Vaatija jäi kotiin

Sain äsken viestin ystävältäni. Reaktio tuli Instagramissa julkaisemaani kuvaan, jossa on Kreikka-Sanni.

Uskomatonta mikä ero.”  Näytät niin seesteiseltä ja rentoutuneelta, vaikka teet siellä töitäkin, ystäväni kirjoitti.

Vastasin hänelle, että täällä todella olen eri Sanni.

Sitä kirjoittaessani ajatukseni jatkoivat eteenpäin, ja yhtäkkiä olin kirjoittanut auki täsmällisesti sen, miksi Kreikka tekee minulle niin hyvää. Miksi tunnen täällä oloni aina niin kevyeksi ja rauhalliseksi, vaikka matkustaisin maassa keskellä syvintä suruaikaa. (Kyllä, olen ollut Kreikassa myös aivan rikkonaisessa tilassa.)

Olen hapuillut näiden sanojen suuntaan joskus aiemminkin, ja pohdiskellut syitä Kreikka-mielentilaan, mutta nyt yhtäkkiä ne olivat kirkkaina ja terävöityneinä edessäni.

Vaatija-Sanni jää kotiin. Se ei mahdu matkatavaroihin.

Olen pitkään kokenut kärsiväni kroonisesta huijarisyndroomasta. Ajattelen, että muut näkevät minut tehokkaana asiantuntijana, mutta sisälläni on aivan eri tunne. Se tunne ja sisäinen ääni sanoo, että olet hidas ja hajamielinen ja tietäisivätpä muut, miten epätehokas todella oletkaan.

Nämä tunteet ahdistavat minua, ja olen yrittänyt vaimentaa niiden vaikutusta puhumalla avoimesti uupumuksestani ja sen jälkeen jättämistä oireista. Yritän vähentää huijariuden tunnetta mm. kertomalla että hei, tämän takia olen niin hidas. Älkää odottako multa veitsenterävää ajattelua ja multi-taskingia.

Viime vuosina olen oivaltanut jotain. Vaatija olen minä itse. Olen kuvitellut, että muut eivät pidä minua riittävänä, mutta se olenkin minä, joka vaadin itseltäni. Se olen ihan minä itse, joka sanon, että Sanni sinä et ole tarpeeksi.

Tragedia? Tämän oivallettuanikaan en ole saanut ääntä vaimenemaan. Se vaatii yhä vain enemmän ja on ihan armoton. Perfektionismi on viiltävää. En anna itselleni mitään siimaa, kaiken on oltava täydellisesti hallussa ja toisten ihmisten odotusten on koko ajan ylityttävä.

Tällä armottomuudellani uuvutan itseni totaalisesti.

Mutta sitten on paikka, jossa tällä  Sannilla ei ole tilaa.

En tiedä miksi, mutta armoton ja vaativa Sanni ei koskaan tule mukaan Kreikkaan. Se jää kotiin. Se ei edes kysy, pääsisikö se mukaan.

Siksi mulla mulla on täällä niin hemmetin kevyt olla.

Pelkästään käsimatkatavarani ei ole kevyt kantaa, vaan myös minua on kevyempi kantaa.

.

Kreikka on kuin turvakoti, jonne voin tulla pakoon vaatija-minääni. On ihanaa, että tämä mahdollisuus on olemassa.

Mutta nyt kun todella käsitän, mistä on kysymys, jää jäljelle tärkeä asia. Aionko antaa vaatijan kiusata itseäni koko loppu elämän? Millä mä saan hänet lopettamaan? Miten voisin tulla yhdeksi vaatija-Sannin kanssa ja saada hänet tykkäämään minusta? Että voisin tuntea olevani hyväksytty ja turvassa ihan itseni kanssa.

💜

Kommentit (16)
  1. Osui ja upposi! Samaistuin täysin! Sinä puhut vaatijasta, minä olen nimittänyt sitä aina Suomi-pipoksi, mutta puhumme samasta asiasta: sisäisestä, itse rakennetusta pakosta tehdä enemmän, täydellisemmin ja aina vaan paremmin. Ja kuten sanoit, vaatimukset ovat armottomat eikä mikään riitä.

    Mutta minullakin se vaatija, Suomi-pipo, jää kotiin, kun (jos) pääsen Kreikkaan! Se ei kiristäkään päätä ja voin vaan olla. On tilaa ja vapautta. Sen oikein tuntee, miten syke hidastuu ja rauha valuu ruumiiseen ja varsinkin sieluun…

    Vielä kun oppisi, miten siitä piposta pääsisi kokonaan eroon. Se odottaa kotona, joskus jo lentoasemalla ja kohta taas kiristää päätä.

    Näytät tosiaan aivan ihanalta noissa kuvissa! Kauniilta ja seesteiseltä! Nauti elämästä ilman vaatijaa! <3

    1. Suomi-pipo..! 👏 Siinäpä hyvä nimitys…!

      Mulla ”pipo” voi kyllä aika ajoin kiristää muissa kohteissa (vaikka ei niin pahasti kuin Suomessa), mutta Kreikkaan tämä pipo ei seuraa. 🙏🏻

      Näytät tosiaan aivan ihanalta noissa kuvissa! Kauniilta ja seesteiseltä! Nauti elämästä ilman vaatijaa! <3

      Kiitos NK ❤️😘

  2. Todella hyvä kirjoitus, kiitos! Mä niin samastun, mutta sillä erolla, ettei mulla ole Kreikkaa tai mitään muutakaan, millä voisin joskus paeta tuota ahdistavaa fiilistä.

    1. Toivon, että joskus löydät ”Kreikkasi”..! ❤️

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *