Vuosi 2020 – mitä jäi reppuun

Vuosi sitten kirjoitin vuodesta 2019, johon kulminoitui elämäni vaikein aika. Sinä vuonna hajosin ja vapauduin.

Tuli pala kurkkuun, kun luin äsken tuon kirjoituksen.

Nyt kun olen jälleen yhden vuoden kauempana tuosta ajasta, asioita voi muistella yhä vain ymmärtäväisemmästä ja myötätuntoisemmasta perspektiivistä.


Vuosi 2020 alkoi kevyempänä, mutta uudet koettelemukset odottivat jo keväisen kauniin nurkan takana.

En olisi voinut Lapin huurteisilla hangilla ja jäälinnojen loisteessa kuvitella, millaiseksi vuosi muodostuisi.

Koronakriisi ja uusi parisuhde eivät osoittautuneet parhaaksi mahdolliseksi yhdistelmäksi.

Koronakriisi ei varmasti osoittautunut parhaaksi asiaksi kenellekään. 

Tuntuu, että koronavuoden syvimmät vaikutukset alkavat avautua vasta muutaman vuoden kuluttua, mutta jos jotain voi tässä vaiheessa sanoa, se on väsymys. Väsymys moniin asioihin, monella tasolla.

Väsymys rajoituksiin, väsymys etäisyyteen ja läheisyyden puutteeseen, väsymys huoleen, väsymys oikeiden valintojen mahdottomuuteen. Väsymys epävarmuuteen, väsymys päättäjien päätöksiin. Miksi karaokea saa laulaa baarissa mutta esiintyvä taiteilija ei voi laulaa viereisessä kirkossa? Väsymys väsymykseen.

Tänä vuonna jos koskaan minulle on kirkastunut se, miten paljon toisten hyvinvointi vaikuttaa omaani.

Empaattisuutta pidetään positiivisena ominaisuutena, ja sitä se onkin, mutta jos ei voi lakata huolehtimasta toisten murheista ja asettaa muiden huolet itsensä edelle, se ei välttämättä ole vahvistava voima.

Terapiassa olen viimein oivaltanut, mitkä tekijät ovat vaikuttaneet tähän taipumukseeni. Itseymmärryksen lisääntyminen on hyvä asia, mutta samalla asian syvempi oivaltaminen on saanut minut myös surulliseksi koska tunnen, että en voi tästä ominaisuudesta koskaan ”opetella” pois. Tällainen minä olen. Olen onnellinen vasta, kun muut ovat. Ja muiden onni ei ole minun vastuullani, vaikka aina voi yrittää auttaa.

Kaikesta huolimatta, vuodesta jää paljon hyviä muistoja. Vuonna 2020 tapahtui lopulta yhtä paljon hyviä kuin kuormittavia asioita. Ainakin, kun vuotta tarkastelee ”lasi puoliksi täynnä” -elämänasenteella. Tänäkin vuonna olen monesta asiasta kiitollinen.

Meillä on perheen kesken jouluillallis-traditio: kaikki kertovat, mikä on ollut vuodessa parasta. Mikä jää mieleen mukavimpana asiana tai kokemuksena kuluneesta vuodesta.

Minä vastasin: purjehtiminen.

Se oli todella hienoa, ja täydensi elämäni kokemuskirjaa tavalla, josta tekisi melkein mieli sanoa: nyt olen kokenut kaiken, minkä ehdottomasti haluan.

Purjehtiminen ja vesillä olo on kaunista ja väkevää. Purjehdustaito on jotain äärettömän kiehtovaa, samalla upeaa ja pelottavaa. Siinä ollaan todella yhtä luonnon kanssa; yhteispeli sujuu vain, kun osaa kuunnella ja lukea tuulta ja merta.

Niinkuin elämä. Tavallaan kai olemme elämänmittaisella purjehduskurssilla. Elämä on jatkuvaa navigointia, tuulen ja aallokon kuuntelua ja niiden mukaan toimimista.

Navigare necesse est.

Tyynempää tänä vuonna?

.

Muita hyviä asioita vuodessa 2020:

Koralli hiusväri

Lapin reissut

Kalastaja

Mökkeily Puruvedellä

Että Viivi selvisi

Työ ❤️

Mukavia työasioita:

Benecos Aputassu-kampanja

Perehtyminen Novexpert-sarjaan

Perehtyminen Urang-sarjaan

Pääsin tekemään koulutuksia

Ihanat työkaverit 

Miten teidän vuotenne meni? Mitä jää käteen?

Kommentit (6)
  1. No, mullehan tää vuosi on ollut yhtä muutosta ja tunteiden vuoristorataa, mutta lähes yksinomaan hyvässä mielessä. 2020 on se vuosi, jolloin löysin jälleen itseni ja olin mielettömän onnellinen. Uusi työ, uusi tukka, ero, uusi asuinpaikka, uusvanha sukunimi, uusia ystäviä, vanhojen ystävien uudelleen löytymistä, deittailua ja ystäviä sekä kymmeniä kauniita auringonlaskuja. Kaikesta maailman paskasta huolimatta mun vuoteni on ollut kaikin puolin todella todella onnistunut enkä mä ihan hirveesti omakohtaisesti huonoja juttuja pysty nimeämään.

    Tosta yliempaattisuudesta ja muiden tuskasta, mä olen kärsinyt aikoinani samasta, mutta opetellut tietoisesti ulkoistamaan itseni muiden asioista. Helppoa se ei ole ollut, mutta jossain määrin onnistunut kuitenkin.
    Joka tapauksessa parempaa tulevaa vuotta Sanni <3

    1. Hyvää uutta vuotta Kuorotipu ❤️

  2. Itselläni tuo överi empaattisuus ja muiden ihmisten tunteiden ”uiminen omiin liiveihin” sai viitisen vuotta muodon ja nimen: erityisherkkyys. Ja kun olen vielä elämyshakuinen ekstrovertti (tai ambivertti) niin yhdistelmä on ollut vuosien saatossa aika haastava, mutta tällä hetkellä elämässä on aika hyvä balanssi asioiden ja ihmisten suhteen. Vaikka saankin energiaa ihmisten kohtaamisista, niin negatiiviset ihmissuhteet vie järkyttävästi energiaa, joten olen pyrkinyt karsimaan sellaisia ihmissuhteita ja huomaan, että se tekee hyvää minulle. Usein erityisherkkyys on voimavara, mutta yhtä usein se on myös todellinen rasite ja tästä ominaisuudesta ei pääse eroon vaikka usein haluais, mutta toimeen sen kanssa tulee, kun tunnistaa omat rajansa ja voimavaransa! <3

    1. Erityisherkkyyden olen tunnistanut itsessänikin, ja voin allekirjoittaa tuon, että se on yhtä lailla voimavara ja vahvuus kuin rasitekin. Erityisherkyydessä on paljon todella hyvää, mutta toisaalta monien asioiden – ja erityisesti ympäröivien tunnetilojen – kokeminen niin valtavan intensiivisesti on uuvuttavaa.

      Lopulta erityisherkkyyden osien summassa on kuitenkin enemmän positiivista <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *