Karkkipäivä
Karkkipäivä

Vältätkö lentomatkustusta?

Nyt kun blogi on matkailumoodissa, niin tehdäänpä yksi kysely ihan puhtaasti matkustuksenkin ympärille. Saa nähdä nappaako ketään tällainen kuuma aihe juuri tässä blogissa. :)

Kysymys tuli mieleeni näin laajemmalla skaalalla luettuani erään lukijan kommentin Aamunaama-postauksesta. Lukija kirjoitti (ja kommentti ei kuulema ollut varsinaista kritiikkiä juuri minulle vaan ihan yleisellä tasolla), että on hassua kuinka ihmiset ahdistuvat ja nostavat ”haloon” pinnallisista, yhdentekevistä asioista kuten vaikka näppylöistä, samalla kun harrastavat jotain oikeasti hävettäviä, noloja ja itsekeskeisiä juttuja kuin lentomatkustusta ja shoppailua.

Linkki alkuperäiseen kommenttiin (joka oli oikeasti oikein hyvää pohdiskelua!).

Päivän kysymys siis kuuluu:

Vältteletkö lentomatkustusta ympäristötekijöiden takia? Häpeätkö lentomatkojasi?

Kuinka moni myöntää, ettei edes ajattele hiilijalanjälkeä astuessaan Phuketin koneeseen? Minä veikkaan, vaikka se ei hyvä asia olekaan, että sellaisia on meissä monia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Minä itse sanon ihan rehellisesti, että en ole mikään esimerkillinen henkilö tässä asiassa. Valitsisin erittäin mieluusti muun matkustusvälineen kuin lentokoneen, mutta se johtuu ennen kaikkea lentopelostani. Hiilijalanjälki tulee vasta sitten. Tällekin matkalle yritin ehdotella miehelle, että mentäisiin laivalla Saksaan ja siitä sitten autolla Ranskaan, mutta idea tyssäsi siihen mihin se useimmilla ihmisillä tänä päivänä tyssää: rahaan ja käytettävissä olevaan aikaan. Laivamatkana reissusta olisi tullut miehen laskujen mukaan ainakin nelisen kertaa kalliimpi, ja hän halusi mieluusti maksimoida käytettävissä olevat lomapäivät niin, että jäisi mahdollisimman paljon aikaa itse kohteisiin eikä sinne ja takaisin ajeluun.

Minulla lomapäivät eivät ole esteenä, mutta raha kyllä. Tottahan se oli, ettei minullakaan olisi ollut varaa laiva-automatkaversioon. :/

Eli niin surullista kuin se onkin, ja niin mielellään kuin lentämistä välttäisikin, niin omalla kohdallani raha on suurin kynnyskysymys. Lentomatkustus on nykyään halvin tapa päästä paikasta toiseen useissa kohteissa. Valinnaksi jää siis tällöin, jäädäkö kotiin ettei kuormita maapalloa, vai käyttääkö käytettävissä oleva elämä maapalloon tutustumiseen.

Millä ajatuksilla te olette? Kirpaiseeko omatuntoa noustessa koneeseen?

P.S. Kysely aiheesta sivupalkissa.

Kommentit (65)

  1. marika.t

    Ei tippaakaan ota omantunnon päälle. Matkustan pari kolme kertaa vuodessa. Seuraavaksi lento Nykiin :P

  2. Veppe

    Mä en henkilökohtaisesti kokenut tätä varsinaista aihetta kovin voimakkaasti, mutta kävi niin, että kommentteja lukiessa alkoi kyllä ärsyttää. Ymmärrän esim. nimimerkin anonymous hermostumisen, koska itsekin koin muutaman kommentin suorastaan oksettavaksi. En niinkään paheksu sitä, jos joku ilmoittaa, ettei koe syyllisyyttä lentomatkailusta, vaan sitä, miten aivottomilla perusteilla jotkut yrittävät tehdä asiasta hyväksyttävän. Rasittavinta on tietenkin se ikuinen ”ei yhden ihmisen valinnoilla voi olla merkitystä”, joka on yksinkertaisesti ajatuksena idioottimainen ja mahdoton. Itsekkyys on jossain mielessä inhimillistä, mutta sen peittely vääristelemällä tai pumppaus ”täysillä elämisen” glorifiointiin on aika yököttävää.

  3. Marisa

    Kuulun kategoriaan ”tuskin koskaan edes ajatellut asiaa”… Olen yksinkertaisesti niin itsekäs, ettei se 1-2 lentomatkaa vuodessa kirpaise millään tavoin. Minua on aina päinvastoin kannustettu matkustelemaan.

    Suoraan sanottuna olen kyllä monesti ihmetellyt bisnesmatkailua, kun esim. Suomesta käydään joka viikko Saksassa töissä tai päinvastoin. Tätä matkailua on PALJON, varmaan suurin osa kaikesta lentomatkailusta. Olen tätä joskus ympäristönäkökulmastakin pohtinut, mutta enemmän ehkä ihmisen oman jaksamisen kannalta.

    Jos minulla olisi kaikki maailman aika ja raha käytettävissäni, voisin mielellänikin kiertää ympäri maailmaa rauhassa esim. junalla. Tätäkään en tosin ole ajatellut ensisijaisesti ympäristön kannalta, vaan ikuinen haaveeni vaan on ryhtyä nomadiksi. Mutta niin kauan kun asun länsimaalaisittain Suomessa tai vaikka missä vaan Euroopassa ja käyn normaalisti töissä normaalien loma-aikojen ja palkkojen puitteissa, en koe mitään huonoa omaatuntoa satunnaisesta lentomatkailusta.

  4. Lilja

    Mielenkiintoinen aihe ja mielenkiintoista keskustelua! Tälle ns. palava-aatteiselle anonyymille joka kirjoitti ettei juuri matkustele eikä ole koskaan ns. kolmannen maailman maissa käynyt, suosittelisin että tosiaan hyppää vaikka junaan Helsingissä ja ajaa Siperian läpi Kiinaan, ja jatkaa siitä vähän alaspäin, niin huomaat että kyllä se vain on niin että yksittäisen länkkärin syyllisyys (ja syyllistäminen) täällä koto-Suomessa ei paljoa auta. Se vasta onkin ensimmäisen maailman ylellisyyttä, että pystyy käyttämään energiaansa sen suremiseen mitä tapahtuu nyt kun kiinalaiset haluaa elää kuten jenkit. Fakta on se, että ei tää pallo ole enää pelastettavissa, ei ole ollut aikoihin. Se on yksi iso syy, miksi minä esimerkiksi en ajatellut lisääntyä.

    Itse en lennä mitenkään hirveän usein, ja kun lennän, en tunne siitä syyllisyyttä. Uskon, että muut arkivalintani (mm. lihansyönti, autottomuus, lapsettomuus) vaikuttavat enemmän. Mutta kuten aiemmin sanottu, valitettavasti en käsi sydämellä usko että sillä on väliä… Osittain myös siksi, mitä olen matkustellessa nähnyt, niin siellä kolmannessa maailmassa kuin länkkärien järkyttävissä materialismin valtakunnissa. Joten keskityn mikrotason hyvyyteen omassa elämässäni, oon ystävällinen ihmisille ja eläimille, ja matkustellessa taas esim. maksan ylihintaa aasialaisilla markkinoilla tai ostan Ison Numeron romanikerjäläiseltä Helsingin rautatieasemalla.

    MUTTA, sen mä vielä sanon, kun matkustelun mainittiin olevan turhaa, ja sitten toisessa kommentissa mainittiin että joku voisi kuitenkin vielä joskus keksiä sen-jonkun-maailmanpelastusjutun, että aika harvat aivot keksii uutta ilman tuoretta stimulaatiota, ja se syntyy parhaiten ihan kokemusten kautta eikä synnyinkodissa kirjaa lukien. Esim Darwin, Einstein, Marie Curie, Mahatma Gandhi; kukaan näistä ei viettänyt mitenkään paikallaan pysyvää elämää…

    • Emilia

      Onpa tappiomieliala. Suurin osa matkailijoista ei muuten ole Darwineita tai Einsteineja. Aika harva lähtee tekemään tutkimustyötä ulkomaille kaikista lentomatkustajista. Enkä muuten usko, että tieteen suuret läpimurrot tapahtuisivat koska on päästy lentelemään eri maihin. Alitajunta toimii levossa sen jälkeen kun on tutustuttu tieteen teorioihin ja ihan hyvin vaikkapa vaellusreissu voi toimia tällaisena rentouttavana matkana.

      Edelleen matkustaa voi myös ilman lentoja. Täällä on monella kummallinen asenne, että jos kieltäytyy halpalentelystä niin automaattisesti ainoa stimulaatio on kotona oleminen. Olisiko silloin peiliin katsomisen paikka, jos Suomessa ei keksi muuta tekemistä kuin kotona olemisen? Voisivat aivot vaikka stimuloitua siitä, että keksisi täällä tai Pohjois-Euroopassa jotain mielekästä tekemistä.

      Itselläni on ystäviä, jotka juuri oikeuttavat hupilentelyn muuten ekologisella elämäntavalla. Kyllä ihminen aina jonkin tekosyyn keksii haluilleen. Sen vuoksi on älytöntä jättää yksilön harteille näin paljon vastuuta, kun tietää ettei suurinta osaa ihmisistä kiinnosta kuin se oma napa. Edelleen iso globaali vero lentelyn ulkoisvaikutuksista ja sitä myötä lentojen kallistuminen olisi paikallaan.

  5. Taru

    Minäkin kuulun näihin noin kerran vuodessa lenteleviin ihmisiin. Vastasin kyselyyn, että en vältä lentämistä, mutta toisaalta asia ei ole ihan niinkään. En ole jättämässä lentämistä kokonaan, mutta toisaalta mulla voisi olla rahaa ja aikaa lentää enemmänkin. Sitä en kuitenkaan tee ja syy on juuri sen ilmastokuormittavuus. Jos lähden, kohde on todennäköisesti joku paikka jonka ihan todella haluan nähdä. Ja mahdollisesti yritän tulevaisuudessa keksiä enemmänkin ajomatkan tai junamatkan päästä nähtävää. Suomen sisällä en lennä koskaan, vaikka se olisi halvempaa kuin joku muu tapa tai vaikka työnantaja maksaisi.

    Se, miten paljon uskon näillä olevan vaikutusta onkin toinen juttu, kun kokonaiskuva on se, että ihmisiä on yksinkertaisesti liikaa, eivätkä vallalla oleva jatkuvan talouskasvun ja kulutuksen suosimisen politiikka ja asenneympäristö kovasti tue yrityksiä luonnon ja maapallon pelastamiseksi… Siinä ei lopulta lentelyjen lopettaminen ole se ratkaisevin osuus jos ei jotain muutakin, vähän radikaalimpaa ala pian tapahtua.

  6. Fiia

    Monta vuotta vegetaristina eläneenä ja viherpiiperönä tunnettuna ihmisenä (joka suosii liikkuessa kimppakyytejä, busseja ja polkupyörää, ruokaostoksissa luomua ja reilua kauppaa, vaatteissa kirpparia ja kierrätystä ymym) voisi kuvitella, että lentomatkustus ois ehdoton nounou. Tiedostan sen vaikutukset, mutta silti sitä vain tulee aina varattua ne lentoliput. Opiskelijabudjetilla halvat lennot on paras ja nopein vaihtoehto. Ja ulkomaanmatkailuinnon ollessa tällä tasolla kuin minulla, jää valitettavasti ympäristönäkökulma tässä asiassa toissijaiseksi. Mutta puolustuksekseni sanottakoon, että viime vuoden lennot jäivät seitsemään (hui kamala, luulin että lensin vähemmän..) ja tänä vuonna ne tulevat näillä näkymin jäämään tähän kolmeen. Voisin siis matkustaa paljon enemmänkin ja myönnän, että varmasti niin tekisinkin jos raha ja opiskelut periksi antaisivat.

  7. redshift

    Minä välttelen lentämistä ilmastosyistä. Rahaa olisi, aikaakin jos haluaisin ja avartavia paikkoja varmasti myös. Koen lentämisen ja kaukomatkailun yleensäkin niin epäekologisena, että mieluummin avarran mieltäni lähempänä. On lähinnä omasta asenteesta kiinni onko kotimaassa lomailu mahdollista ja mielekästä. Olen asunut samassa kaupungissa koko ikäni ja alkanut vasta hiljattain tajuta, että täälläkin on matkailutoimisto ja kaikenlaista nähtävää. Samoin naapurikaupungeissa.

    Matkustan varmasti elämäni aikana vielä monesti jonnekin lentäen, mutta vielä mielessäni ei ole yhtäkään paikkaa, jonne ehdottomasti haluaisin. Haavelomakohteeni sijaitsevat tällä hetkellä ihan Suomessa. Aiempina vuosina lentämistä vähennettyäni matkustelin Euroopassa junalla, todella miellyttävä vaihtoehto. Reililiput ei ole niin kalliita kuin esim kotimaan junamatkat, jotka on aivan törkyhintaisia. Matkustan silti junalla tai bussilla aina kun vaan mahdollista.

    Hinnassakin kyse on vaan siitä,haluatko tehdä neljä halpaa matkaa vuodessa (lentäen) vai yhden pidemmän ja yhteensä saman hintaisen (junalla).

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.