin tuo minulle… supervoimia…! ❤️

Toivotan supervoimia meille kaikille vuoteen 2022! ❤️

Pidetään huolta toisistamme – ja itsestämme!

hyvinvointi onnellisuus
Kommentit (12)
  1. Hyvää uutta vuotta :)

    Mietin tässä just joku päivä, että tehtiin kyllä syksyn matkamme just oikealla hetkellä. Nyt ei taas voisi ajatella matkustamista. Kiitollinen mieli :)

    1. Juuri näin ❤️

  2. Supervoimia tosiaan tarvitaan tässä ajassa, ilman maailman mullistuksiakin elämässä on nousuja ja laskuja. Jos vielä sattuu syntymään erityisenherkäksi 🦋niin kaikki niin ilot kuin surutkin tuntuu niin mahottoman voimakkaasti. Kovasti kiitoksia sinulle rehellisestä ja samalla kauniista blogista, mun lemppari 💛 Nuo upeat valoisat kuvat Kreikasta on kuin ikkuna omiin tulevaisuuden haaveisiin.

    1. 🦋❤️

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *