Vuoden 2012 Parhaat Tuotteet

Taas on aika koota yhteen vuoden parhaat kosmetiikkatuttavuudet.

Listan tuotteet eivät kaikki ole välttämättä vuonna ilmestyneitä 2012 uutuuksia, vaan tuotteita joihin olen kuluneen vuoden aikana tutustunut. Ja kuten aiemminkin, listaus ei ole missään paremmuusjärjestyksessä.

Vuodenparhaat_1

Poskipunia listalle pääsi peräti kaksi, ja toinen niistä on Benecosin ihanainen, hohtava Coral. Meikkikuvia Coral-punasta läytyy mm. tästä postauksesta. Reissusta palattua olen jälleen käyttänyt Coralia päivittäin. Sen tuoma lämmin, luonnollinen hehku on ollut erittäin tervetullut apu matkarasituksen, joulukiireen ja liian lyhyiden yöunien nuupauttamille kasvoilleni.

Vuodenparhaat_2

Jemma Kiddin Dewy Glow -highlighter on suosikkihohdetuotteeni koskaan. Siinä on jotenkin erityisen onnistunut koostumus ja se näyttää hyvältä hieroit sitä mihin kohtaan nassussa tahansa. ^_^ Dewy Glow All Over Radiance -voiteeseen tutustuttiin tässä postauksessa.

Vuodenparhaat_3

Hyvät jalkavoiteet ovat aina etsintäkuulutuksessa tälle sarvikuononnahkajalanpohjat omaavalle tädille. Yksi loistava sellainen löytyi suomalaiselta Dermosililta. Pienenä miinuksensa se, että karbamidi jättää sormiin vähän ikävän nihkeän tunteen ja kädet tekisi mieli pestä aina iltaisen jalkarasvaussession jälkeen, mutta ei sieltä sängystä enää jaksa kylppäriin lähteä… Mutta kovettuneet päkiät ja karheat kantapäät tykkää..!!

Vuodenparhaat_4

Yleensä käytän antiperspiranttia, mutta luonnonkosmetiikkaan siirtymisen jälkeen olen yrittänyt antaa luonnonmukaisille deodoranteille mahdollisuuden. Born To Bion Zen Sensation -dödön pehmeänraikas tuoksu on koukuttava, koostumus kuivuu nopeasti enkä ole huomannut vaatteidenkaan tahrautuvan. Lisäksi deodorantti todella pitää hien hajun poissa! Uusi suosikki on löytynyt.

Vuodenparhaat_5_

Vuoden yllättäjä tulee tässä. Itsehän olen ollut lievästi sanottuna väsynyt koko BB-buumiin, etenkin kun länsimaiset BB-voiteet ovat yleensä ”vain” niitä vanhoja tuttuja sävyttäviä päivävoiteita uudella trendinimekkeellä lanseerattuna.

L’orealin meikkipuolen versio osoittautuikin aivan erilaiseksi kuin muut beebeet, ja halusi tätä voidetta sitten kutsua millä nimellä tahansa, se tekee ihosta upean näköisen. Tosin sillä varauksella, että tuote toimii parhaiten jo valmiiksi suhteellisen hyväkuntoisella iholla. Kirjavaa, näppyistä hipiää tämä ei taio tasaiseksi, mutta normaalin ihon Nude Magique tasoittaa kauniisti ja huomaamattomasti ja luo kasvoille kuulaan mutta samalla samettisen mattaisen pinnan, ilman puuteria. Minä ja moni muu ihastuimme totaalisesti. Meikkikuvia täällä.

Vuodenparhaat_6

Tämä beibi onkin pyörinyt blogin meikkikuvissa tiuhaan tahtiin suoritettuaan ensiesiintymisensä tuossa jo ylempänä kahdesti linkatussa THE SKIN -postauksessa. Tämä voidemainen korallipinkki poskipuna näyttää purkissa kirkkaammalta kuin iholla, ja sopii kaikille. Itse olen meikannut tällä niin lämmintä aasialaissävyistä ihoa kuin viileän kalpeaa liettualaista, ja hyvältä näyttää. Guavalla ei vain voi mennä metsään. Rakkautta ensi silmäyksellä.

Jemman tuotteita ei vain taida enää kauaa saada mistään kun brändi meni hiljattain konkurssiin. :(

Vuodenparhaat_7_

Viva La Divan upeista huulipunista en kyennyt millään valitsemaan vain yhtä sävyä tälle listalle, joten sanotaan sitten vain reilusti että huulipunat! Tämän nuorille brändätyn halpismerkin punat ovat vuoden parhaita löytöjä, enkä ole koskaan intoutunut ostamaan miltään muulta merkiltä näin montaa huulipunaa.

Elokuun VLD-huulipunaviikko lienee vielä monella tuoreessa muistissa, ja vaikuttipa siltä että myös moni teistä löysi uusia suosikkeja esittelemieni joukosta. Jos missasit Viva La Diva -viikon, klikkaa itsesi sivupalkista elokuun postauksiin ja aloita vaikka tästä.

Vuodenparhaat_8

Parhaan käsivoiteen tittelistä kilpaili Elizabeth Ardenin kanssa myös Crabtree & Evelynin Hand Therapy, mutta päädyin valitsemaan Ardenin. Esittelen C & E:n voiteen myöhemmin ensi vuoden puolella.

Ardenin klassiseen Eight Hour -linjaan kuuluva käsivoide sopii meille, joiden kädet oikein rutisevat ja pahimmillaan halkeilevat kuivuuttaan. Tämä paksu ja rasvainen voide lievittää kuivuuden välittömästi jättämättä kiiltävää, rasvaista pintaa. Juuri tämä ominaisuus tekee voiteesta niin loistavan. Kerroin voiteesta viime helmikuun Kuivan ihon pelastajat -jutussa.

Vuodenparhaat_9

Tämä tuote oli päivittäinen kumppanini reissun ensimmäiset 6 viikkoa. Ja mikä mainio tuote se onkaan! Ohuenohut meikinalusvoide peräti 50-suojakertoimella. Itsehän en tätä meikinpohjustusominaisuudessa käyttänyt, vaan huulteni ympärysiholla hyperpigmentaatiota estämässä. Ja siinä se toimi vallan loistavasti.

Uudemmille lukijoille taustatietona kerrottakoon, että kärsin kesäisin ikävästä ylähuulen alueen pigmentoitumisesta, naamaa ei tarvitse kuin vilauttaa UV-säteilyssä niin huulen yläpuolelle on ilmestynyt tummaksi täplittynyt ”viiksialue”. :( Joudun käyttämään alueella niin korkeaa suojakerrointa kuin mahdollista, mutta ikävä kyllä korkean SK:n voiteet ovat usein myös paksuja ja/tai valkoisen pinnan jättäviä. Make Up For Everin UV Prime on fluidimaisen ohut ja täysin näkymätön. Jää vakiokäyttöön.

Vuodenparhaat_10

Listalle viimeiseksi valikoitunut tuote on suomalaisen Flow Kosmetiikan mineraalimeikkipohja. Mukavaa saada vakiintuneille ja hyviksi havaituille suosikkimineraalimerkeilleni kotimainen haastaja!

Flow-mineraalipuuteri esiteltiin Karkkipäivässä heinäkuussa. Vieläkin parempi ennen- ja jälkeen vertailukuva löytyy elokuun Naamakohtaus-postauksesta.

.

Edellisten vuosien Parhaat-listaukset:

 

Vuosi 2011

 

Vuosi 2010

 

Vuosi 2009

.

Mitkä tuotteet ovat jääneet teille mieleen tämän vuoden kiinnostavimpina tuttavuuksina?

P.S. Tajusin että eräs itsestäänselvä tuote jäi uupumaan listaltani. Se unohtui, koska olen käyttänyt tuotteen loppuun eikä minulla enää ollut kuvata sitä: IsaDoran Precision Mascara. Parhaimpia ripsareita mitä olen koskaan kokeillut. Loistava pienisilmäiselle ja lyhytripsiselle pienen ja kapean harjansa ansiosta, tuloksena yllättävän muhkeat ripset jollaisia harjan vaatimaton ulkonäkö ei anna odottaa..!

 

Kommentit (16)
  1. Nämä vuoden parhaat tuotteet – postaukset on niitä parhaimpia :)

  2. Samaa mieltä että nämä vuoden parhaat tuotteet postaukset on todella kiinnostavia :) Nuo voidemaiset poskipunat kiinnostivat koska Maybellinen poskipunasta en pitänyt.

    Itselleni jäi kolme tuotetta tästä vuodesta ns. luottotuotteiksi;
    Bonacuren Oil Miracle (pitkien hiusten pelastus)
    Armanin Eyes to Kill mascara
    Lily Lolon mineraalimeikkipuuteri

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *