Vertailussa sävyttävät kasvovoiteet – osa 1; Lumene, Clarins ja Biotherm

Kun nyt työskentelen kosmetiikkamyyjänä, minulla on mahdollisuus, ja itse asiassa velvollisuuskin testata laajalti eri tuotteita. Miten muuten voisin kertoa tuotteista mahdollisimman asiantuntevasti asiakkaille?
Vuoden vaihteessa päätin ottaa testiin kaikki myymälästä löytyvät sävyttävät päivävoiteet. Näiden lisäksi sain kaveriltani testiin The Body Shopin sävyttävän Vitamin E-voiteen, ja minulla oli jo kotona valmiiksi näyte Laveran sävyttävästä voiteesta. Dr. Hauschkan hoitavaa värivoidetta olenkin jo käyttänyt koko syksyn. Yhteensä vertailussa oli 12 voidetta.

Sävyttävät kosteusvoiteet ovat itselleni suhteellisen uusi tuttavuus, mutta Hauschkan myötä innostuin niistä. En tykkää käyttää itseruskettavia tuotteita, mutta talvenkalpealle iholle on kiva saada jostain vähän luonnollista sävyä ja hehkua.

Jaan vertailusarjan neljään osaan, ettei postauksista tule järjettömän pitkiä. Vielä selvyyden vuoksi; nämä voiteet eivät siis ole päivettäviä tai ruskettavia, vaan niissä on väripigmenttejä jotka sävyttävät ihoa niinkuin meikkivoiteet. Sävy lähtee kasvoilta pesun myötä.


LUMENE Arctic Aqua Tinted Moisturizer. 50ml 11,90€ (litrahinta 238€). Suojakerroin 6.

Lumenen voide on kaikista testaamistani ehdottomasti kevyintä ja siinä on vähiten pigmenttiä. Se tuntui tavalliselta, ohuelta kosteusvoiteelta eikä jättänyt iholle paljonkaan sävyä. Tykkäsin tästä. Sävyvaihtoehtoja on vain yksi, niinkuin yleensä kaikilla edullisemmilla sarjoilla.

Koostumus: hyvin kevyt, litkumainen, kosteusvoidemainen.
Tuntu: miellyttävä, kosteuttava.
Pigmentti ja sävy: vähän pigmenttiä. Sävy on tummempi kuin ihoni mutta sulautuu vähäisen pigmentin määrän ja voiteen juoksevuuden takia ihoon erittäin hyvin.
Tuoksu: mieto, miellyttävä.
Kosteusteho: aika hyvä, mutta ei ihan riitä talvella.


CLARINS Hydra-Care Tinted Moisturizer. Sävy 11 Blond. 50ml 35,60€ (litrahinta 712€). Suojakerroin 6.

Clarinsin voide on paksua ja jäykästi levittyvää. Sävyvaihtoehtoja on viisi, mutta mitään kovin vaaleaa sävyä ei Clarinsilta löydy. Testaamani vaalein sävy, nro 11, on reilusti punertava ja selvästi tummempi kuin ihoni. Tuloksena oli ruskettuneen näköinen iho. Clarinsin voide kuivuu hetkessä ja jättää mattapinnan. Kosteusteho ei riitä millään yksinään käytettynä, alle on pakko laittaa toinen voide. (Ja mikä pointti tällöin on edes käyttää sävyttävää kosteusvoidetta? Senhän on nimenomaan tarkoitus korvata tavallinen kosteusvoide.)

Koostumus: paksu, jäykkä.
Tuntu: meikkivoidemainen.
Pigmentti ja sävy: aika tumma ja punertava.
Tuoksu: voimakas, ”yvesrochermainen”.
Kosteusteho: heikko.



BIOTHERM Aquateinté Tinted Moisturizer.
Sävy 02 Sable. 50ml 37,80€ (litrahinta 756€). Suojakerroin 20.

Biothermin voide on myös paksua, mutta levittyy notkeammin kuin Clarins. Voiteessa on paljon pigmenttiä ja se on meikkivoiteen oloista; sävy ei ”imeydy” kasvoille vaan jää selvästi näkyviin ihon pinnalle. Kuivuu Clarinsin tavoin hetkessä ja jättää kuivan, matan pinnan. Sävyvaihtoehtoja on kolme, joista vaalein oli hieman liian tumma minun iholleni. Kosteusteho ei riitä yksinään, vaan alle piti laittaa toinen voide. Yksinään käytettynä voide jätti kasvoille värirantuja ja kuivia kohtia, mutta levittyi todella kauniisti kun alla oli toinen kosteusvoide.

Koostumus: notkea.
Tuntu: meikkivoidemainen, hieman kuiva.
Pigmentti ja sävy: aika paljon pigmenttiä, epäluonnollinen sävy iholleni.
Tuoksu: tuoksuton.
Kosteusteho: heikko.

Tykkääkö joku lukijoista käyttää sävyttäviä päivävoiteita? Mikä on lempparinne?

Kommentit (12)
  1. Tarviiko tällainen sävyttävä meikkivoide pestä iholta pois samaan tapaan kuin meikit? Itse en ole koskaan näitä kokeillut, mutta kesäksi olisi kiva tuollainen ostaa meikittömille päiville! (Joita on kyllä äääärimmäisen harvoin, että sinänsä…:))

  2. Olen tykännyt Dermalogican sävyttävästä, tosin näitä tulee käytettyä vain kevät/kesä-aikaan koska kosteustehot eivät riitä. Talvella ei valkoinen naama niin haittaa koska se ei kuitenkaan näytä harmaalta tai sairaalta.

    TBS sävyttävä on myös hyvä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *