Nyt viimeistään ymmärrän kaksoispuhdistuksen tarpeen

Tiedätte kaksoispuhdistuksen (tiedättehän..?); ensin poistetaan meikki omalla tuotteellaan (yleensä rasva- tai öljypohjaisella) ja sitten puhdistetaan iho toisella tuotteella (yleensä vaahtoavalla).

Tämä rutiini on itsestäänselvyys etenkin Aasiassa (no, ainakin Japanissa ja Koreassa, en ehkä rohkene yleistää koko maanosaan joka kattaa monet muutkin maat). Monelle se on tuttu juttu Suomessakin, mutta minä en kuulu tämän puhdistustavan käyttäjiin. Meikkipohjani ei ole raskas, joten ihoni puhdistuu lähes aina yhdellä tuotteella, eikä tämän tuotteen nimen tarvitse olla ”meikinpoistoaine”. Tuotetyyppi kuten ”kasvopesu” riittää vallan hyvin. Tiedän, että on monia kaltaisiani joille nämä kaksi ovat sama asia. (Kuka nostaa käden ylös…)

Missha_NearSkin_Dustless_IMG_9121

Täällä meikin puhdistus ja kasvojen puhdistus ovat kaksi niin eri asiaa että ihmiset eivät meinaa ymmärtää olenko tosissani kun kerron, että Suomessa monet puhdistavat (meikatut) kasvonsa vain yhdellä tuotteella. Minulle oma tapani on luonnollinen, koska ihoni on kertonut niin. Yhden putsarin käytön jälkeen ”jälkitarkastuksessa” eli kasvovesikäsittelyssä vanulappuun jää harvoin likaa. Jos jää, pesen kasvot uudelleen samalla tuotteella.

Mutta tiedättekö mitä. Täällä ihoni ei puhdistukaan. Ei yhdellä tai kahdellakaan tuotteella. Runsaan viikon aikana vanulappuun jäävä lika on tuntunut vain lisääntyvän. Eilen pesin ihoni kolme kertaa, ja edelleen kasvovesivanulappu näytti ruskeaa. Mitä hemmettiä..?? Onko Soul niin saasteinen, että lika ei irtoakaan tavallisella käsittelyllä? Ateenassakin, joka taitaa olla Euroopan saasteisimpia kaupunkeja, ihoni puhdistuu yhdellä tuotteella.

Puhdistus_IMG_3131

Juttelin asiasta tänä aamuna hongkongilaisen kämppikseni Pinyen kanssa. Hän oli niinikään järkyttynyt kuullessaan, etten normaalisti käytä kuin yhtä putsaria. ”Mutta, eihän meikki irtoa kasvojenpuhdistusaineella..?” hän sanoi. Kyllä minun meikkini irtoaa. Kotioloissa.

”Niin, kotioloissa ehkä”, Pinye sanoi hetken mietittyään. ”Teillä on varmaan Suomessa puhdas ilma. Täällä on ihan eri olosuhteet”.

Pinye piti minulle pitkän luennon Aasian ilmastosta. ”Täällä on kosteaa, ja kosteus on sen laatuista että se saa lian ja saasteet oikein tunkeutumaan ihohuokosiin ja takertumaan sinne. Ilmankosteus on kuin liimaa”.

Tähän kun yhdistää tämänhetkisen sjaintini miljoonakaupungissa, joka ei liene ilmaltaan niitä puhtaimpia, voi ilmeisesti varsin hyvin ymmärtää miksi lika ei ota irrotakseen.

Ymmärsin mitä minun oli tehtävä.

Puhdistustuotteet_IMG_9109

Olin jo suorittanut jonkinlaista kaksoispuhdistusta kuluneen viikon, mutta se ei riittänyt. Mukana on (no, myönnettävästi hyvin mieto) Cetaphil ja pakkaus Sveitsin matkalta ostettuja meikinpuhdistusliinoja.

Näiden lisäksi käytössä on ollut viime päivät Virven blogista bongaamani Etude Housen Baking Powder BB Deep Cleansing Foam, joka kuorivanakaan putsarina yhdessä kahden muun kanssa ei ole onnistunut syväpuhdistamaan ihoani nimeksikään. Täytyisi tehdä ”by the book” eli käyttää ensimmäiseen vaiheeseen öljymäistä tai rasvamaista putsaria. Vaahdot tai liinat eivät nyt selvästikään auta täällä.

Missha_IMG_9098

Vaikka tarkoituksena oli hakea vain se öljy tai rasva, ilmestyin tänään illalla Lotte Outletin Misshasta kolmen tuotteen (ja anteliaan näyteläjän) kanssa. Ei kaksois- vaan kolmoispuhdistus tänä iltana…! ^_^

Postauksien kuvia on otettu niinkin tyylikkäässä ympäristössä kuin emäntäni Ellaynan keittiössä jossa on paras valaistus. Taustalla ilmeikkään näköinen talouspaperiteline :) Vähän vaihtelua ainaisen valkoisiin valoboksikuviini kotona…! :D

Missha_puhdistus_IMG_9093

Ostin Misshan Super Aqua -linjan Watery Cleansing Oilin ja sen pariksi lukijani NG:n minulle taannoin antamista näytteistä tutun Super Aqua Oxygen Micro Visible Deep Cleanserin, joka ikävä kyllä on poistuva tuote Misshan valikoimassa. Ostin Lotte Outletin Misshan viimeisen kappaleen.

Oxygen-putsarissa on aivan älyttömän hyvän tuntuinen vaahto, ja jälkitunne iholla niin paljon parempi kuin Etude Housen nihkeäksi jättävässä Baking Powder -putsarissa (koska Etuden on saippuapohjainen, kuten 95% putsareista Koreassa, ja Misshan Oxygen Micro Cleanser taas sulfaattipohjainen).

Missha_puhdistus

Ahh, voin kertoa että tänään ei jäänyt likaa vanulappuun <3

Tästä eteenpäin öljyillään ja vaahtoillaan joka ilta.

Missha_NearSkin_Dustless_IMG_9105

Kolmas ostamani tuote on tosi kiva ja vähän erilainen puhdistava naamio, tämä tuotetyyppi on minulle entuudestaan tuttu Blissin Triple Oxygen -naamiosta. Koreassa muuten ilmeisesti käytetään muista kuin kangasnaamioista ilmaisua ’pack’, kangasnaamiot ovat ’mask’.

Near Skin on muuten Misshan alabrändi. Dustless Bubble Pack Foam lupaa poistaa ”pölyisen ja saasteisen kaupunkiympäristön” aikaansaaman likakertymän ihosta vaahdon (käytännössä tutun SLS:n) ja saven (kaoliini ja bentoniitti) avulla. Ihan tehokkaan kuuloinen sekoitus, ja mössöön on vielä heitelty liuta mineraalejakin joiden ainakin toivoisi tekevän iholle jotain hyvää ^_^ (En tosin oikein usko että mineraalit juuri ehtivät vaikuttaa ihoon poishuuhdeltavassa tuotteessa.)

Missha_NearSkin_Dustles_IMG_9126

Kivointa tuotteessa on sen teknologia; tuote tulee purkista paksuna voiteena ja kun sen on levittänyt kasvoille, se alkaa parin minuutin sisällä kuplia ja sitten vaahdota. Lopulta iholle on muodostunut paksu vaahtokerros. Naamio huuhdellaan 3-5 minuutin vaikutusajan jälkeen.

Nyt on putsattu Soulin saasteet huokosista :) Ahhh…!

Ja kyllä – nyt ymmärrän ihan käytännön kautta, miksi täkäläiset käyttävät kaksoispuhdistusta.

Kuinka moni teistä on kaksoispuhdistaja ja käyttää erikseen meikin- ja kasvojenpuhdistajaa?

Kuka taas käyttää minun tyyliini pelkkää Sebamediakin meikin poistoon? ^_^

(…puhun siis vain kasvomeikistä, silmämeikinpoistoon käytän aina omaa tuotettaan.)

Kommentit (62)
  1. Hahhah just kirjoitin omasta ihonhoitorutiinista ja kyllä, sebamed siellä mainittu. xD

    1. Tsihi ^_^ Sebamed on niiiin hyvää. <3

  2. Kaksoispuhdistus, ehdottomasti! On semmonen pakkelikerros naamassa (kaksi dermablendin tuotetta, rajaukset, luomivärit, puuterit ymymym), että ei mitään jakoja puhdistaa ilman ns. vaahtoavaa putsaria apuna :)

    1. Täällä päin vaahtoavat putsarit nähdään kakkosvaiheen ihon puhdistajina, ei meikinpoistajina. Se on hassua, meillä päin kun putsarin koostumus on vain mieltymysseikka; toiset tykkää maitomaisista, toiset vaahtoavista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *